Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri
The End of Our Life Book Club, suom. Kirsi Ohrankämmen.
Basam 2014, 395 sivua.
Sitten puhuimme kirjoista. Äiti oli lukenut loppuu Alice Munron novellit ja ihastunut niihin."Niiden ansiosta olin onnellinen koko viikonlopun," hän sanoi.
Kuten monilla muillakin lukutoukilla, minullakin on sydämessäni erityinen paikka romaaneille, joissa kirjat ja (yhteisöllinen) lukeminen ovat tärkeässä roolissa - siis aiheena. Harmi kyllä tällaiset "lukupiiriromaanit" ovat usein aika laimeita esityksiä; viehättävästä ideastaan huolimatta esimerkiksi Jane Austen -lukupiiri jäi minulta kesken alkumetreillä. Elizabeth Noblen Lukupiiristä pidin enemmän. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville oli ihan hyvä, vaikka en ihastunutkaan kirjaan ihan niin syvästi kuin moni muu ja sen pisteet laskivat vähän tajuttuani, että sen idea on käytännössä kopioitu Helen Hanffin teoksesta Rakas vanha kirja.
Will Schwalben Elämän mittainen lukupiiri onnistuu nivomaan "todelliset kirjat" kerrontaan viehtättävällä tavalla. Luettujen kirjojen ja Elämän mittaisen lukupiirin henkilöiden elämän väliltä löydetään joitakin pieniä yhtäläisyyksiä, mutta pääasiassa kirjat ovat "vain" kirjoja, kiinnostavia itsessään. Schwalben kirja ei oikeastaan ole romaani, vaan (oma)elämäkerrallinen teos kirjailijan suhteesta edesmenneeseen äitiinsä Mary Anne Schwalbeen. Kirjassa keskitytään erityisesti niihin kahteen vuoteen, jotka kuluivat Mary Annen syöpädiagnoosista hänen kuolemaansa, mutta takaumien kautta kurkistetaan pojan ja äidin yhteisiin, lukemisen ja kaiken muun täyttämiin vuosiin Willin lapsuudesta alkaen.
Elämän mittainen lukupiiri on kirja läheisen menettämisestä, vaikeasta sairaudesta sekä äidin ja pojan suhteesta. Se on myös kunnianosoitus Mary Annelle, joka oli sairastumiseensa asti - ja vielä pitkään sen jälkeenkin - aktiivinen, rohkea ja ahkera nainen, joka päivätyönsä ohella teki paljon vapaaehtoistyötä ja matkusti antamaan apuaan myös monille katastrofialueille sodan runtelemaa Afganistania myöten. Mary Anne esitetään varsin ihanteellisessa valossa, vaikka Will muistelee myös äitinsä tekemiä suuria virheitä (kuten Willin pehmokilpikonnan lahjoittamista eteenpäin ja pojalle kerrotusta valheesta, että hänen kilpparinsa oli kuollut tämän loman aikana), ja paikoin tulee ikävä Merete Mazzarellan rakastavaa, mutta paikoin kirpeää ja ironistakin tapaa puhua rakkaistaan, edesmenneistäkin. Schwalben kirjan tyylilaji on lämminhenkinen ja haikea, ja tällaisenaan kirja on kyllä hyvin sympaattinen, joskaan ei kovin monikerroksinen.
Ja kyllä, Elämän mittainen lukupiiri on mitä suurimmassa määrin rakkaudentunnustus myös kirjoille ja lukemiselle. Schwalbe lukee äitinsä kanssa monia samoja kirjoja, joita olen itse lukenut ja rakastanut (kuten Alice Munroa ja Colm Toibinia), ja saa minut kiinnostumaan monista sellaisista, joita en suunnitellut ikinä lukevani (kuten Tuhat loistavaa aurinkoa tai Kirjan kansa). Kirjailija kuvaa kiinnostavasti sitä maaperää, josta hänen kirjarakkautensa versoi, ja muistelee kirjoja, joita on lukenut elämänsä tärkeissä murrosvaiheissa. Kaiken lisäksi Will Schwalben kirjarakkaus on samaa lajia kuin omani - sisältö on tärkein, mutta kirjojen olomuoto ei ole suinkaan yhdentekevä:
Rakastin myös kirjojen fyysistä olemusta. Sähkökirjat pysyivät poissa silmistä ja poissa mielestä. Mutta painetut kirjat ovat paikalla. Totta kai ne joskus piileksivät kummissa paikoissa: laatikossa, joka on täynnä valokuvakehyksiä, tai pyykkikorissa trikoopaidan sisällä. Mutta muuten ne kohtaavat lukijansa, joskus voi käytännössä kompastua niteeseen, jota ei ollut ajatellut viikkoihin tai vuosiin. Sähkökirjoja etsiskelen usein, mutta ne eivät koskaan tule vastaan. Ne voivat saada minut tuntemaan, mutta minä en voi tunnustella niitä. Ne ovat pelkkää sielua ilman lihaa, rakennetta ja painoa. Ne voivat tunkeutua päähäni, mutta eivät pyyhkäistä jalkoja altani.
