Amin Maalouf: Leo Afrikkalainen

Taas kerran minua kantaa aalloillaan tämä meri, joka on nähnyt kaikki retkeni ja vie nyt sinua, poikani, ensimmäiseen maanpakoosi. Roomassa sinä olit "Afrikkalaisen poika", Afrikassa sinusta tulee "rumin poika". Missä sitten oletkin, haluavat jotkut aina tutkia mitä sinussa on pinnan alla ja miten rukoilet. Varo myötäämästä heidän odotuksiaan, poikani, varo taipumasta siihen mitä enin osa ajattelee! Ovat he sitten muslimeja, juutalaisia tai kristittyjä, on heidän otettava sinut sellaisena kuin olet tai menetettävä sinut. Jos ihmiset tuntuvat sinusta ahdashenkisiltä, muista että Jumalan maailma on avara ja että Hänellä on suuret kädet ja suuri sydän. Älä pelkää lähteä kauas, älä pelkää jättää taaksesi kaikkia meriä, kaikkia rajoja, kaikkia asuinmaita, kaikkia uskomuksia.

Valvoin Amin Maaloufin Leo Afrikkalaista (Léon L'Africain 1986, suom. Anna-Maija Viitanen 2011) lukien parina yönä pikkutunneille, kunnes pääsin tarinan loppuun. Usein luen arkisiseen elämänpiiriin sijoittuvia kotoisia tarinoita, joissa jännitävä juoni ei ole pääosassa. Hieman epäröiden tartuin Amin Maaloufin romaaniin, joka on ilmestynyt alunperin ranskaksi jo vuonna 1986. Teos liikkuu ajallisesti, paikallisesti ja historiallisesti niin laajalla - ja omasta elinpiiristäni kaukaisella - alalla, että pelkäsin siitä puuttuvan samastumiskohteita ja tarttumapintaa. Tarina alkoi kuitenkin koukuttavasti, minäkertoja-Hasanin muistellessa lapsuuttaan arabien kansoittamassa Granadassa, ja kirjan alussa on useita jaksoja, joissa kertojana toimiikin Hasanin äiti Salma pojan muistellessa äitinsä tarinoita. Aluksi isä, äiti, äitipuoli Warda ja sisarpuoli Maryam ovat Hasanin koko maailma, jota järisyttävät lähinnä isän kiukunpuuskat. Jo muistelmiensa alussa Hasan kuitenkin viittaa tuleviin tapahtumiin, joissa valtakunnat kukoistavat ja kukistuvat, kolme kirjan kansaa ottavat mittaa toisistaan ja Hasanista itsestään tulee uskomattomien vaiheiden kautta katolinen käännynnäinen, Paavi Leo X:n ottopoika Leo Afrikkalainen.

Oli nautinnollista tempautua eeppisen tarinan virtaan, jossa liikuttiin sellaisissa lumoavakaikuisissa paikoissa kuin Granada, Alhambra, Konstantinopoli ja Damaskos. Juonenkäänteistä ei puutu dramatiikkaa, mutta välillä Hasan kuvailee elämänsä tyveniä vaiheita tai rakastumisiaan (aina molemminpuolista rakkautta ensi silmäyksellä...) ensin Hibaan, sitten Nuriin ja lopulta Maddalenaan. Taistelujen ja vallankaappausten kuvaukset luin nopeasti ja poissaolevana läpi, jännitin vain Hasanin/Leon ja hänen läheistensä puolesta. Maaloufin kirja on romanttinen romaani siinä merkityksessä, että päähenkilöä ohjaavat tulisten tunteiden ohella korkeat ihanteet ja historian vaiheet nähdään kohtalonomaisina. Luonnonilmiöillä, kuten tulvilla ja lumimyrskyillä, on yhteys historian tai päähenkilön oman elämän käännekohtiin.

Maaloufin kerronnan kieli on hyvin runollista ja kaunista:

Darrojoki, joka yleensä virtasi laaksossaan rauhaisasti kohisten, oli muuttunut hillittömäksi vuolteeksi, joka tempaisi mukaansa kaiken, tuhosi puutarhoja ja viinitarhoja, kiskoi juuriltaan tuhansia puita, mahtavia jalavia, satoja vuosia vanhoja pähkinäpuita, saarnia, mantelipuita ja pihlajia, tunkeutui kaupungin sydämeen, vei mukanaan sen voitonmerkit kuin tataarivalloittaja, saartoi keskustan korttelit, tuhosi satoja taloja, myyntikojuja ja varastoja, pyyhkäsi tieltään silloille rakennetut asumukset, kunnes roju illansuussa tukki joenuoman ja valtava vesilammikko nielaisi suuren moskeijan pihan, kauppiaiden qaisariyyan ja niin korukauppiaiden kuin seppienkin suqin.

Maaloufin romaani jakautuu neljään kirjaan, jotka on nimetty tapahtumapaikkojen mukaan Granadan, Fèsin, Kairon ja Rooman kirjaksi. Hasan/Leo on todellinen kosmopoliitti, joka löytää ystäviä kaikista uskontokunnista ja heimoista. Kokemuksensa ja matkansa Hasan kirjaa muistiin kilpaa kovaa vauhtia vyöryvien muutosten kanssa:


Sinä vuonna minä viimeistelin Afrikan-kuvaukseni. Sitten, pitämättä välissä ainoatakaan lepopäivää, päätin käydä käsiksi elämäni vaiheisiin ja kaikkeen siihen missä olen saanut olla osallisena. Nähdessään millaisella vimmalla työskentelin Maddalena alkoi aavistella pahaa. "Tuntuu kuin aikamme olisi vähissä." Olisin halunnut rauhoittaa häntä, mutta minunkin mieltäni piinasivat pahat aavistukset: Rooma sammuu, elämäni Italiassa päättyy pian enkä tiedä milloin taas koittaa sellainen aika, että voin kirjoittaa. 

Leo Afrikkalainen toi mieleen Mika Waltarin historialliset romaanit; tapahtuma-ajan ja -paikkojen puolesta erityisesti Johannes Angeloksen (josta Salla kirjoittaa täällä). Amin Maaloufilta on aiemmin suomennettu romaani Samarkand, josta ovat kirjoittaneet  ainakin Leena Lumi, Satu ja Sanna. Samarkand pääsee pitkälle lukulistalleni, niin kiehtovia maailmoja hän onnistui jo Leo Afrikkalaisessa maalaamaan.