Martin Widmark: Koulun arvoitus
Kuvittanut Helena Willis.
LasseMaijan etsivätoimisto -sarja.
Skolmysteriet, suom. Outi Menna.
Tammi 2010, 86 sivua.
Ruotsalaisen Martin Widmarkin alakouluikäisille suunnatut LasseMaija-dekkarit ovat kirjailijan kotimaassa tavattoman suosittuja, ja kyllä näitä Suomessakin luetaan – tämä kuvassa näkyvä opus piti kiireimmän kaupalla lukea ja palauttaa kirjastoon, kun siitä oli yhtäkkiä tehty seitsemän varausta, kenties lukudiplomin tai kirjavinkkarin innoittamana. Olen ostellut LasseMaijoja lahjoiksi kahdella kielellä, ja ihan senkin takia halunnut tutustua kirjoihin itsekin. Pari kuukautta sitten luin lapsilleni ääneen Syntymäpäivän arvoituksen, ja kirjastolainana hyllyssä odottaa joko esikoisen omaa tai perheen yhteistä lukuhetkeä vielä kirjastolaina Timanttien arvoitus sekä ateriakylkiäisenä saatu Kirjaston arvoitus.
Syntymäpäivän arvoitus oli minulle pieni pettymys stereotyyppisen loppuratkaisun vuoksi (kun syyllinen oli se heti ensinäkemältä epämiellyttävimmän oloinen henkilö!), mutta Koulun arvoituksessa ei onneksi ole samaa ongelmaa; todennäköisiä epäiltyjä on useampia eikä ratkaisu ollut niin ilmeinen tai asenteellinen. Tässä kirjassa on LasseMaija-sarjalle (alunperin) tyypillinen mustavalkokuvitus, joka kieltämättä on aika valju verrattuna Syntymäpäivän arvoituksen värikuviin, mutta sopii tällaiseen kirjaan ihan hyvin. Varsinaista jännitystä Koulun arvoituksessa on ehkä vähän vähemmän kuin Syntymäpäivän arvoituksessa, Lasse ja Maija eivät siis joudu kahdestaan mihinkään kovin kiperään tilanteeseen, mutta mysteeria selvitettiin kunnon salapoliisiperinteiden mukaisesti sormenjälkinäytteiden ja loogisen päättelyn avulla.
Oman etsivätoimistonsa perustaneiden ystävysten ja luokkatoverusten Maijan ja Lassen salapoliisivaistot heräävät, kun Vallilan kaupungissa liikkuu väärennettyä rahaa ja samaan aikaan koulun rehtori suivaantuu kopiokoneella otetuista 2000 ylimääräisestä kopiosta. Lapset pähkäilevät, onko maailmanympärysmatkalle haikaileva liikunnanopettaja kenties sortunut väärentämään rahaa, vai voisiko syyllinen olla koulun talonmies tai kenties jopa tulevaa pientä eläkettään surkutteleva oma Kaisa-opettaja?
Kahdeksanvuotias kehuu LasseMaija-kirjoja jännittäviksi, niistä ei kuulemma heti arvaa ratkaisua kuten hieman nuorempien makuun olevasta Touhulan arvoituksia -tv-sarjasta, jota Siina äskettäin suomi blogissaan hyvin perusteluin. LasseMaijat ovat hyvää lasten käyttökirjallisuutta, viihdyttävää luettavaa mutta eivät ehkä klassikkoainesta edes omassa genressään. Jos Enid Blytonin SOS- ja Viisikko-kirjat tuntuvat vielä liian jänniltä tai pitkiltä, ovat Widmarkin kirjat hyvä ensikosketus lastendekkareihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti