Carol Shields: Tavallisia ihmeitä

Carol Shields: Tavallisia ihmeitä. Kootut novellit.
The Collected Stories. Suom. Hanna Tarkka.
Otava 2008, 658 sivua.

Isoäidin torjuva suhde nudismiin ei ollut yllätys kenellekään, joka hänet tunsi. Hän oli luonteeltaan taipuvainen pikemminkin peittämään, ei paljastamaan. Samalla viikolla, kun hän meni isoisän kanssa vihille, hän teetti raskaat, poimutetut verhot heidän Macklin Avenuelta ostamansa talon ikkunoihin. Seuraavana kesänä kuistin korikalusteisiin tehtiin irtopäälliset. Jokaisen lipaston päällä oli brodyyriliina. Isovanhempieni talon tyynyissäkin oli sekä aluspäälliset että tyynyliinat, ja isoäiti ompeli kukallisesta vahakretongista eräänlaisen hupun, joka sidottiin vinonauhoilla sievästi pesukoneen ympärille silloin, kun sitä ei käytetty. Jokaisen tuolin selässä ja käsinojilla oli pitsisiä pikkuliinoja. Sohville oli heitetty villapeittoja. Paksuilla kokolattiamatoillakin oli siellä täällä mattoja. Täyteläisyyttä, pehmeyttä kaksin verroin. Hänen kotinsam oli niitä, joissa oli helppo kuvitella tukehtuvansa.
(novellista "Asu on vapaa")

Olen viime päivinä kokenut "tavallisia ihmeitä" ja lukenut Carol Shieldsin Tavallisia ihmeitä. Olin alkuun sitä mieltä, että rakastan Shieldsiä ennen kaikkea romaanikirjailijana - paksujen, nautinnollisten lukuromaanien ja kiintymystä herättävien henkilöhahmojen kirjailijana - mutta muutaman novellin jälkeen olin myyty. Tavallisia ihmeitä sisältää ymmärtääkseni lähes kaikki Shieldsin novellit, joista osa on julkaistu jo 1980-luvulla ja viimeisimmät 2000-luvulla, joten ei ole ihme, että kertomukset ovat keskenään hyvinkin erilaisia.

Muutama novelli (esimerkiksi "Perhesalaisuuksia", "Meidän miehemme ja naisemme" ja "Kirjailijankramppi") toi mieleeni Alice Munron, johon tutustuin Julkisia salaisuuksia -kokoelman merkeissä maaliskuussa, muutama muistutti enemmän sitä Shieldsiä, joka on minulle tuttu esimerkiksi romaaneista Sattumankauppaa, Pikkuseikkoja ja Ruohonvihreää. "Munromaiset" novellit olivat etäännytetympiä ja kryptisempiä - jäin miettimään, että mistä tässä oikeastaan oli kysymys, "shieldsmäiset" taas lämpimämpiä ja herkempiä. Todellisuudessa kaikki novellit ovat tietenkin aitoa Carol Shieldsiä, ja on vain hyvä laajentaa kuvaa suosikkikirjailijastaan.

Monet novelleista kuvaavat avioliittoa tai parisuhdetta, kuten alussa lainaamani "Asu on vapaa", jossa aviomiehen innostus nudismiin kasvattaa vaatteita paksumman juopan puolisoiden välille. Pariskunnan välillä on aitoa rakkautta ja intohimoa, mutta he ovat unohtaneet, että luonnon aineksissa on pahkoja ja oksia, ei niistä voinut syntyä mitään ehdottoman suoraa. Asian ymmärtämisestä olisi voinut tulla yksi heidän katoavista salaisuuksistaan, osa autuutta, johon he olisivat voineet jossain vaiheessa iloisesti alistua. Ihmisten välisissä suhteissa on monessa muussakin novellissa jokin mutta, joka kaihertaa kanssakäymisen taustalla.

Elämä ei ole suurta draamaa, vaan pieniä arkisia sanoja tai eleitä. Novellissa "Eros" nelivuotias Ann palaa kotiin muutaman yön kyläilyreissulta. Keittiönpöydän ruskeat tabletit ovat vaihtuneet kukalliseen liinaan, ja Ann ymmärtää yhtäkkiä, että kotiin jääneillä vanhemmilla on oma olemassaolo ilman häntäkin, omat salaiset kahdenväliset siteensä. Ikääntyvä kirjailija novellissa "Edith-Esther" kestäisi ehkä vielä elämäkerturinsa tungettelevat puhelut ja tämän pakkomielteen nähdä Edith-Esterin elämässä ja tuotannossa hengellistä etsintää - mutta ei sitä, että kahvinkeitin on rikki ja pikakahvi maistuu kitkerältä.

Yhdeksi suosikikseni nousi kokoelman avausnovelli "Segue", jossa keski-ikäisen sonettirunoilijan elämässä tarkoin sommitellut säkeet nivoutuvat arjen markettikäyntiin, huoleen aikuisen tyttären jaksamisesta ja väljähtyneen avioliiton pohtimiseen. Ihana on myös esimerkiksi "Päiväkirja" jossa nelikymppinen ontariolaispariskunta matkustaa Ranskassa, vuoroin toisensa kohdaten ja etääntyen niin todellisuudessa kuin vaimon päiväkirjan lehdillä.

Tavallisen ihmeellistä - tai ihmeellisen tavallista - helatorstaita kaikille!