Sivut

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kirja kiertoon keskiviikko: arvonta ja uusi kirja (& lokakuun luetut)

Lokakuu oli harvinaisen lukuisa; luin paljon, ja enimmäkseen todella hyviä kirjoja. Jonkinlainen kulttuurihistoriallinen teema väritti lukukuutani. Tulevan tiedenaisen tytönpäiväkirjat saivat minut tarttumaan kirjaan, jossa avataan erään lyyrikon runojen taustaa. (Näiden kirjojen innoittamana hankin kirjahyllyyni myös viisiosaisen Valistuksen sukutarinan, jota luen pikku hiljaa.) Luin myös erään toisen runoilijan juhlakirjan, jonka sivuilta löysin sukulaiseni.

Kepeämpää, mutta silti laadukasta kirjallisuutta tuli myös luettua. Vietin viihdyttäviä hetkiä Edinburghin kaduilla ja Massachusettsin vuorilla. Kahdessa vakavammassa romaanissa kätkettiin ja paljastettiin salaisuuksia, toisessa viitattiin Siniparta-satuun ja toisen sivuilla soi haikea musiikki. Esittelin blogissani myös kaksi erityisen ilahduttavaa lastenkirjaa; tummiakin sävyjä sisältäviä arkisatuja ja sympaattisen kuvakirjan maahanmuuttajaperheen ja Onni-pojan tutustumisesta.

Kuukauden paras lukukokemus ei ollut kuitenkaan mikään edellä mainituista, vaan lämmin, viisas ja elämänmakuinen romaani, jo klassikoksi muodostuneen teossarjan uusin osa. Toivon näkeväni kirjan ihan virallisella Finlandia-listalla, mutta uskon kirjan sijoittuvan ainakin kirjabloggaajien omassa Blogistanian Finlandia-äänestyksessä, joka suoritetaan todennäköisesti tammikuun alussa.

Lokakuussa osallistuin myös kirjabloggaajien yhteiseen plagiointia vastustavaan flashmobiin, tarjosin maistiaisia kirjallisista aamiaisista, juhlistin satupäivää listaamalla satukirjasuosikkeja, raportoin kirjamessuista ja perustin blogilleni facebook-sivun.

Sitten keskiviikon teemaan. Viime viikon Kirja kiertoon arvonnassa voitti (lahjomattoman random.org:in mukaan) Pihi nainen! Onnittelut; laitathan minulle osoitteesi sininenPISTElinna-gmailiin, niin laitan Linnunpainon postiin lähipäivinä.

Tällä viikolla laitan tarjolle Milla Keräsen viime keväänä ilmestyneen romaanin Sisilian ruusu (Gummerus). Blogiarvioni kirjasta voi lukea täältä. Kirjasta on blogannut myös esimerkiksi Jossu, ja nettiin laitettuja lehtiarvioita voi lukea vaikkapa Helsingin sanomista tai Aamulehdestä. Keräsen esikoisromaani sijoittuu 1300-luvun Palermoon, jossa nuori aatelisneito Rosalia perehtyy lääkitseviin yrtteihin, haaveilee kaukomatkoista ja rakastuu salaperäiseen muukalaiseen. Historiallista viihdettä siis, mutta hyvin erityyppistä kuin esimerkiksi Kaari Utriolla. Kirja on kovakantinen, kertaalleen luettu ja hyväkuntoinen. Kirjan arvontaan voi osallistua ilmoittamalla kiinnostuksestaan tämän postauksen kommenteissa, arvonta suoritetaan ensi viikon keskiviikkona.

Lokakuun myötä päättyy vuoden kestänyt tyttökirjahaasteeni. Lähipäivinä "etsintäkuulutan" haasteeseen osallistuneita (kiitos kaikille, teitä oli ihanan monta!) omassa postauksessaan haastekirjojen kokoamista ja arvontaa varten. Monet teistä ovatkin linkittäneet lukemisiaan alkuperäiseen haastepostaukseen, mutta koska sieltä ei varmastikaan löydy kaikkia, pieni huhuilu lienee tarpeen.

