Jouni Tossavainen: Kesäpäivä
Like 2013, 157 sivua.
PÄIVÄUNET ÄIDIN AIKA postimiehen mopon. Hopeasiivellä eri ääni kuin Villen Jupiterilla.
Poikiin aikani, muttei ajatukset, vihkoon niitä. Toisen kyynärpään alla uutinen.
Materiaaleista terylen jatkuvasti kärkisijoilla. Suomen Pientalonpoikien puheenjohtajana Veikko Vennamo.
Äidin kyyneleet huono mainos, isän humala hyvä syy itkulle. Ei pojille sitä perintöä. Tuota hiivaa ei meidän vehnäseen kipenen vertaa.
Jouni Tossavaisen Kesäpäivä-romaanin ulkoasu on kuin Otavan Runoja tunteville -sarjan kirjoissa: kirja on neliskanttinen, mattapintianen ja sisältä väljästi taitettu. Myös kirjan sisältö on melkein kuin proosarunoa, pitkää ja kertovaa sellaista. Takakansi määrittelee Tossavaisen kirjan "balladimaiseksi yhdenpäivänromaaniksi". Kirja alkaa perinteisellä säejakoisella runolla ja lopussa on osio "Äidin runot (1933-1976)".
Romaanin tapahtumat on kerrottu nuorehkon naisen, Anjan näkökulmasta. Anja on kahden pojan äiti, joka hoitaa askareitaan pienellä vuokratilalla ja nauttii lyhyestä omasta hetkestä kahvikupillisen, sanomalehden ja yllättäen tulleen kirjeen parissa. On Siirin, Anjan äidin nimipäivä, 19. kesäkuuta vuonna 1962. Anja iloitsee lähestyvästä juhannuksesta, potee isättömyyden surua, ajattelee avioliittoaan ja pelastaa veden varaan joutuneet poikansa. Hän odottaa miestään Paulia kotiin, mutta pihaan ajaakin kesken saunavalmistelujen muita vieraita.
Tekstistä puuttuvat verbit, teonsanat. Tämä vaikuttaa paitsi kielen sointiin, myös tarinan tulkintaan monella tavalla. Jotkut asiat jäävät hieman hämäriksi, itselleni ei ensilukemalla selvinnyt, oliko Anjan hampaiden puuttumiseen syynä sokeri vai väkivaltainen aviomies. Lauseista ei myöskään käy aina ilman verbien aikamuotoja ilmi, onko kyse menneistä tapahtumista, kerronnan hetkellä tapahtuvasta vai pelkästään jostakin, mitä Anja toivoo tai pelkää.
Kieli ja kerronta on verbittömyytensä ja lyyrisyytensä vuoksi niin kohosteista, että se melkein peittää tarinan. Anjan hahmo ja kohtalo nousevat kuitenkin esiin vahvasti, koskettaen.
Kaukana
Ovenkahvan alapuolella
Poika karjuu. Minä laulan
Hänet kotiin, leivon pöydän ääreen
Jokeltelen sunnuntailakeaksi
Kerta kaikkiaan taivaaksi.
(Katkelma äidin runosta, Saarinen 19.6.1962)
Verbittömyys kuulostaa erikoiselta ja muistuttaa kyllä runoutta, ehkä tämä on esimerkki proosarunoudesta. Luulisi että verbittömyys on kahle mutta ilmeisesti kuitenkin tekijä on jossain määrin onnistunut.
VastaaPoistaKirjanainen, lopputulos on kyllä onnistunut. Tämä kirja onkin Tossavaisen kahdeskymmenes teos (mutta minulle ensimmäinen, jonka luin), ja osa julkaisuista on runokokoelmia.
PoistaMarialle kiitos arvostelusta ja Kirjanaiselle kommentista. Lisätietoa Kesäpäivästä löytyy täältä: http://jounitossavainen.blogspot.fi/2013/02/kesapaivan-ensimmainen-arvostelu-ja.html
VastaaPoista