Sivut
▼
tiistai 13. joulukuuta 2011
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Gumerus 2011. 346 sivua.
Minä olen Varpu.
Rakkauteni on ehdoton. Haluan vain sanoa sen ennen kuin sanon mitään muuta.
Essi Tammimaan toinen romaani Paljain käsin on kasvutarina ja kertomus kolmen, tai oikeastaan neljän, sukupolven naisista. Kirja on vastikään nimetty Runeberg-palkintoehdokkaaksi, vahvoin perustein: se on sekä aiheeltaan, kieleltään että rakenteeltaan vahva ja koskettava teos. Pidin kirjailijan neljä vuotta sitten (nimellä Essi Henriksson) ilmestyneestä esikoisromaanista Ilmestys, mutta Paljain käsin -romaanissa oli minulle paljon enemmän kosketuspintaa ja sen kieli on vielä kauniimpaa kuin esikoisessa. Ilmestyksessä kirjailijan ilmaisulle ominaiset runsaat uudissanat paikoin häiritsivät lukukokemustani, mutta toisen romaanin maailmaan ne tuntuvat kuuluvan paljon luontevammin. Tammimaan uudissanat ovat usein onomatopoeettisia tai eri aisteihin perustuvia; ne jäljittelevät ympäristön ääniä, kuten jääkaapin rusahdusta, tai kuvaavat sitä, miltä jokin tuntuu, kun siihen koskettaa paljain käsin, ilman suojahanskoja.
Romaanin kertoja on hieman alle kolmekymppinen Varpu, joka työskentelee lähihoitajana vanhainkodissa: Minä otan kärisevät papat ja mummut vastaan ala-aulassa, ja minä pesen heidän velton ruumiinsa ennen kuin he lähtevät. Lähtemisellä en tarkoita kotiin lähemistä, ymmärrättehän. Minä pesen heidät viimeisen kerran. Varpulla on kaksi siskoa, lapsettomuudesta kärsivä kuvataiteilija Virva ja varattuun mieheen rakastuva Inari. Isä on lähtenyt Kakkosen matkaan jo vuosia sitten, ja äiti Soile puolestaan on kasvanut isäpuolensa nyrkin varjossa pikkusiskojaan kaitsien, Aila-äidin häivyttyä omille teilleen. Romaanin edetessä liikutaan ajasta ja näkökulmasta toiseen, niin että kaikkien naisten kohtalot tulevat eläviksi.
Romaanin kerronta on monitasoista olematta millään tavalla vaikeaa. Joitakin lukijoita on häirinnyt se, että Varpu on ikään kuin kaikkitietävä kertoja, joka pystyy seuraamaan sisartensa yksityistä elämää, äitinsä ja isoäitinsä lapsuutta ja kertoo omasta elämästään jo kohdusta alkaen. Minusta siinä ei ollut mitään kummallista; kyseessähän on kuitenkin kaunokirjallinen teos. Samantapainen kerrontaratkaisu on myös Anne Enringhtin romaanissa Valvojaiset, joka kertoo tummasävyistä irlantilaista perhetarinaa. Muunlainen kerronta olisi etäännyttänyt henkilöhahmoista, nyt lukija pääsee niin Virvan, Inarin, Soilen kuin Ailankin ihon alle.
Lukiessani jouduin välillä laskemaan kirjan käsistäni - joko siksi, että olin juuri lukenut jotain pakahduttavan kaunista, tai siksi, että olin lukenut jotain todella rumaa tai surullista. Naisten kohtaloissa on synkkiä sävyjä, mutta jokin myötätuntoisen Varpun kertojanäänessä tuo tapahtumiin valoa ja lohtua, jopa huumorin pilkahdusta.
Paljain käsin on tarina siskoksista, äideistä, sukupolvien ketjusta, naisten uskomattomasta sinnikkyydestä, vahvuudesta ja anteeksiannosta. Minulle se on ennen kaikkea tarina empatiasta, kyvystä ymmärtää toista ihmistä, hänen ratkaisujaan ja olosuhteitaan. Erityisen vahvasti tämä tulee ilmi Varpun suhteessa etäiseksi jääneeseen äidinäitiinsä Ailaan. Lapsena Varpu inhoaa äitinsä vankkumatonta periaatetta käydä Ailaa tapaamassa joka äitienpäivä - riippumatta siitä, onko alkoholisoitunut, lapsensa aikanaan hylännyt Ailahtavainen vastaanottokunnossa. Minä taas päätän, että minusta ei koskaan tule tuollaista, enkä voi millään kuvitella, että Ailakin on joskus ollut nuori ja täynnä elämänhalua. Hänellä on joskus ollut silkkiuikun ihon, ruiskaunokin silmät. Minä en sitä näe, enkä halua nähdä.
