Sivut

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Anu Laitila ja Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni


Anu Laitila ja Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni
Wsoy ja Lukukeskus 2013, 175 sivua.

Rakastan kirjoista kertovia kirjoja ja ihmisten kertomuksia siitä, kuinka jokin kirja on tehnyt vaikutuksen. Viime kesänä kuuntelin Ylen "Kirja joka muutti elämäni" -ohjelmasarjaa (osa ohjelmista on yhä kuunneltavissa Ylen sivuilla), jossa muun muassa elokuva- ja teatteriohjaaja Ilari Nummi kertoi Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijasta ja elokuvaohjaaja Saara Cantell Alice Munron novelleista. Eilen Kalevanlanpäivänä julkaistu Kirja joka muutti elämäni perustuu samaan Scottish Book Trustilta lainattuun ideaan, mutta siinä on ennen kaikkea niin sanottujen tavallisten lukijoiden tarinoita käänteentekevistä lukukokemuksista. Kirjan pohjana on Lukukeskuksen viime vuonna järjestämä kirjoituskeruu. Mukana on kirjassa on tosin myös muutamia kirja-alan ammattilaisia, kuten Wsoy:n Leena Majander-Reenpää, joka kertoo ammatillisen esikuvansa Per I Gedin kustannusmaailmaan sijoittuvista muistelmista, Freudin teorioihin neljätoistavuotiaana tutustunut lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sekä muutamia kirjailijoita, totta kai.

Kun sain kovasti odottamani kirjan käteeni, vilkaisin nopeasti sisällysluetteloa ja luin sitten ensimmäiseksi ne kirjoitukset, joiden kirjoittaja tai kohdekirja oli tuttu tai erityisen mieluinen. Kovasti ihailemani kirjailija ja taidehistorioitsija Anna Kortelainen kertoo suhteestaan A. S. Byattin romaaniin Riivaus, josta itsekin pidän kovasti. Kahdessa aikatasossa tapahtuva romaani vakuutti Kortelaisen siitä, että kannattaa vaalia rakkautta lukemiseen kirjoittamiseen ja historiaan – tutkijan ura voi viedä seikkailuun. Ammatinvalintaan kirja vaikutti myös muun muassa Arja Etelämaalla, joka opiskeli toimintaterapeutiksi  cp-vammaisen kirjailija-taiteilijan, Christy Brownin elämäkerran inspiroimana, ja Venla Laitalalla, joka liikuttui nuorena syöpään kuolleen tytön kirjoittamasta kirjasta niin, että toivoo tekevänsä jonain päivänä töitä syöpälääkärinä.


William Faulknerin Ääni ja Vimma, jossa neljä eri kertojaa kuvailee samoja tapahtumia kukin omista lähtökohdistaan, sai 1980-luvulla nuoren kirjallisuustieteen opiskelijan, Liisa Väisäsen ymmärtämään, että ei ole vain yhtä totuutta: "Mustan ja valkean ohella silmieni eteen aukeni ääretön määrä kauniita harmaita sävyjä." Lapsuuden kotoisista lukuhetkistä tuttu Aleksis Kiven Seitsemän veljestä lohdutti kirjailija Miina Supista, kun hän sairasti yksin Nepalissa. Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri sai kahdeksanvuotiaan Eila Mellinin itkemään ja ymmärtämään kirjallisuuden kätkemien tunteiden kirjon. Pohjoisesta Helsinkiin opiskelemaan tullut Annimaria Mäkikyrö samastui Anni Blomqvistin Myrskyluoto-sarjan karuihin luontomaisemiin ja kirja sai hänet arvostamaan kotiseutuaan uudella tavalla.

Olen parhaillaan lukemassa Märta Tikkasen omaelämäkerrallisia teoksia, ja Leena Kossilan kuvaus siitä, kuinka Tikkasen Vuosisadan rakkaustarina aivan käänteentekevästi vaikutti erääseen tärkeään päätökseen, pysähdytti. Moni, moni muukin teksti kosketti.

Elämää muuttaneiden kirjojen teema jatkuu vielä kevään mittaan, sillä myös Helmet-kirjastot ovat tarttuneet aiheeseen. Kirjaston väki kutsuu kirjabloggaajia kirjoittamaan lyhyesti otsikolla "Tämä kirja muutti elämäni". Ajattelin osallistua, kunhan vain keksin, mistä kirjasta kirjoittaisin – on todella vaikea valita yhtä ylitse muiden. Muutamia tärkeitä kirjoja olen listannut aiemmin täällä.



1 kommentti:

  1. Minäkin olen ehtinyt aloitella tätä. Ihmisten kirjaelämyksistä on ihana lukea, ja väistämättä alkaa ajatella myös omia tärkeitä kirjakokemuksia.

    VastaaPoista