Arne Nevanlinna: Arne
Siltala 2014.
Arne Nevanlinnan Arne on riemastuttava kirja. Se on elävästi ja leikkisästi kirjoitettu muistelma tai omaelämäkerta, joka tempaa mukaansa kirjailija-arkkitehdin yli 86 vuoden aikajänteen kattavaan elämään. Sattuneesta syystä* halusin tarkistaa, mihin kategoriaan teos virallisesti kuuluu, ja kuulemma Arne on sekä kustantajan katalogissa että kirjakaupan hyllyssä luokiteltu tietokirjallisuudeksi. Tätä tulkintaa tukevat kyllä muun oikeiden nimien käyttö henkilöistä ja kirjaan sisällytetyt autenttiset valokuvat. Faktan ja (auto)fiktion välinen raja on häilyvä, mutta lukijan pettämättömällä auktoriteetilla voin vakuuttaa, että Arne on vähintään yhtä totta kuin muutkin muistelmat!
En muista, milloin viimeksi olisin nauranut niin paljon kirjan ääressä kuin Arnea lukiessa. Nevanlinnan huumori on kuivakkaa, itseironista ja toisinaan viiltävää, eikä hän epäröi sanoa suoraan mielipidettään aikalaisistaan, ovat nämä sitten vielä elävien kirjoissa tai eivät. Ja miksi epäröisikään?
Kulttuurisuvut ovat kiehtovia. On mielenkiintoista, miten jotkut erityiset kyvyt kulkevat tietyissä suvuissa; osittain ehkä geeneissä, mutta pitkälti varmasti myös sitä kautta mitä asioita ja taipumuksia perheissä arvostetaan ja tuetaan. Arne Nevanlinnan suvussa on erityisen paljon matemaattisesti lahjakkaita, tieteentekijöitä ja lääkäreitä. Suvun tunnetuin jäsen* lienee juuri Arnen isä, matemaatikko Rolf Nevanlinna, jonka tieteellisiin saavutuksiin en piintyneenä humanistina ole tutustunut, mutta joka taisi kuulua Elsa Enäjärven ja Martti Haavion tuttavapiiriiin - muistelen Rolf Nevanlinnan nimen vilahdelleen Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin -teoksen sivuilla. Arne Nevanlinna kertoo muistelmissaan paitsi omasta lähipiiristään, myös vanhemman polven Nevanlinnoista mukaan lukien teorian siitä, mitä kautta matemaattinen geeni tuli sukuun, sekä sukunimen taustasta.
Arnen tekstistä huokuu ulkopuolisuuden tunne; hän ei täysin solahtanut niihin odotuksiin, joita suvun pojille ja nuorille miehille asetettiin. Esimerkiksi arkkitehtuuria pidettiin liian boheemia opiskelualana ja elämänurana, mutta oli sentään jotenkin hyväksyttävää, koska sitä opetettiin Teknillisessä korkeakoulussa. (Sosiologiaa Arne Nevanlinnan isä sen sijaan piti täysin huuhaa-tieteenalana, ja Arne toteaa tulleensa myöhemmin samaan tulokseen.) Myös arkkitehtipiireissä Arne oli outo lintu, jota epäiltiin maolaiseksi. Lapsuudenkodissaan Arne koki olensa isänsä silmissä veljiään vähäpätöisempi ja ahdistui jännitteestä ja surusta, jota isän avioliiton ulkopuolinen suhde aiheutti kodin vanhempien väliseen suhteeseen ja koko kodin ilmapiiriin.
Nevanlinnan korostaa sattuman merkitystä ja sitä, miten pienetkin yksityiskohdat voivat yllättäen muuttaa tapahtumien suuntaa. Arnen sivuilta huokuu elämänviisaus, ja kirjan loppu herkistää ironisesta etäännytyksestä huolimatta.
*Muistakaa Blogistanian vuoden 2014 parhaat kirjat -äänestys ensi maanantaina 26.1!
*Siis tunnetuin tähän mennessä. Kuka tietää, mitä lahjakkuuksia nuoresta polvesta kasvaa? ;)
Arnesta on blogannut myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja, joka on lukenut koko Nevanlinnan kaunokirjallisen tuotannon, "etunimikavalkadin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti