Emilia Karjula (toim.): Kirjoittamisen taide ja taito

Emilia Karjula (toim.): Kirjoittamisen taide ja taito
Atena 2014, 272 sivua.

Paneutumalla eri aikakausilta peräisin olevaan, eri kulttuurisiin yhteyksiin kuuluvaan ja erilaisia sisältöjä ilmaisevaan kaunokirjallisuuteen ja näkemällä, miten ilmaisutapa on kulloinkin yhteydessä ilmaistavaan asiassisältöön, opiskelijalle avautuu kulttuurin tarjoama mahdollisuuksien maailma. [--] Kirjoittajalle annetaan kaavan sijasta vapaus, mutta tämä vapaus ei edelleytä, että runous kumpuaa itsestään yksinäisen sielun pohjattomista syvyyksistä. Kysymyksessä on yhteisössä elävän ihmisen vapaus rakentaa uutta tietoisena siitä, että erilaisia kulttuurin tarjoamia vaihtoehtoja hänellä on käytettävissään omien valintojensa pohjana.

Kirjoittamisen taide ja taito kartoittaa luovan kirjoittamisen teoriaa ja käytäntöä. Luova kirjoittaminen on yliopiston oppiaineena vielä suhteellisen tuore tulokas. Oppiaineen asema tiedeyliopistossa on kyseenalaistettu, sillä luova kirjoittaminen mielletään enemmän taiteeksi ja käytännöksi kuin tieteeksi. Luova kirjoittaminen on kuitenkin jo vahvasti juurtunut kahteen suomalaiseen tiedeyliopistoon, Turkuun (jossa Luovaa kirjoittamista voi opiskella aineopintojen laajuisena sivuaineena) sekä Jyväskylän yliopistoon (jossa voi valmistua kirjoittamisen maisteriksi ja jopa tohtoriksi). Turun yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen professori Liisa Steinby hahmottelee artikkelissaan "luovan kirjoittamisen eurooppalaista mallia", jossa opiskelija tutustuu kaunokirjallisuuden perinteisiin ja tekniikoihin niitä jäljitellen ja muunnellen.

Kirjailijat jakavat tietotaitoaan kirjoittamisen ja kirjailijaelämän eri puolista. Kaksi historiallista romaania (Isänmaan tähden 2011 ja Malmi 1917 2013) julkaissut Jenni Linturi antaa vinkkejä aineiston hankintaan ja hyödyntämiseen. Kiitetyllä Katoamisen kirjalla muutama vuosi sitten debytoinut Ida Rauma kirjoittaa romaanin rakenteesta sekä (yhdessä Timo Harjun kanssa) henkilöhahmojen rakentamisesta - myös runoissa voi olla henkilöhahmoja, joita luonnostellaan ennen  muuta runon puhujaratkaisujen kautta, kuten Harju osoittaa.

Kirjailijat ja kirjoittajat luovivat tekstiensä maailmoissa, mutta heidän on tultava toimeen myös todellisen maailman karikoissa ja suvannoissa: kehityäkseen kirjoittajana täytyy osata ottaa vastaan palautetta ja muokata tekstiään sen pohjalta, omaata tyylistään ja äänestään tinkimättä. Kalle Vainon artikkelin otsikon mukaisesti  pitää osata "palautua vertaispalautteesta". Yhteisöllisyys on monelle kirjailijalle voimavara ja toisinaan hyvinkin kiinteä osa työtä - osa romaaneista syntyy kahden tai useamman kirjailijan tiimityönä, ja aloitteleville kirjailijoille vanhojen konkareiden tuki ja neuvot ovat kullan arvoisia. Niina Repo ja Kirjailijaliitossakin vuosia vaikuttanut Kari Levola mentoroivat artikkeleissaaan niitä, jotka ottavat ensiaskeliaan kirjallisen maailman kapeilla ja moneen suuntaan risteävillä poluilla.

Teoksen alussa  hahmotellun euroooppalaisen luovan kirjoittamisen mallin mukaisesti Kirjoittamisen taide ja taito  nojaa kokonaisuudessaaan vahvasti monipuoliseen kirjaillisuuden historian ja teorian tuntemukseen, vaikka toiset artikkelit ovat aiheensakin puolesta luonnollisesti soveltavampia kuin toiset. Teoria ja käytäntö nivoutuvat toisiinsa kauniisti Emilia Karjulan toimittaman kirjan sivuilla.

Voin suositella kirjaa lämpimästi paitsi kirjoittamisesta kiiinnostuneille, myös kirjallisuuden opistkelijoille, sillä siitä löytyy niin terävää teosanalyysia kuin kiinnnostavaa kirjallisuushistoriaa - jälkimmäisestä oivana esimerkkinä  Päivi Kososen artikkeli omaelämäkerrallisen kirjoittamisen historiasta. Osa artikkeleista vaatii sulattelua, ja teos onkin enemmän kirjoittajan käsikirja ja tietopankki kuin nopeasti lukaistavissa oleva inspiraatio-opas - vaikka insporoitumiselta tuskin voi välttyää näiden tekstien äärellä!


Kirjasta toisaalla: Nostetaan teksti pöydälle, Luonnostelua, Kirjallisia