Pyöräillessään töistä kotiin nuorena aikuisena Varpu saa kuulla, että Aila on kuollut. Nyt, kun talutan pyörän Omenalahden sillalta, nousen sen selkään vasta ylämäen laella ja polkaisen vimmaisesti risteyksestä vasemmalle, näen varoittamatta Ailan aivan toisin silmin. Jätän hautausmaan taakseni oikealle ja kadotan suunnan yhtäkkiä kokonaan, ajan silmänkantamattomiin ulottuvalle pellolle, jota merituuli pyyhkii ja jonka ei pitäisi olla siinä. Ja sitten kuulen pahaenteisen jyrinän. Seuraavassa hetkessä ollaan sotakesässä 1944, jossa Aili pyöräilee peloissaan pommikoneiden alla. Pommit eivät putoa hänen päälleen, mutta kaalinhakumatkalla tapahtuu jotain muuta, jonka seuraukset kantavat vääjäämättä siihen hetkeen, kun hänen tyttärentyttärensä pyöräilee töistä kotiin Tällaiset rinnastukset ja saumattomat siirtymät ajanjaksosta toiseen ovat osa romaanin taidokasta, kertomusta palvelevaa rakennetta.
Paljain käsin on eräänlainen kunnianosoitus naisten tekemälle hoivatyölle sekä kotona että laitoksissa. Varpu on rakastava sisko ja tytär, jonka rakkaus ulottuu myös potilaisiin. Kuitenkaan hän ei ole uhri tai ressukka, joka nielisi millaista kohtelua tahansa. Kauneimpia kohtauksia kirjassa on sodan kauhut ja evakkomatkan kokeneen Inkerin, Varpun potilaan, kuolema ja Varpun suhtautuminen siihen, jossa kutoutuu yhteen lapsuus ja vanhuus, elämän ja kuoleman kunnioitus.
En voi antaa rakkaitteni riutua yksin. Äiti ja Virva elävät jokaisessa kuolemalle pesemässäni ja vaatettamassani vanhuksessa. He saattavat haista ummehtuneelta tai eritteilta, vikuroida tai nykiä, olla epäkiitollisia vaikkakin kyynelten usvissa, mutta niinhän pikkulapsetkin ovat! Miksi vain vauvoilla olisi siihen oikeus?
Niinpä minä katson kalloa silmiin, otan käden syliini ja virisen Inkerille vähän unilaulua, jota äiti meille pienenä lauloi. Nuku nuku nurmilintu. Ei hän lepää, ei hän nuku, mutta minun oloani se helpottaa, kun en ollut täällä vaan harjanvarressa. Nyt olen täällä, hetken muistan Inkeriä.
Romaanin loppu on voimaannuttava, valoisa ja lämmin. Kaikenlaista on tapahtunut, mutta siteet ovat vahvat: On siristettävä silmiään, että näkisi heidät. Ettei häikäistysi näistä elämäni naisista.
Paljain käsin on luettu myös blogeissa Kujerruksia, Hiirenkorvia ja muita merkitöjä, Järjellä ja tunteella, Kirjanurkkaus, Juuri tällaista, Lumiomena, Inahdus, Lukuisa, Kirjava kammari, Mari A..n kirjablogi, Booking it some more, Opuscolo sekä Rakkaudesta kirjaan -palkitussa Morren maailmassa - Morrelta sain tämän kirjan luettavakseni ja kirjahyllyni aarteeksi, mistä lämmin kiitos!
Kirja on luettu osana Siskoskirjat- ja Suomalaisen keskiluokan arki -haasteita.
Paljain käsin on myös minulla eräs kirjahyllyni aarteista. Ihastuin kirjassa oikeastaan kaikkeen, siihen rumuuteenkin. Pääasiassa kirja on kuitenkin, kuten kuvailet, voimaannuttava, valoisa ja lämmin. Hieno, hieno kirja.
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä, ja toisaalta en. Pienet juonenkäänteet eivät olleet enää tarkassa muistissa, mutta tekstisi toi kaikuja kirjasta ja mieleen tuli niitä kauniita ja rumia hetkiä. Tämä oli mielenkiintoinen kirja, minulla oli tämän kanssa selvästi mietintäaika, mutta nyt myöhemmin tämä tuntuu hyvältä lukukokemukselta.
VastaaPoistaSinun arviosi loppuu hyvin. Jää hyvä tunnelma.
Ihanaa, että pidit tästä! Pääasia, että kirja sai hyvän kodin =)
VastaaPoistaKatja, olin tästä kirjasta kanssasi jokseenkin täydellisen samaa mieltä, sekä omaan arvioosi että joihinkin kommentteihisi viitaten. <3
VastaaPoistaLinnea, luinkin tekstisi sekä silloin että nyt oman lukukokemukseni jälkeen (se unohtui aluksi noista linkeistä, mutta on siellä nyt). Tämä oli jotenkin niin runsas kirja, että kaikkea ei voi yhdessä arviossa käsitellä ja ihan itsellekin jää sulateltavaa (luultavasti luen tämän vieä uudestaan, ainakin selailen, kun se on tosiaan omassa hyllyssä).
