 |
| Kuva: Chris Campbell/Flickr. |
Tuskin kukaan voi mitään sille, että muistot alkavat kerrostua toistensa päälle, sekoittua toisiinsa, kunnes on mahdoton erottaa mikä omasta elämästä on ollut muiden kertomaa, muille tapahtunutta, mikä luettua, mikä valokuvista muistettua ja mikä todella omaa.
Perhoskerääjässä kertoja, nimettömäksi jäävä mies, saa yllättäen perinnön Henri Ruzickalta, tuntemattomalta saksalaissyntyiseltä mieheltä. Henriltä on jäänyt mittavat perhoskokoelmat sekä talo, joka ei tarjoa vastauksia kuolleen miehen arvoitukseen vaan sysää vanhan kirjeen kautta kertojan pitkälle matkalle Eurooppaan ja myös omaan lapsuuteensa. Kaikki arvoitukset eivät ratkea, mutta kertojan ja Henri Ruzickan tarinoista löytyy leikkauspisteitä, jotka pakottavat muistamaan.
Olin valvonut koko edeltävän yön, ja nyt hämärän hiipuessa aamuksi aika tuntui kuluvan hyvin hitaasti, se kulki tasaisena virtana ilman ihmisen tekemää keinotekoista jaksotusta, se ei tikittänyt, vaan oli äänetön, kuin murtuma, joka eteni sentti sentiltä, halkaisi kaikessa hiljaisuudessa pöydät, mursi kiven, tienreunuksen, haki muistoista salaisimman muotonsa, se oli kiinni ihossa, sydämessä, sisälläni rapisevissa luissa.
Joel Haahtelan Perhoskerääjä on tiivis pieni romaani, jossa ei ole sanaakaan liikaa. Silti se liikkuu takaumien ja kertojan matkojen kautta ajallisesti ja paikallisesti laajalla alueella; 1900-luvun alkupuolelta nykypäivään ja Itä-Saksasta Kreetan saarelle. Kirjan kieli on kuulasta, tarina hauras kuin perhosen siipi, tunnelma melankolinen. Kuitenkin muistot viiltävät aidosti ja olennainen tiivistyy käsinkosketeltavaan hetkeen. Lukijakin haluaa uppotua kertojan ja Henrin rakastetun, Annan, muistoihin. Haahtela on kirjailija, jota haluan lukea kiireettä. Perhoskerääjä on myös romaani, jonka haluan lukea vielä joskus uudestaan.
Olen lukenut Haahtelalta aiemmin, vuosia sitten, romaanit Naiset katsovat vastavaloon ja Elena. Haahtelasta minut sai uudelleen innostumaan Lumiomenan Katja, joka kirjoittaa Perhoskerääjästä kauniisti täällä. Myös Penjami ja Satu ovat kirjoittaneet kirjasta. Minulla on jo hyllyssä Haahtelan uusin romaani, Katoamispiste - maltan tuskin odottaa!
Taannoisen kirjastoreissu -postaukseni yhteydessä Joel Haahtelan faneiksi tunnustautuivat ainakin Naakku, joka kirjoittaa Katoamispisteestä täällä ja Pekka, joka kirjoittaa Haahtelasta Poplaarissaan, sekä Kirsi, Leena Lumi ja tietenkin Katja. Katoamispisteestä kiinnostuneiden kannattaa pistäytyä myös Kirjainten virrassa, ja Elenasta äskettäin kirjoittanut Susa.
Teemojensa (kipeä historia, muistot, vanhan talon tarinat) puolesta Perhoskerääjä toi mieleeni tyyliltään niinkin erilaiset kirjat kuin Bolsoin perhonen ja Omenansiementen maku. Viimeksi mainitun luin vähän ennen omaa blogia, mutta kurkkaapa vaikka mitä anni.m on siitä kirjoittanut.
Kiitos! Kirjoitan nyt hyvin lyhyttä listaa kirjastoa varten ja tämä kirja on yksi kolmesta, jotka aion lukea kesäkuun ilona.
VastaaPoistaOlen lukenut Haahtelalta kaksi kirjaa ja pitänyt niistä. Toinen oli Lumipäiväkirja ja toista en muista (mikä häpeä!). Kun lukee paljon, menee muisti, mutta ymmärrys kasvaa, jos Waltariin on uskominen;-)
Nyt minulla on sitten kaksi nimeä post it -lapulla ja kolmas tullenee takuulla kohta.
Tykästyin niin siihen Elenaan, että pakko alkaa katsella muitakin Haahtelan kirjoja ;)
VastaaPoistaKiitos linkityksestä!
Perhoskerääjä oli ensimmäinen lukemani Haahtelan kirja ja luin sen vasta tammi-helmikuussa. Olen siis melkoinen noviisi Haahtelan suhteen, mutta täysin lumoutunut ja aivan myyty hänen kirjojensa suhteen. :) Olen koettanut lukea Haahtelaa säästellen ja hiljakseen, Naiset katsovat vastavaloon odottaa jo hyllyssäni ja mietin, että milloin raaskisin aloittaa sen.
