Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide.

Panu Rajala: Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide.
Wsoy 2011. 426 sivua.

Kirjailija Juhani Ahon 150-vuotisjuhlavuosi päättyi juuri, mutta Aho on aina ajankohtainen. Viime vuosina monista Ahon kirjoista on otettu uusintapainokset, yliopistolla tutkitaan Ahon tekstejä ja teoksista tehdään yhä uusia sovituksia, viimeisimpänä Aarre Merikannon moderni Juha-ooppera. Varsinaisia elämäkertoja Juhani Ahosta (syntyjään Johannes Brofeldt) ei ole ilmestynyt hetkeen. Aiemmin muun muassa Mika Waltarin ja Aila Meriluodon elämäkerrat kirjoittaneen Panu Rajalan Naisten mies ja aatteiden onkin sitten mittava ja kattava elämäkerta, joka kuvaa kronologisesti Ahon kirjailijankehitystä, lehtimiehen uraa, ihmissuhteita ja ajan aatteita 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun Suomessa.

Teoksen nimi viittaa, enemmän kuin Ahon romanttisiin naissuhteisiin (joita niitäkin riitti), siihen ymmärrykseen ja tukeen, jota Aho sai elämässään ja kirjailijantyössään lukuisilta, usein itseään huomattavasti vanhemmilta naisilta, ennen muuta kirjailija Minna Canthilta ja Järnefeltin kulttuuriperheen äidiltä Elisabet Järnefeltiltä. Myöhemmin puoliso, taiteilija Venny Soldan-Brofelt sekä kirjailija Maila Talvio inspiroivat ja tukivat hänen uraansa. Aho puolestaan tuki naisten tasa-arvopyrkimyksiä ja ennen kaikkea kuvasi taitavasti naisen tunne-elämää teoksissaan, ennen muuta Papin tyttäressä ja Papin rouvassa.

Ahon ensimmäinen tukija oli hänen ystäviensä Arvid ja Kasper Järnefeltin äiti Elisabet Järnefelt, joka venäläisestä syntyperästään huolimatta halusi kehittää suomenkielistä kirjallisuutta ja kulttuuria. Vaikka tiesin ennalta Ahon tiiviit suhteet Järnefeltin perheeseen, oli kiinnostava lukea, kuinka paljon Elisabet Järnefelt ja hänen poikansa Kasper vaikuttivat hänen kirjailijankehitykseensä:

Rakenteen lujuuteen ja symmetriaan vaikutti varmaankin se, että teksti [Rautatien käsikirjoitus] kulki lause lauseelta Kasper Järnefeltin käsien ja teroitetun lyijykynän kautta. Kasper muutti kesällä Iisalmen pappilaan voidakseen valvoa kertomuksen jokaista vivahdetta.


Myöhemmin muun muassa aatteelliset erimielisyydet etäännyttivät Ahon joksikin aikaa Järnefelteistä, kuten Minna Canthistakin, mutta Järnefeltien merkitystä hänen kirjailijanuransa alkutaipaleelle ei voi yliarvioida. Elisabeth Järnefeltin salongin ja Canthin Kuopion Kanttilan jälkeen Ahon tärkeäksi viiteryhmäksi muodostui Tuusulanjärven taitelijayhteisö, johon kuului muun muassa Pekka Halonen, Eero Järnefelt näyttelijävaimonsa Saimi Swanin kanssa sekä Sibeliukset.


Siinä missä Jussin toivotonta rakkautta kaksikymmentä kaksi vuotta vanhempaan Elisabet Järnefeltiin puidaan paljon, Juhani Ahon, Venny Soldan-Brofeltin ja tämän Tilly-sisaren vuosikymmeniä kestänyt "kolmiliitto" käsitellään Rajalan kirjassa melko ylimalkaisesti. Aiheesta kiinnostuneille suosittelen hiljaittain lukemaani Tuula Levon romaania Neiti Soldan (Otava 2000) - vaikka kirja on fiktiota, se perustuu kirjeisiin ja tutkimuksiin. Aihetta sivuaa myös Riitta Konttisen elämäkerta Boheemielämää - Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijantie, jonka haluaisin ehdottomasti lukea.

Rajala kirjoittaa varsin laveasti auki useita Ahon teoksia kertoen niiden juonesta, henkilökuvauksesta ja aikalaisvastaanotosta. Joidenkin teosten kohdalla nämä kuvaukset eivät johda mihinkään syvempään analyysiin, ja ne tuntuvat ajoittain puuduttavilta. Erityisesti vähemmän tunnettujen teosten kohdalla referointi on silti paikallaan, sillä ainakaan minulla ei ole aikomusta tarttua esimerkiksi Ahon varhaisiin kertomuksiin Muudan markkinamies ja Kievarin pihamaalla. Sen sijaan haluan ehdottomasti lukea Juhan, ja viime syksynä lukemani Valikoima lastuja -teoksen (Wsoy 2011) lisäksi olen parhaillaan lukemassa Kariston kokoelmaa Tulivuori sammuessaan ja muita lastuja (2011).

Muutaman Ahon tunnetuimpiin kuuluvan teoksen Rajala kontekstoi kiinnostavasti aikaansa, kirjallisiin virtauksiin sekä Ahon omaan ajatusmaailmaan ja kokemuksiin. Muun muassa Yksin-teoksen (1890) taustalla ei ole niinkään Ahon, Aino Järnefeltin ja tämän sulhasen Jean Sibeliuksen kolmiodraama, vaan Aho on heijastanut Ainon ikäiseksi ja näköiseksi kuvattuun Annan henkilöhahmoon toteutumattoman, mutta vuosia kestäneen rakkautensa Ainon äitiin Elisabet Järnefeltiin. Paitsi että nuori säveltäjä Sibelius ymmärsi teoksen väärin ja uhkasi haastaa ystävänsä Ahon kaksintaisteluun, teoksen julkaisuun liittyi myös kirjallisuuspoliittista draamaa: Aho oli kirjoittanut teosta valtion apurahan turvin Pariisissa, ja sen prostituutiokohtaus herätti valtiopäivillä niin suurta pahennusta, että kirjallisuuden tukeminen aiottiin lopettaa kokonaan. Säädyt lauhtuivat kuitenkin hieman, kun Aho julkaisi pian sävyltään isänmaallisen ja vanhoja arvoja puolustavan kokoelman Lastuja (1891).

Ahon persoonan ja kirjallisen tuotannon ohella kiinnostavinta Rajalan elämäkerrassa on ajankuva sortovuosien ja itsenäistymisen ajan Suomesta ja sen kulttuuripiireistä. Otsikossakin mainitut Ahon aatteet olivat ennen muuta fennomania ja nuorsuomalaisuus, jotka näkyivät paitsi kaunokirjallisessa tuotannossa myös Ahon lehtimiestyössä. Eniten minua jäivät kuitenkin kiehtomaan puoliso Venny Soldan-Brofeltin elämä sekä Järnefeltien, Canthin ja Tuusulanjärven ympärille muodostuneet kulttuuriyhteisöt, joista aionkin lukea lisää.


Myös Karoliina on kirjoittanut Aho-elämäkerrasta monipuolisesti Kirjavassa kammarissaan.