Elina Halttunen: Syysvieraita

Elina Halttunen: Syysvieraita
Teos 2012, 288 sivua.

Mutta hän todella halusi lähteä pois kotoa, mahdollisimman kauas keinolla millä hyvänsä saadakseen tarpeeksi etäisyyttä kaikkeen, voidakseen palata joskus takaisin ja tehdä tilit selviksi menneisyytensä kanssa. Hän halusi kohdata uudelleen hylätyksi tulemisen kauhun päästäkseen siitä lopullisesti eroon. Löytää syitä ja seurauksia, saada selityksiä ja vastauksia kysymyksiin, jotka olivat vaikeasti esiin kaivettavissa, koteloituneina kuin toukat hänen sisäänsä. 

Elina Halttusen toinen romaani Syysvieraita oli minulle kuulaiden aamujen ja sateisten iltojen kirja, jota luin vuoroin omenapuun alla, vuoroin takkatulen ääressä, hitaasti. Falkin suvun ympärille kiertyvässä tarinassa on kosolti dramaa: rakastajia ja rakastajattaria, hukkumiskuolema ja tuhoisa tulipalo, vaikeita synnytyksiä ja yllättäen paljastuvia sukulaissuhteita, mutta koska tapahtumia tarkastellaan pääasiassa pitkän ajallisen etäisyyden läpi (2000-luvulla muistellaan esimerkiksi 1930-luvulla tapahtunutta) ja kerronta on pikemminkin viileää kuin räiskyvää, eivät henkilöiden tunteet tule iholle.

Kuten niin monissa viime vuosina julkaistuissa suomalaisen keskiluokan sukutarinoissa, myös Syysvieraissa menneisyyttä penkovat ja rakkaus- ja sukulaisuussuhteita selvittävät useamman sukupolven naiset. Menneisyys kiertyy auki kirjeissä, valokuvissa ja tauluissa, mutta ennen kaikkea yhdeksänkymppisen Aili Plyhmin muistoissa. Aili on tullut Falkin porvarilliseen perheeseen ulkopuolelta, ensin perheen tyttären koulutoverina, myöhemmin pojan rakastettuna ja lopulta perheen isän, Oskari Falckin rakastastajattarena ja tämän lapsenlapsen Marian varamummina. Vasta kirjan edetessä selviää, kuinka voimakkaasti tämä "syysvieras" on perheen kohtaloita muovannut.

Kerronnan tyyli on pikemminkin dokumentoiva kuin eläytyvä, ja paikoin sinänsä koskettavat tapahtumat on etäännytetty niin, että minun oli vaikea säilyttää mielenkiintoni Falkien vaiheisiin. Pääosin hillitty, mutta paikoin jopa runollinen kieli sekä tunnelma kantavat kuitenkin eteenpäin, ja viisikymppiseen Mariaan ja hänen hieman alle kolmikymppiseen tyttäreensä Emmaan jopa kiinnyin monien muiden henkilöiden jäädessä paperisiksi.

Syysvieraiden sivuille piirtyvät eri vuosikymmenten Helsinki, oopperan ja teatterin kulissit, lapsuuden kesien kultainen kesäpaikka, porvariston hillitty charmi, vanhemmilta lapsille peritytyvät virheet ja vaietut salaisuudet. On paljon kipua, sotien arpia, tukahduttavaa ilmapiiriä, ulkopuolisuuden tunnetta - mutta myös anteeksiantoa, rakkautta, omia polkuja ja uusia alkuja. Vielä elämän viimeisinä päivinä, vielä romaanin viimeisillä sivuilla.