Morre, pidin tosiaan, ja oli minun onneni, ettet rakastunut tähän kirjaan vaan maltoit luopua siitä. Kiitos vielä! :)
Olipas ihana palata tämän kirjan tunnelmiin arvostelusi myötä, kiitos! Hih, meillä on sama lainaus alussa ;) Minustakin tuohon lyhyeen lainaukseen tiivistyi kirjasta niin paljon.
VastaaPoistaMinuakaan ei haitannut se, että Varpu tavallaan oli kaikkitietävä kertoja, en oikeastaan lukiessa kiinnittänyt siihen mitenkään korostetusti edes huomiota, nautin vain :)
Niinpäs onkin, Susa ;). Nuo lauseet jotenkin pysäyttivät minut siinä kirjan alkumetreillä ja säilyivät mielessä kirjan loppuun - kuten sanoit, ne tiivistivät paljon. Rakkaus, myös kerronnan tasolla, oli tämän kirjan punainen lanka. Varpu kertoi rakastavasti ihmisistä, jotka eivät oikein osanneet aina rakastaa.
VastaaPoistaPaljain käsin on ollut yksi tänä vuonna lukemistani suomalaisista kirjoista parhaimpia! Kiva, että myös sinä pidit siitä. Paljain käsin taitaa muutenkin olla aika pidetty kirja - ei ainakaan vihattu :--)
VastaaPoistaLaura, niin minullekin, itse asiassa tämä menee kaikkien tänä vuonna lukemieni kirjojen kärkeen.
VastaaPoistaSinä sait kirjoituksellasi minut kiinnostumaan kirjasta, vaikka en ole aikaisemmin suunnitellut sen lukemista. Kirja sai niin paljon blogisavuja aikaisemmin, että siihen jotenkin turtui. Hienosti arvioitu :)
VastaaPoistaKiitos Villasukka! Oli tosiaan mukavampi kirjoittaa tästä nyt, kun edellisistä arvioista alkaa olla aikaa. Tämähän ilmestyi jo maaliskuussa, mutta olen iloinen, jos pystyn osaltani pidentämään kirjan elinkaarta.
VastaaPoistaMinä en pitänyt tässä kielestä enkä kaikesta rumasta, mutta monesta muusta asiasta pidin, ja pidän kirjaa etenkin näin jälkeenpäin väkevän hyvänä naisromaanina. Minä pidin myös siitä kertojaratkaisusta. Ylipäätään tykkään, kun kertojaratkaisuilla leikitellään.
VastaaPoistaKaroliina, minäkin olen yleensä yksinkertaisen kielen ystävä, mutta tämän kirjan maailmaan nämä uudissanat ym. mielestäni sopivat (vaikka minäkään en ihan varmasti tiedä, millainen on kemakka mies ;)). Tämän kirjan kerrontaratkaisut ovat tosiaan hienoja, varsinkin vauva-Varpun kerronta sai melkein kyyneleet silmiin!
VastaaPoistaVoi että! Oli ihana lukea arviotasi kirjasta, josta itse pidin valtavasti. Aivan upeasti olit saanut kirjan tunnelman vangittua ja sitä analysoitua.
VastaaPoistaHyvä huomio verbeistä!
Minullakin tämä nousee aivan kärkikähinöihin tämän vuoden kirjoissa.
Valkoinen kirahvi, kiitos (vaikka itse en nyt väsyneenä muistakaan, missä kohtaa ja mitä kirjoitin verbeistä ;))! Tämä on sitten monen bloggarin vuoden parhaiden joukossa, hienoa!
VastaaPoistaArviosi jälkeen odotan entistä enemmän pääseväni käsiksi tähän kirjaan, se odottelee tuolla kirjahyllyssä vuoroaan!
VastaaPoistaTuulia, kiva että sinäkin aiot lukea tämän! Mielenkiintoista kuulla sitten, mitä tykkäsit.
VastaaPoistaTämä on minulla hyllyssä (sain sen Leenan arvonnasta) ja en malttaisi päästä lukemaan - ehkä jo ihan pian, nyt kun opiskelu jää hetkeksi (eli kahdeksi viikoksi) tauolle... Toivottavasti tykkään, ainakin kovasti haluan tykätä tästä!
VastaaPoista(PS. Bloggerini on ilkeä, eikä suostu pitämään blogiasi lukulistallani, vaikka lukijasi olenkin, joten päivitykset pitää tulla katsomaan ihan oma-aloitteisesti, mikä välillä unohtuu... Ärsyttää koko Blogger, kun se ei toimi niin kuin haluaisin!)
Suketus, toivottavasti ehdit pian kirjan pariin! Paljain käsin on mainiota lomalukemista, sillä tarinaan voi oikein uppoutua ja siinä on paljon henkilöitä ja tasoja.
VastaaPoistaBlogger on tosiaan välillä rasittava, monella tapaa! Lukijoita häviää myös tuosta paneelista, ja joskus yksittäiset blogit päivittyvät useiden tuntien viiveellä tuohon sivupalkin blogirolliin, kommentointi takkuaa jne. Huoh! :)