VastaaPoistaElena oli ihana kokemus! Varmasti pitää lukea muutakin Haahtelalta, mutta olen samaa mieltä siitä että pitäisi lukea kiireettä. Minulla toimi hyvin äänikirjana...
VastaaPoistaKivaa, Leena, Perhoskerääjä sopii kesälukemiseksi mainiosti! Kun lukee paljon, ei todellakaan voi muistaa kaikkea, ja minusta Haahtelan kirjat ovat ihan erityisesti sellaisia, joista ei muista mitään jälkeenpäin...
VastaaPoistaSusa, sinulla on sitten paljon ihania Haahtela-hetkiä edessä. En muistanutkaan, ennen kuin Leena mainitsi, että Haahtella on myös Lumipäiväkirja-niminen teos; toinen joka minulla ainakin on lukematta on Tule risteykseen seitsemältä, ehkä tartun niihin sitten Katoamispisteen jälkeen...
Katja, ihana tuo Haahtelan kirjojen säästely <3 . Ja ihan hyväkin lukea välillä muuta, Haahtelan teksti on niin tiivistä ja merkityksiä täynnä, että on rentouttavaa lukea välillä jotain erilaista. Tosiaan, olet lukenut vasta Perhoskerääjän ja Elenan, jotenkin olin saanut sellaisen ajatuksen päähäni että olisit lukenut lähes kaikki :).
Booksy, kävin lukemassa ja kommentoimassa Elena-tekstiäsi :).
Kiitos paljon linkityksestä. :) Mie tykästyin todella paljon Haahtelaan ja olen säästellyt näitä muita kirjoja, fiilistellyt, toimin siis ihan samoin kuin Katja. Tosin olen lukenut niitä vähemmän, että pian tartun taas Haahtelaan. Harmi, ettei niitä löydä käytettynä ja kovakantisina missään, sillä haluaisin omaksi.
VastaaPoistaKiitos linkityksestä :) Minä haluaisin lukea Haahtelaa lisää, tämä Perhoskerääjä voisi kyllä olla seuraava. Kiitos hyvästä arviosta!
VastaaPoistaMinä luin alkuvuodesta Elenan, ensimmäisen Haahtelani, ja olin aivan myyty, pitkään aivan Haahtelasta sekaisin. Haluaisin lukea kaiken mitä se mies on kirjoittanut, mutta en kerralla, vaan vähitellen, nautiskellen. :)
VastaaPoistaTämä Perhoskerääjä voisi minullakin olla seuraavana vuorossa, tai sitten Naiset katsovat vastavaloon, jolla on tavattoman lumoava nimi...
Lisää säästeliäitä Haahtela-faneja ilmoittautuu, Hanna ja Sara :). Minulla "säästyy" kaikkia ihania kirjoja hamaan tulevaisuuteen ihan siksi, että lukuaikaa on liian vähän... Huomasinkin Sara, kun olin suositellut noita kolmea Haahtelan kirjaa sinulle, että Elena löytyykin jo blogistasi, ja kävin lukemassa :).
VastaaPoistaHanna, nuo Haahtelat taitavat tosiaan liimautua niitä lukevien hyllyyn, kun ovat sellaisia, että ne lukee mielellään uudestaankin. Toivotaan, että jostain divarista tms. tärppäisi!
Naakku: Kiitos ja ole hyvä! :)
Kiitokset maininnasta täältäkin! Jos pitäisi mainita yksi suosikkikirjailija ylitse muiden, valitsisin luultavasti Haahtelan. On aina yhtä ilahduttavaa kuulla jonkun muunkin innostuneen hänestä.
VastaaPoistaHaahtelan kirjoissa on se(kin) hyvä puoli, että ne kestävät kevyesti monta lukukertaa. Ajattelin aloittaa tänä kesänä kolmannen kierroksen... Kirjojen löytäminen divareista on haastavaa mutta ei mahdotonta - itse hurahdin Haahtelaan kesällä 2008 ja sain metsästettyä kaikki siihenastiset kirjat vajaassa vuodessa.
Hups, oli jäänyt kommentti huomaamatta! Palasin linkittääkseni tämän tekstin Johan Bargumin Syyskesää käsittelevään postaukseeni, ja juuri kirjoitin, että Bargum, kuten Haahtelakin, kestää monta lukukertaa, melkeinpä vaatii uudelleen lukemista :). Oletko lukenut Haahtelaa, Pekka? Suosittelen!
VastaaPoistaTarkoititko kenties, että olenko lukenut Bargumia? :) En ole, pitääkin merkitä nimi muistiin.
VastaaPoistaJuu, Bargumia tietenkin tarkoitin :). Ei pitäisi keskellä yötä kirjoitella... Uskon että pitäisit Bargumin teksteistä.
VastaaPoista