Sivut
▼
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos. Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos.
Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen.
Suomen Tieteiskirjoittajat ry. ja
Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry 2006 (toinen painos), 139 sivua.
En tiedä, mitä muut tähän kirjaan kirjoittavat, mutta tuskin mitään sellaista mistä ei olisi hyötyä romaanin teossa. Lue siis tämä kirja, lue kirjoitusoppaita, muistelmia ja teoksia tyyliin "miten kirjani ovat syntyneet". Niitä riittää loppuiäksesi, mutta joku raja sentään. Saaamasi ohjeet ovat ristiriitaisia. Mieti mikä sopii sinulle tai ole eri mieltä kaikkien kanssa. [--] Kirjoita novelleja, artikkeleita, runoja, mitä hyvänsä. Yritä saada niitä julkisuuteen. Älä pihtaa nerouttasi mestarillista läpilyöntiromaaniasi ajatellen. (Boris Hurtta: "Vai aiot sinä romaanikirjailijaksi!")
Calendula-blogin Stazzy suositteli Anne Leinosen toimittamaa Kirjoita kosmos -kirjoitusopasta Kirjoittajan helmikuu -sarjan aloituspostauksessa. En lue spekulatiivista fiktiota kovinkaan paljon - viimeksi varmaan Laura Lähteenmäen nuorille suunnatun dystopian Niskaan putoava taivas ja sitä ennen toisen dystopian, Emmi Itärannan upean Teemestarin kirjan. Ajatus tiettyyn genreen keskittyvästä kirjoitusoppaasta kuulosti kuitenkin kiinnostavalta: sellainen sisältää todennäköisesti konkreettisia kirjoitusohjeita, ei pelkkää ympäripyöreää rohkaisua ja fiilistelyä, jollaisella on toki paikkansa silläkin.
Kirjoita kosmos -oppaan tekijöinä on joukko spefi-kirjailijoita ja -tutkijoita, osa myös suurelle yleisölle (nykyään) tuttuja. Kirjan avausluvussa "Mitä on spekulatiivinen fiktio" Vesa Sisättö pyrkii antamaan joitakin määritelmiä fantasialle, tieteiskirjallisuudelle, kauhulle ja maagiselle realismille - vaikka spekulatiivinen fiktio on hyvä yleiskäsite, myös alalajeja kuvaavia käsitteitä tarvitaan. Ylipäätään Sisättö puolustaa kirjallisuuden genrejä. Jotkut kokevat lajityypit rajoittavina samalla tavoin kuin kirjallisuuden ikäluokituksetkin, mutta Sisätön mielestä ne palvelevat paitsi kirjoittajaa, jonka on helpompi markkinoida tekstiään eteenpäin määrittelemällä sitä myös genren kautta, myös ennen kaikkea lukijaa:
Lajityyppi helpottaa kaikkien kirjallisuuden kentän toimijoiden elämää. Lukija tietää sen avulla nopeasti, mitä kirjalta ehkä on odotettavissa. Jos hän on pitänyt yhdestä scifiromaanista, toisen löytäminen helpottuu, kun kirjan kansi ja sijoittelu kirjastossa tai kirjakaupassa kertoo sen lajityypin.
Pasi (Ilmari) Jääskeläinen antaa vinkkejä pahimpien kliseiden ja mauttomuuksien välttämiseksi ja hyvien ideoiden kehittelemiseksi artikkelissaan "Ideasta tarinaksi". Mitään täysin omaperäistä ei kirjallisuudessa ole enää juuri mahdollista keksiä, mutta yhdistelemällä ideoita ja kasvattamalla niitä tarinoiksi voidaan luoda jotain uutta ja kiinnostavaa:
Koska uusia tarinoita ei ole, on siis siepattava vanha tarina kadunkulmasta, paettava paikalta ja tuunattava se uuden näköiseksi. Kirjoittajalla on oltava polkupyörävarkaan sielu.
Jääskeläinen kannustaa spefikirjoittajaa lukemaan paljon, myös sitä genreä, jota haluaa itsekin kirjoittaa. Myös valtavirtakirjallisuuden klassikot ovat tärkeitä, sillä "spekulatiivinen fiktio ei elä kirjallisuuden ulkopuolella, vaan sen sisäpuolella, vaikka marginaaliin usein tuleekin sysätyksi tai vetäytyneeksi". Huiminkin idea on vain lähtökohta, ja oikotietä kiinnostavaan tarinaan ei ole: täytyy rakentaa henkilöhahmoja, juonta, taustoja ja teemoja, jotta lukijan mielenkiinto saataisiin heräämään ja pysymään.
Mari Saario antaa omassa artikkelissaan vinkkejä uskottavan fantasiamaailman luomiseen: miten kirjoittaa maailma, joka riittävän erilainen ja kiehtova, mutta kuitenkin johdonmukainen. Liisa Rantalaiho opastaa siitä eteenpäin, käsitellen ympäristön ja toiminnan suhdetta. Irma Hirsjärvi neuvoo käyttämään tieteiskirjallisuuden kliseitä hyödyksi niin, että ne eivät ole enää pelkkiä kliseitä. Boris Hurtta antaa isällisiä ohjeita sille, joka kokee spekulatiivisen romaanin omimmaksi kirjallisuudenlajikseen.
Eniten hyötyä sellaiselle kirjoittajalle, joka ei kirjoita erityisesti spekulatiivista fiktiota, on ehkä Anne Leinosen (novellin tekniikka), Sari Peltoniemen (tyyli ja kielioppi), Petri Salinin (konflikti novellin moottorina) ja Jenny Kangasvuon (tekstin viimeistely). Luin erityisellä mielenkiinnolla Leinosen ja Salinin novelleja käsittelevät artikkelit, sillä tämä vuosi on novellin juhlavuosi ja olen novelleja lukiessani miettinyt, mikä (pituuden lisäksi) erottaa ne romaaneista. Leinonen kirjoittaa:
Novellin tarinalla on oltava selkeä tähtäyspiste, johon kaikki sen osaset kurottavat. Novelli kuvaa vain yhtä hetkeä, siivua elämästä, ja sen on kokonaisena oltava hallittu, tiivis ja keskitetty. Siksi novelli ei tarvitse alkulauseita tai loppuhäivytyksiä, vaan se on muodoltaan hyvin tiukasti rajattu leikattu.
Suosittelen Kirjoita kosmosta myös sellaisille kirjoittajille, jotka kirjoittavat realistista fiktiota, sillä monet ohjeet soveltuvat yleensäkin fiktiivisten maailmojen, henkilöhahmojen ja tekstin rakenteen hahmotteluun. Spefin kirjoittajalle tämä on aivan mahtava työkalupakki, ja olisi hauska lukea vastaavanlainen kirjoitusopas myös jostakin muusta genrestä. Nuortenkirjallisuuden kirjoittajille on Terhi Rannelan Kirjoita nuorille, mutta onko (suomeksi) ilmestynyt vaikkapa chic lit -kirjoitusopasta tai opasta historiallisen fiktion kirjoittajalle?
Käykää lukemassa myös spefi-genreen minua paremmin perehtyneen Morren postaus kirjasta.
Tämä on ainoa kirjoitusopas minkä omistan ja tykkään tästä kovasti. Jotain kummaa on kaikessa mitä kirjoitan, vaikkakin kirjoitan aika vähän, joskin säännöllisesti. Mieluiten myöskin luen spefiä. Tykkään monen tähän oppaaseen kirjoittaneen kirjoitustyylistä ja siksikin olen saanut oppaasta paljon.
VastaaPoistaLeena