Marraskuussa aion lukea ainakin potentiaalisia Blogistanian Finlandia - ja Globalia-ehdokkaita sekä mahdollisesti myös jonkin nuortenkirjan, sillä bloggaajat äänestävät tänä vuonna myös parhaasta lasten- tai nuortenkirjasta. Luvassa on myös vähän isompi arvonta sen kunniaksi, että blogin lukijaraatiin liittyi 150. seuraaja. Kynttilöiden valoa ja lämpimiä lukuhetkiä alkavaan marraskuuhun!

15 kommenttia:

  1. Osallistun mielelläni arvontaan!

    Voiko tyttökirjahaasteeseen osallistua vähän näin jälkikäteen? Itse olen blogannut muutamasta tyttökirjasta vuoden aikana, mutta hoksasin haasteen vasta noin kuukausi sitten...

    VastaaPoista
  2. Pii, voi totta kai. Laitat vaan linkit postauksiisi joko tuohon alkuperäiseen haastepostaukseen
    (johon linkki yllä ja sivupalkissa), tai sitten siihen lupailemaani "huhuilupostaukseen". Tässä haasteessa haettiin periaatteessa "tuntemattomia tyttökirjoja", eli sellaisia vähän unohtuneita, mutta kukin voi vetää rajan melko vapaasti itse.

    Kiva että osallistut arvontaan :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin osallistun mielellään arvontaan, Sisilian ruusu vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on ehdottomasti lukulistan kärkipäässä! :)

    VastaaPoista
  4. Hietakehto alkaa kyllä kiinnostaa, kun se on kerännyt niin lumoutuneita arvosteluja, jospas sen ehtisi ennen finlandiatohinoita lukea. :)

    Voisin myös osallistua arvontaan, jos onni sattuisi kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peikkoneito, olen melko varma, että sinäkin pitäisin Hietakehdosta. Suosittelen kyllä lukemaan Kuopio-sarjan järjestyksessä
      - eli toisin kuin itse tein ;), (luin 2 ekaa osaa, aloitin kolmatta ja luin sitten tämän) halusin ehdottomasti äänestää Kähköstä BF:ssa.

      Poista
    2. Todella kiva ylläri voittaa arvonnassasi, laitan sinulle heti sähköpostia! Mieluusti olisin tässä uudessakin arvonnassa mukana! :)

      Poista
  5. Tykkään lukea historiallista viihdettä, joten olen arvonnassa mukana minäkin.

    VastaaPoista
  6. Mä haluan lukea tämän, muistan pientä keskustelua tämän kirjan aiheuttaneen. Silti, tai juuri sikis. Osallistun siis arvontaan =)

    VastaaPoista
  7. Pidän kovasti historiallisista kirjoista; tosin genressä on haasteensa. Kovin helposti tuntuu, että historiallisen kirjat ovat monasti kovin viihteellisiä. Silti, koska tämä kirja sekä kirjailija ovat minulle uusi tuttavuus, osallistun arvontaan. Täytyypä alkaa penkoa, että mitä keskustelua tästä onkaan käyty.

    VastaaPoista
  8. Aika ristiriitaiset odotukset tästä kirjasta on kyllä muodostunut, mielenkiintoista olisi varmaan tutustua. Olen siis kirjan arvonnassa mukana minäkin.

    VastaaPoista
  9. Osallistun myös mielelläni Sisilian Ruusun arvontaan. Tuntuu mielenkiintoiselle..

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoiselta kirjalta vaikuttaa, itsekkin jaan sukulaisille ja tutuille kirjat jotka olen lukenut. Turhaan jättää hyllyyn pölyttymään kun ei kuitenkaan koskaan tule luettua uudestaan. Harrastekirjat ovat sitten asia erikseen. Joten ilomielin olen arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  11. Vieläkö ehtii arvontaan. Olisi houkutteleva kirja!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista