Pimennysverhot nousivat ylös vaimean mekaanisen huminan säestäminä ja paljastivat vähitellen aukiota ympäröivät rakennukset, joita syksyisen keskipäivän aurinko valaisi. Luentoa kuunnelleet opiskelijat keräilivät muistiinpanojaan keskustellen hiljaisella äänellä, ja vaaleanpunaiseen villapuseroon pukeutunut nuori nainen näppäili tekstiviestiä nojaten ikkunapenkkiin, taustanaan pylväsrivistön ympäröimä kirkko. (Riikka Stewen, Niin kauan kuin rakastat, s. 19)
Riikka Stewenin esikoisromaani Niin kauan kuin rakastat (Teos 2011) tarjoaa matkan maailmaan, jota rakastan ja jossa olen viihtynyt: Helsingin yliopiston päärakennuksen valoisat luentosalit ja Kansalliskirjaston pölyiset, hiljaiset parvet. Suomalaisessa kirjallisuudessa tällaisia, englanninkielisissä maissa yleisempiä "yliopistoromaaneja" (campus novels/ college novels) ei vielä kovin paljon ole; vuonna 2003 ilmestynyt Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi tuntui tässä suhteessa tuoreelta. Päähenkilöinä taitelija Miriam, joka löytää museon varastosta kiehtovan, tuntemattoman maalauksen, taidehistorioitsija Iris, joka luennoi renessanssin taiteesta yliopistossa, graduvaiheen opiskelija Liisa, tutkija Matts, joka tuntee vetoa okkultismiin, sekä kansainvälisen huutokauppakamarin renessanssiasiantuntija Nicholas, liikemies-okkultisti John sekä museon johtajatar Dora. Henkilöhahmojen erilaiset motiivit suhteessa taideteoksiin ja historiallisiin henkilöihin ja tapahtumiin luo romaanin jännitteen, jota maustaa ripaus romantiikkaa.
Mietin, mistä esikoiskirjailijan nimi on minulle tuttu, ja takaliepeen kirjailijaesittely sen paljasti: Riikka Stewen on helsinkiläinen taidehistorioitsija, joka on julkaissut aiemmin tutkimusalaansa kuuluvia teoksia, kuten Hugo Simberg - unien maalari. Stewen on tutkinut erityisesti symbolismia, näkemistä ja muistia sekä keskiajan ja renessanssin murrosta, ja nämä teemat näkyvät luonnollisesti myös hänen romaanissaan.
Kirjailijan taustan huomioiden ei ole ihme, että Niin kauan kuin rakastat vertautuu mielessäni saksalaisen kirjallisuuden suomentajan ja toimittajan, Helen Mosterin esikoisromaaniin Hylky. En ole Hylkyä vielä lukenut, mutta lukuisia blogi- ja lehtiarvioita kirjasta kylläkin. Suvi Ahola kirjoittaa Helsingin sanomien kritiikissään, että Hylky on "sivistynyttä viihdettä, samantyyppistä kirjallisuutta kuin vaikkapa Virpi Hämeen-Anttilan teokset tai Kate Mossen ja Geraldine Brooksin historian ja nykyhetken välillä hyppelevät, dekkarimaiset romaanit". Riikka Stewenin romaania voisi kuvailla aivan samoin. Asetelma, jossa kuvitellaan vanhan taideteoksen mallin tarinaa ja syntyvaiheita, on tuttu myös Susan Vreelandin Sinisestä neidosta ja Tracy Chevalierin romaanista Tyttö ja helmikorvakoru.
Tällaisissa älyllisissä, historiaan ja taiteentutkimukseen nojaavissa lukuromaaneissa on omat haasteensa: miten kirjoittaa historiallisista henkilöistä niin, etteivät he ole vain nykyihmisiä epookkipuvuissa (ks. Aholan kritiikki yllä)? Miten viitata taidehistoriaan ja teorioihin niin, että maallikkolukijakin pysyy kärryillä eikä ikävysty? Riikka Stewen on ladannut romaaniinsa runsaasti (taiteen)filosofista ja historiallista tarttumapintaa, mutta kokonaisuus on tiivis ja juonen jännite ei huku teorioiden alle. Stewen tuntuu pohtivan tieteen popularisointia ja historiallisen romaanin kirjoittamista Iriksen kautta:
Osasiko hän kertoa, miten koko käsitys ihmisyydestä muuttui 1800-luvulla ja pohjautui silti renessanssiin, Iris pohti. Ymmärtäisikö Miriam, jota kiinnosti lähinnä nykyhetki, mitä hän tarkoitti?
