Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kirjakantissa: Kaikkien aikojen parhaita kirjoja ja kummitustarinan reseptejä


Ennätän vasta nyt kirjoittamaan viime viikonlopun Kirjakantti-kokemuksesta, sillä flunssa, reissuväsymys ja kiireinen arki ovat vaatineet veronsa. Osallistuin ensimmäistä kertaa Savon omaan kirjallisuustapahtumaan Kirjakanttiin, enkä ollut aiemmin ylipäätään käynyt "Kuopion taivaan alla". Viivyin kaupungissa vain vuorokauden, joten kokemus jäi varsin pikaiseksi ja pintapuoliseksi niin Kirjakantin kuin kaupunginkin osalta, mutta onneksi Kuopioon pääsee uudelleen ja Kirjakanttikin järjestetään joka vuosi!

Saavuin Kuopioon vähän kahden jälkeen lauantaina, juuri parahiksi majoittautumaan hotelliin ja kipaisemaan sitten pari korttelinväliä ravintola Rustikiin, missä sain olla mukana esittelemässä Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksen tuloksia yhdessä viiden muun kirjabloggaajan kanssa. Illan emäntänä toimi ihana Amma, joka ideoi kirjabloggaajien paras kirja -äänestyksen yhdessä Kirjakantin kanssa ja järjesti sen blogissaan. Äänestyksen ensimmäisessä vaiheessa kuka tahansa sai nimetä ehdokaskirjoja, ja toisessa vaiheessa kirjabloggaajat saivat äänestää 1–6 kirjaa nimettyjen ehdokkaiden joukosta.

Osallistuin itsekin äänestykseen, vaikka "kaikkien aikojen parhaan kirjan" valitseminen tuntui vaikelta. Kuten Amma pienessä johdannossaan totesi, ei olisi kovinkaan mielekästä valita "ihan kivaa" tai "sopivassa mielentilassa aika mukiinmenevää" kirjaa, ja onneksi äänensä sai sentään antaa kuudelle kirjalle. Niistä kuudesta kirjasta, joita äänestin, pääsi viiden parhaan joukkoon yksi, Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Rustikissa esittelin kuitenkin kirjan, jota en itse ollut äänestänyt enkä varsinaisesti lukenutkaan – mutta kirjabloggaajan ammattitaitoon toki kuuluu "puhua kirjoista joita ei ole lukenut". Kirjabloggaajien mielestä viisi parasta kirjaa ovat siis:

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, jonka esitteli Kirjakko ruispellossa -blogin Mari.
2. Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka esitteli Lumiomenan Katja.
3. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, jonka esitteli Luen ja kirjoitan -blogin Paula.
4. J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta, jonka esitteli allekirjoittanut.
5. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus, jonka esitteli Kirjainten virran Hanna.

Jännitin tietysti etukäteen tätä pienimuotoista esiintymistä, mutta ihanien kollegojen kanssa oli niin mukava puhua hyvistä kirjoista lämminhenkiselle yleisölle sopivan hämyisessä ravintolassa, että kokemus oli oikein positiivinen. Oli todella mukava kuunnella kollegojen esittelyjä; aivan erityisesti minua kosketti Marin kuvaus siitä, kuinka hänen täytyi välillä pysähtyä tiensivuun kyynelehtimään kuunnellessaan Täällä Pohjantähden alla -äänikirjaa automatkoilla. Voi että, mistä löytäisin aikaa lukea tuon pitkään lukulistalla olleen romaanitrilogian!

Kymmenen parhaan joukkoon äänestyksessä sijoittuivat myös Emily Brontën Humiseva harju, Sofi Oksasen Puhdistus, Kjell Westön Missä kuljimme kerran, Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani sekä Leena Krohin Tainaron. Lisää aiheesta voi lukea Amman lukuhetkestä.

Itse annoin ääneni seuraaville kirjoille (aakkos-, ei paremmuusjärjestyksessä): Austen, Ylpeys ja ennakkoluulo; Brontë, Kotiopettajattaren romaani; Jansson, Muumipappa ja meri; Montgomery, Runotyttö maineen polulla; Kähkönen, Hietakehto. Jälleen kerran täytyy todeta, että "toisena hetkenä lista olisi voinut olla toisenlainen", mutta yhtä kaikki nuo kuusi kirjaa ovat koskettaneet minua syvästi ja jättäneet pysyvän jäljen – niin parisenkymmentä vuotta sitten lukemani Runotyttö kuin viime vuoden syksyllä ilmestynyt Jää.

Sunnuntaiaamuna oli hauska huomata hotelliaamiaisella Helsingin sanomien uutisoineen meidän kirjabloggaajien äänestyksestä. Kirjakantti jatkui sunnuntaina koko perheelle suunnatulla ohjelmalla. Tarjolla olisi ollut paljon kiinnostavaa, muun muassa Topeliuksen satuja nykysuomeksi kirjoittaneen Kirsti Mäkisen haastattelu sekä luento sanataiteesta lapsen kielellisen kehityksen tukena, mutta ehdimme Kansalaisopistolle vasta puolenpäivän maissa.

Ehdimme kuitenkin osallistua mainioon Kummitushuoneen hyytävät reseptit -työpajaan, jossa lapset saivat keksiä kummitustarinan aineksia ja ohjeita tai kirjoittaa itse kokonaisen tarinan. Työpajan vetäjät Sari Siltavuori ja Antti Syrjäläinen esittelivät valmiit tarinat jollakin tapaa. Kaikki lapsemme taaperosta koululaiseen osallistuivat työpajaan piirtämällä tai kirjoittamalla oman reseptinsä. Voi sitä riemua ja silmien loistoa, kun oma tarina heräsi eloon "varjoteatterissa"!






2 kommenttia:

  1. Voi että, laulun sanoin, kumpa oisin voinut olla mukana! Kuulostaa ihanalta. Mutta näin bloggauksesi kautta pääsin maistamaan vähän fiiliksiä, ja se oli erittäin mukavaa. :) Toivottavasti itsekin pääsisin ensi vuonna.

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa, Maria, että ehditte lastentapahtumiin! Minuakin olisi kiinnostanut, mutta jouduin lähtemään varhain sunnuntaina jo paluureissulle Ouluun.

    Kaikkien aikojen parhaiden kirjojen esittelytilaisuus oli hieno tapahtuma. Soisi vastaavanlaisille jatkossakin sijaa :).

    Oli ihana tavata - toivottavasti pian uudelleen!

    VastaaPoista