Kirjan, jossa viitataan lukuisiin muihin teoksiin, suomentaminen ja toimittaminen on aina haaste. Kirsi Ohrankämmen on onnistunut kirjan kääntämisessä pitkälti ihan hyvin. Kirjojen nimissä ja lopun kirjaliitteessä on kuitenkin joitakin hassuja tai harmillisia virheitä: esimerkiksi Geraldine Brooksin suomentamaton romaani March on suomennettu Maaliskuuksi, vaikka kirjan päähenkilön kerrotaan olevan Louisa May Alcottin Pikku naisia -tyttöromaanin sivuhenkilö, Marchin perheen isä, joten kirjan nimi viittaa luonnollisesti sukunimeen eikä kuukauteen. Aleksandr Solženitsynin kirjasta The Gulag Archipelago puolestaan todetaan liittessä, että teosta ei ole saatavilla suomeksi, vaikka kirja on tietääkseni suomennettu ensi kerran jo 1970-luvulla ja siitä on parhaillaan saatavilla uusi, Esa Adrianin suomentama laitos Gulag – vankileirien saaristo parin vuoden takaa. On kuitenkin hienoa, että suomennokset on ylipäänsä varsin tunnollisesti listattu. Ilahduttavaa ja vähän yllättävää oli sekin, että Schwalbe ylipäätään mainitsee niin monia sellaisia kirjoja, jotka on suomennettu ja jotka minäkin olen sattumalta lukenut.
Elämän mittaisessa lukupiirissä luetaan muun muassa näitä kirjoja:
Alice Munro: Liian paljon onnea
Marilynne Robinson: Gilead
Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Mary Oliverin runoja
Colm Toibin: Brooklyn
Voi, tämäpä kuulostaa kiinnostavalta. Minä pidin kovasti Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville -romaanista, mutta sen "esikuva", jonka mainitset, on minulle vieras. Postauksestasi sain siis kaksi uutta kirjavinkkiä - kiitos! :)
VastaaPoistaJonna, kiva että sait kaksi lukuvinkkiä – ja jos/kun luet Schwalben ja/tai Hanffin kirjan, niitä tulee taas rutkasti lisää :)
PoistaKiinnostavia nuo kirjat, joita Schwalben kirjassa luetaan. 'Gileadin' Jack on yksi niistä romaanihenkilöistä, jotka ovat jääneet unohtumattomasti mieleeni polttelemaan.
VastaaPoistaOmppu, tätä lukiessani muistin, että hyvistä aikeista huolimatta Gileadin jatko-osa (vai oliko se pikemminkin "etko-osa" Kotiin on minulla vielä lukematta.
PoistaKiinnitin huomioni tähän kirjaan vasta viime viikolla ja kiinnostuin juuri aiheen vuoksi. Kiva kuulla, että kirja on hyvä!
VastaaPoistaMinä rakastan Perunankuorikirjaa, samoin ihastuin Hanffin kirjoihin. Tuota aiheen "varastamista" en tullut ajatelleeksikaan ja ehkä on parempi, etten takerru siihen nytkään :)
Maija, tämä on tosiaan lukemisen arvoinen kirja, vaikka ei (minulle) mikään huippu. Jos päädyt lukemaan Schwalben kirjan, niin on kiinnostavaa kuulla, mitä siitä ajattelet.
PoistaMua jotenkin taas nykyään jurppivat kirjat, joiden aiheena on lukeminen. Tavallaan haluaisin rakastaa niitä, mutten toisaalta voi olla epäilemättä, että lukemista hehkuttamalla minua manipuloidaan härskisti eikä edes kovin hienovaraisesti. Tai jos ei manipuloida, saarnataan kuorolle, ja se on melkein yhtä paha.
VastaaPoistaLiina, sinä tinkimätön vastarannan kiiski! <3 :) Minäkin olen vähän skeptinen (mitä tulee tällaisiin amerikkalaisiin best-sellereihin, sitten taas esim. kotimaiset kirjailija(oma)elämäkerrat, joissa kirjailija muistelee omia lapsuudensuosikkejaan ja lukuinnostuksen heräämistä, ovat heti lähtökohtaisesti vastustamattomia...), sillä haistan pientä laskelmointia aiheen valinnassa (kirjoita lukutoukille lukutoukkailusta --> kauppa käy). Ja lopputulos usein vähän puuduttavaa. Mutta sitten on näitä symppiksiä kuten tämä Schwalbe, ja joskus ihan helmiä.
PoistaNIIN! Olen NIIN ärsyttävä, aaaargh, haluaisin lukea lukemisesta, miksi pitää olla tällainen ärsyttävä! (Se oli vitsi vain puoliksi, tai ehkä neljäsosaltaan, ärsytän oikeasti itseäni nyt :D)
PoistaTotta kyllä, että tässäkin on aste-eroja. Rehellisesti omista suosikeistaan puhuva kirjoittaja on ihan eri juttu kuin sellainen, jonka epäilee harjoittavan namedroppailua.
Nyt yritän päästä ennakkoluuloistani yli!
Näin tämän nimen jossain ja nyrpistin jo nenääni, sillä Jane Austen -lukupiiri oli minulle ihan huikea pettymys. Kahlasin sen läpi kyllä kokonaan, mutta kirja ei natsannut meikäläiselle yhtään ja se muuttikin pian omasta hyllystä ihan muualle. Mukavaa, että Schwalbe on onnistunut paremmin. Varauksella suhtaudun silti, vaikka periaatteessa voisin ajatella tämän olevan ihan hyvän nollauskirja.
VastaaPoistaJännä muuten tuo suomennosasia, Tuulisen saaren kirjakauppiaassa minua ihmetytti että The Paris Wifea ei ollut suomennettu (Nuoruutemme Pariisi) ja lisäksi olemassaolematon kirja The Late Bloomer oli myös jätetty kääntämättä.
Kiitos kirjavinkistä, hyvältä kuulostaa. Minäkin toivoin, että olisin rakastunut Perunankuoripaistokseen enemmän kuin miten kävi. Kirjan kansa on juuri nyt kesken, mutta en ole ihan varma siitä, mitä mieltä olen... Mutta Mary Oliverin runot ovat aivan huippuja!
VastaaPoistaTulipas namedroppailtua ;)
Minulle tuli tästä kirjasta nyt niin sympaattinen mielikuva, että tartun siihen jossakin vaiheessa. Kiitos vinkistä! :)
VastaaPoistaVaikuttaa kiinnostavalta kirjalta! Pitänee harkita jopa lukemista.
VastaaPoistaTämän haluaisin lukea, sillä se kuulostaa nimenomaan sympaattiselta! Ja uudet lukuvinkit ovat aina tarpeen. :)
VastaaPoistaOlen itse juuri päättämässä kyseistä kirjaa - minusta se on ollut aivan ihana. Tarina pojan ja äidin rakkaudesta kirjoihin on jo sinänsä ihana, mutta heidän keskusteluissaan kirjoista tarinasta tulee uskomattoman monitasoinen, rikas ja monikulttuurinen. Kirja on aito, lämmin ja viisas - ajoittain minusta jopa meditatiivinen. Kirja, joka auttaa pysähtymään. Itse luin pakon sanelemana (olen pienten lasten äiti...) tämän kirjan makustellen ja osissa. Toimi hyvin. Sille, joka uskaltaa käydä läpi elämäänsä tai joutuu pakon edessä käsittelemään luopumisen tunteita kirja varmasti herättää ajatuksia ja tunteita. Se ei ole hyökkäävä eikä masentava, vaikka kirjassa käydään eri teosten kautta läpi rajujakin teemoja. On asioita, joista täytyy puhua ja jotka ovat olemassa, vaikka haluaisimmekin silmät sulkea. Vaikka kirjassa äiti ja poika käyvät kohti vääjäämätöntä on toivo on minusta yksi kirjaa ilmentävä sana. Uskon, että tämä kirja tuli kirjoittaa ja ei yksin sen takia, että tekijä itse sai käydä läpi henkilökohtaisen surutyön. Kirja on tehty meille kaikille matkalaisille. Kirjasta saa hyviä lukuvinkkejä ja uusia tasoja jo tutuille kirjoille - siksi se on minusta myös hyvä teos niille, joille lukupiirit ja kirjoista keskusteleminen on vähän vieraampaa.
VastaaPoistaAnonyymi, kiitos ihanasta kommentistasi! Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi Schwalben kirjasta, ja siitä tekemäsi huomiot saavat minut nyt, kuukausia kirjan lukemisen jälkeen, ajattelemaan Elämän mittaista lukupiiriä taas uudelta kantilta.
PoistaMaria, minä en noita kaikkia lopun sumentamoton kohtia katsonut yhtä tarkasti kuin sinä. Vankilei´rien saaristo on tosiaankin ollut jo kauan suomennettu ja minä kun en tiennyt, että se oli Neuvostoliitossa kielletty, vein sen vahingossa rajan yli erään exän harrastukseen liittyvätn matkan yhteydessä. Sain tosin tietää onneksi asian vasta kun minulta oli purettu mennessä tullissa kaksi kaksia hyvin tylysti kaikki leväälleen ja kirja ei siellä ollut, mutta siitä tuli sitten puhetta oppaan kanssa maan sisällä. Kaikki nauroivat, että 'eivät ne voi toista kertaa juuri sinua noin tarkasti tarkistaa', no mitä vielä: Kaksi muuta kassia levitettin takaisin tullessa, mutta onneksi Solženitysyn pysyi hiiren hiljaa.
VastaaPoistaTuo March on todella outo juttu/moka ja tekee vääryyttä minusta nyt nimenomana Brooksille, jota ihailen.
Pidin tosi paljon Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, joten tämäkin kirja upposi minuun kuin häkä, vaikka ei kirllaisella tyylillään ylläkään tämän vuoden huimien tasolle. Tämä kirja on sydämellinen ja rakastettava ja näitä me tarvitsemme <3
Tästä tykkäsin.
VastaaPoista