Marguerite Duras: Kirjoitan

Marguerite Duras: Kirjoitan
Ranskankielinen alkuteos Écrire, suom. Annika Idström.
Like 2005, 95 sivua.

Yksinäisyyttä ei löydetä, se luodaan. Yksinäisyys luo itse itsensä. Minä loin sen. Koska olin päättänyt että täällä minun on oltava yksin, että minun täytyy olla yksin voidakseni kirjoittaa. Niin siinä kävi. Olen ollut yksin tässä talossa. Sulkeuduin tänne - pelkäsin myös, totta kai. Ja sitten aloin rakastaa taloani. Tästä tuli kirjoittamisen talo. Kirjani lähtevät täältä, tästä valosta myös, puutarhasta. Valosta joka heijastuu lammesta. Tarvitsin kaksikymmentä vuotta ennen kuin pystyin kirjoittamaan, minkä äsken sanoin.

Kirjoitan on kirjailija Marguerite Durasin (1914-1996) kaunokirjallinen testamentti, jonka hän saneli rakastajalleen Yann Andréalle 78-vuotiaana, kolme vuotta ennen kuolemaansa. Liken suomeksi julkaistustu nide sisältää kaksi tekstikokonaisuutta, "Kirjoitan" ja "Nuoren englantilaisen lentäjän kuolema", joista jälkimmäinen kertoo Durasin surusta, jota tämä tuntee veljensä vuonna 1942 tapahtuneen kuoleman johdosta. Myös jälkimmäisessä esitetään joitakin huomioita kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta, mutta keskityn tässä postauksessa "Kirjoitan" -tekstin herättämiin ajatuksiin.

Durasin teksti on vimmaista ja intohimoista. Suurin intohimon kohde on kirjoittaminen; miehiäkin on riittänyt mutta he ovat harvoin saaneet lukea Durasin kirjoituksia, eikä Duras ole puhunut teksteistään tai kirjoittamisestaan heidän kanssaan. Kirjoittaminen on Durasille yhtä kuin yksinäisyys. Kirjoittaminen myös pelastaa hänet juomiselta; Duras on alkoholisti, mutta tekstin työstäminen on syy olla juomatta. Duras edustaa perinteistä kirjailijamyyttiä, joka ei kirjoita rahasta tai mistään muustakaan ulkoisesta motiivista vaan kirjoittamisen pakosta. Duras ajattelee, että on niitä, jotka kirjoittavat ja niitä, jotka eivät kirjoita - kirjoittaminen kirjoittamisen ilosta tai kenen tahansa päivittäisenä rutiinina on hänelle vieras ajatus. Kirjoittaminen on kaikkein tärkeintä, mutta valmis, julkaistu kirja tuntuu etäiseltä.

Kirjailija on outo olento. Hän on ristiriita ja mielettömyys. Kirjoittaminen on myös sitä, ettei puhu. Se on huutamista ilman ääntä. -- Kirja etenee, kasvaa, kulkee suuntiin jotka luulisi tutkituiksi; kulkee kohti omaa kohtaloaan ja tekijänsä kohtaloa, ja sitten julkaiseminen hävittää sen: kirjailijan ero kirjasta, uneksitusta kirjasta joka on kuin kuopuksena syntynyt lapsi, aina kaikkein rakkain.

Kirjoittaminen on Durasille pelastus, mutta se on myös sairaus, "kirjoittamisen hulluus". Kirjailija kantaa tuntematonta sisällään ja etsii sitä kirjoittaessaan; hän ei itsekään tiedä, mitä aikoo kirjoittaa, ennen kuin on sen kirjoittanut.

Jos tietäisi jotain siitä, mitä aikoo kirjoittaa ennen kuin siihen ryhtyy, ennen kuin kirjoittaa, ei kirjoittaisi koskaan. Se ei maksaisi vaivaa.


Durasin Kirjoitan -teoksesta löytyy asiantunteva arvio Kiiltomadosta, ja siitä löytyy postaus myös Leena Lumen blogista.



Luen ja kirjoitan -blogin Paula vinkkasi minulle tästä Durasin kirjasta Kirjoittajan helmikuu -teeman aloituspostauksessa. Toisin kuin suurin monet muut tässä sarjassa esittelämäni kirjat, Kirjoitan ei ole kirjoitusopas, mutta siitäkin voi saada inspiraatiota omaan kirjoittamiseen ja heijastuspintaa omille kirjoittamista koskeville ajatuksilleen.

P. S. Minua hymyilytti, kun Duras sanoo, että Jacques Lacanin tulkinnat hänen Lol V. Steinin elämä -romaanistaan jäivät kirjailijalle itselleen hämäriksi. Osallistuin melko tuoreena kirjallisuudenopiskelijana Janne Kurjen pitämälle kurssille "Lacan ja kirjallisuus", enkä ymmärtänyt mitään. Tiesin toki jo aiemminkin, etten ole ainoa, joka ei ymmärrä Lacanin teorioita, mutta oli hauska kuulla, että ne eivät ole  kirjailijallekaan avautuneet.