Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Wsoy 2014, 334 sivua.
Tommi Kinnusen Neljäntienristeys kertoo neljän ihmisen tarinan yli sadan vuoden aikajänteellä, vuodesta 1895 vuoteen 1996, johon prologi ja epilogi sijoittuvat kuin kehystäen laajaa tarinaa. Maria on kätilöntyön uranuurtaja Kuusamossa, hänen tyttärensä Lahja avioliittonsa yksinäisyydessä katkeroituva valokuvaaja, tämän mies Onni sodan ja jonkin salatumman tuskan haavoittama, mutta lempeä mies, ja edellisten miniä Kaarina koettaa ymmärtää. Kaikki saavat paljon, toisten mielestä ehkä liikaakin, mutta jäävät silti jotakin vaille.
Romaanin alussa kuvataan Marian kätilöntyötä alkeellisissa oloissa sellaisella raadollisuudella ja tarkkuudella, että kätilöntyön ja synnytysten kulttuurihistoriaa 1700-luvulla kuvaava Kirsi Vainio-Korhosen Ujostelemattomat jää melkein toiseksi. Maria lunastaa paikkansa yhteisössä rankimman kautta, hän pitää käsissään niin uutta elämää kuin joskus, aivan liian usein, kuolemaakin.
Kohtaus, jossa Maria ostaa pyörän (kauppias on omavaltaisesti tilannut hänelle naisten pyörän) ja lähtee ajamaan pitkin tietä musta viitta hulmuten, korostaa Marian itsenäisyyttä ja edistyksellisyyttä, joka puhaltaa kuin raikas ja tervehduttävä tuuli läpi vanhakantaisten kylien ja ummehtuneiden talojen. Polkupyörään kiteytyy paljon myös toisessa viime kevään esikoisteoksessa ja historiallisessa romaanissa, Anni Kytömäen Kultarinnassa, jossa heinistä yllättäen löytyvä vanha pyörä pelastaa Mallan pakomatkan. Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjaan kuuluvassa Rautayöt-romaanissa Anna Tuomi vaipuu masennukseen, kun hänen polkupyöränsä varastetaan – ilman sitä hänen ei ole mahdollista käydä töissä, ja sotakesän 1940 niukka leipä uhkaa kaventua entisestään. Myös Marialle pyörä on välttämätön, jotta hän pääsee syrjäisiinkin torppiin synnyttäjien avuksi.
Yksi romaanin aiheista – homoseksuaalisuus toisen maailmansodan aikana ja jälleenrakennusvuosina – on ollut esillä useissa viime vuosina julkaistuissa kotimaisissa romaaneissa, kuten Sami Hilvon Viinakortissa (Tammi 2010), Heidi Köngäksen Dora, Dorassa (Otava 2012) ja Leena Parkkisen romaanissa Galtbystä länteen (Teos 2013). Myös Paula Havasteen Kaksi rakkautta (Gummerus 2010) sivuaa aihetta, joskin vähän eri näkökulmasta ja eri tyylilajissa. Jotkut aiheet tuntuvat jotenkin "leijuvan ilmassa", ja useampikin kirjailija tarttuu niihin, kukin omista lähtökohdistaan ja omalla tavallaan. Monet lähihistoriaan liittyvät aiheet nousevat tällä lailla esiin, kun niistä on lupa kirjoittaa.
Muutenkin sotavuosiin palaaminen ja uudet tulkinnat noista ajoista näkyvät vahvasti nykykirjallisuudessa. Neljäntienristeyksen aikajana ulottuu aina vuoteen 1996, mutta varhaisimpien ajanjaksojen kuvaukset piirtyivät mieleeni vahvimmin: Maria rakentamassa elämäänsä ja taloaan, Lahja haaveilemassa valokuvauksesta, liekkien loimu saksalaisia sotilaita pakenevien pohjoisen evakkojen taustalla.
Neljäntienristeys on taitavasti punottu, läpi vuosikymmenten vahvasti kulkeva tarina. Parasta kirjassa ei kuitenkaan ole rakenne tai kieli, vaikka niissä on paljon aihetta kiitokseen. Kauneinta on romaanin sivuilta välittyvä inhimillinen lämpö, ymmärrys omaa tietään joskus kompastellenkin kulkevaa ihmistä kohtaan.
Neljäntienristeys on luettu niin monessa blogissa, että linkitän tällä kertaa vain Luettua elämää -blogin hienoon arvioon, josta löytyy koko joukko linkkejä muihin blogiarvioihin.
Me näköjään luetaan nyt samoja kirjoja. Lopetin muutama päivä sitten tämän Neljäntienristeyksen ja pidin kovasti. Oli muuten eka kirja, jonka luin Kindlellä. Nyt luennassa Lintu pieni.
VastaaPoistaMustikkakummun Anna, niimpä näköjään :) – ja nämä meidän samat kirjat ovat vieläpä jonkinverran samanlaisia keskenään: esikoisteoksia, 1950-lukua, vaikean avioliiton kuvausta...
VastaaPoistaHieno arvio hienosta kirjasta, Maria! Mainio huomio tuo pyörän merkitys naisille. Elämänpiiri laajenee, kun pääsee liikkumaan.
VastaaPoistaNeljäntienristeyksessä on niin paljon hyvää. Vieläkin tavoitan sen tunnelman. Tarinat jäivät kuvina verkkokalvolle, henkilökuvaus oli tarkkaa ja taidokasta.
Parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja, ehdottomasti. Jotenkin Kinnunen onnistui pääsemään ihon alle, vaikuttamaan ja liikuttamaan. Kivasti poimit esiin samankaltaisia teemoja nykykirjallisuudesta. Aiheet todellakin ovat ilmassa ja niihin tartutaan. Vaikka Kinnusen käyttämät ideat eivät tarinatasolla kenties ole ainutlaatuisia, se ei haittaa. Juuri tuo lämpö koskettaa eniten.
VastaaPoistaRyhdistäydyin kevät-kesällä ja luin nipun kirjaston uutuuskirjoja tämänkin. Sekä Kultarinnan että Neljäntien risteyksen pyöräilykohtauksia tutkiskelin. Pyörä oli toki yleistynyt jo 1800-luvun lopussa, mutta epäilen silti pyöräilyn helppoutta, ei ehkä ollut niin helppoa. Tutkin asiaa paljonkin, mutta en voinut päätyä varmoihin johtopäätöksiin. Luultavasti pyörän mekaniset osat ja kumit olivat isossa vaarassa rikkoutua, sillä tiestö oli heikkoa. Lisäksi polkupyörän hinta oli korkea, luultavasti käveltiin ja ajettiin kiesillä. Kultarinnan Erik tosin oli rikkaan miehen poika, eli rahasta ei ollut pula. Kätilö taas oli rutiköyhä, sillä ihmisillä ei ollut varmaankaan varaa maksaa rahalla jos ollenkaan.
VastaaPoistaLuin ja bloggaan loppusyksystä sekä Murtuneista mielistä että Maa on syntinen laulu -teoksesta. Timo K. Mukalla on minusta paljon paremmassa paketissa keskenmenot ja synnytykseen kuolemiset, puukkoilut, naimiset, kläphin saamishet ja seurat sekä vielä itsemurha. Ville Kivimäen ansiokkaassa väitöskirjaan perustuvassa teoksessa Murtuneet mielet ei ollut "onnimaisia saunakokemuksia" vaan nimeenomaan päinvastoin (esim. kuvat), uskon että mahdollinen toiminta kyllä tapahtui toisaalla, jos lainkaan.
(Vaikka olen käynyt armeijan ja olen "reservissä", sodasta en siis tiedä mitään, enkä sen karmeista mekanismeista. Sodan todellisuus on niin totaalinen, että tämä on minusta varsin pieni osa tilanteessa, jossa koko isänmaa on uhattuna, oma perhe ja elämäntapa ja vielä oma henki ja terveys. Luultavasti pikku asiat eivät käy mielessäkään).
Main kommenttiin kommentoin:
PoistaMuistaakseni teos alkaa vuodesta 1904, eikä Marian taustaa tuoda esiin on köyhä tai rikas, kätilö tuskin sai rahaa ja koska apteekkarikin kuoli niin rahassa ei varmasti ryvetty. 1904 pyörä oli varmasti harvinainen, ensimmäinen Ranskan ympäriajo oli vuonna 1903 ja filmeistä päätellen parhaatkin pyörät hajoilivat ja olivat todella heppoisia.
Teos on niin katkonainen että paljon jää perustelematta, jokainen voi tehdä tulkintansa :)
Hieno kirjoitus Maria - taitavasti asettelet tätä myös laajemmalle nykykirjallisuuden kentälle. Minulle tämä oli lukukokemus, jonka mielenkiintoisuus tuntuu syventyvän viiveellä: tämä ei aivan vastannut odotuksiani (liikaa hehkutusta?), mutta on jäänyt kuitenkin niin paljon mieleeni pyörimään, että jotakin tässä täytyi olla! Ansioituneeksi esikoisteokseksi tämän toki heti tunnistin, ja kirjassa oli paljon hyvää - mm. juuri Marian ensikokemus kätilönä ja erityisesti Kinnusen tapaa kirjoittaa asioita auki jättäen. Mahdollisesti palaan tähän vielä uudemman kerran!
VastaaPoistaTarinasta ei selviä Marian tausta, mutta ei hän köyhä nainen ollut, kun rakensi talonkin ja kävi sitä ennen kätilökoulutuksen Helsingissä. Tuohon aikaan ei ollut teitä, joten kyllä se Maria joutui polkemaan pyörällä kinttupolkuja ja talvisaikaan se oli kyllä mahdotonta.
VastaaPoistaHienoa vertailua muihin kirjoihin. Itse vertasin kirjan aikatapahtumia sekä Kultarintaan että Karhunpesään.
Muuten kirjan tapahtumat ja seudut koskettavat, koska äiti on syntyisin noilta seuduilta.
Minustakin tämä on ollut yksi tämän vuoden parhaita tähän asti. Tuo kaleidoskooppimainen tapa kirjoittaa koukutti minut aivan täysin.
VastaaPoista