[-- --] // Maailmasta on tullut ahtaampi, ja kaikki tuntuu jo tehdyltä, historian kertaukselta, Iris mietti, mutta historia ei koskaan tule valmiiksi, sillä todellisuudessa se on kuvitelma nykyhetkestä. Sen tarkoitus on vastata kysymyksiin keitä me olemme? mistä me olemme tulossa? minne me olemme menossa?
// Mutta kuinka vaikeaa se onkaan! Tiedänkö todella mitä tapahtui eilen tai edes tunti sitten? Voisin kertoa siitä tuhat eri tarinaa, voisin kertoa opiskelijatytöstä joka seisoi ikkunan äärellä vaaleanpunaisessa puserossaan ja vastasi tekstiviestiin. Voisin kertoa valosta, joka lankesi niin matalalta, että kipsiveistosten varjot muodostivat aulaan abstraktin maiseman. Tai voisin kertoa miehestä, joka tarjoutui kantamaan kirjat puolestani. (NKR, 45.)
Stewenin romaanin keskiössä olevat ystävykset Iris ja Mirjam ovat kuin taiteilja Magnus Enckellin (1870-1925) taiteen askeettinen, harmaan ja ruskean sävyttämä nuoruuskausi ja myöhempi, värikylläinen tuotanto: "-- Mirjam rakasti jännittäviä värejä ja Iris pukeutui mahdollisimman sovinnaisesti"(44). Varsin perinteisesti taiteilija-Mirjam on boheemi, joka kulkee rispaantuneessa villapaidassa ja saa villejä ideoita, joihin ruskeaan jakkupukuun pukeutunut analyyttisempi tutkija-Iris lähtee mukaan hetken harkittuaan.
Nykypäivän Helsingissä vaikuttavien ystävysten - ja muidenkin - mielenkiinnon kohteeksi nousee tuntemattoman taiteilijan vuosisatoja aiemmin maalaama muotokuva, jossa nainen näytti unohtaneen kirjeen hetkeksi; hän oli kääntänyt päänsä katsojaa kohti ikään kuin hämmästyneenä, lukemisen keskeyttäen. Miriamista tuntui että nainen oli juuri huomannut hänet itsensä ja hän värähti ajatellessaan, miten läsnä olevalta nainen, joka ehkä oli elänyt vuosisatoja aiemmin, saattoi tuntua. (s. 28.) Lukijat saavat kurkistaa myös taiteilija Marcus Ekvallin (vrt. Magnus Enckell) ja hänen rakastettunsa Sergein elämään 1800- ja 1900-lukujen vaihteen eurooppalaisissa kulttuurikaupungeissa. Kaiken kaikkiaan Stewenin romaani hengästyttää teemojensa, viittaustensa, henkilöhahmojensa ja juonikuvioidensa runsaudella - mutta hengästyttää nautittavalla tavalla.
Kriittisempiä äänenpainoja: Helsingin sanomat ja Kauppalehti.
Kirjallisia polkuja eteenpäin:
Romaaneja taide- tai yliopistomaailmasta; historian ja nykyhetken limittymistä jonkin taideteoksen tai kirjallisuuden kautta; akateemisten ihmisten arkea:
A.S. Byatt: Riivaus
Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru
Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
Virpi Hämeen-Anttila: Suden vuosi, Alastonkuvia
Helen Moster: Hylky
Daphne Kalotay: Bolsoin perhonen
Matti Larjavaara: Ketunmorsian
Riikka Pulkkinen: Totta
Carol Shields: Rakkauden tasavalta, Pikkuseikkoja
Zadie Smith: Kauneudesta
Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Susan Vreeland: Sininen neito
Taiteentutkimusta:
Harri Kalha: Tapaus Magnus Enckell
Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
Riikka Stewen: Hugo Simberg - unien maalari
Oi kiitos tästä postauksesta. Olin unohtanut tuon Stewenin Hugo Simbergin teoksen.
VastaaPoistaLisäisin tuohon yliopistomaailmaan sijoittuvien romaanien listaasi Matti Larjavaaran Ketunmorsiamen.
Kiitos minunkin puolestani, etenkin tuosta lopun listasta! Yliopistomiljöö on minullekin mieluinen. Listaan voisi muuten lisätä Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, jonka viehätyksestä suuri osa on juuri tuossa campus-hengessä (muistaakseni).
VastaaPoistaTykkään tosi paljon tavastasi (kirja)blogata, juuri näistä "lavennuksista" ja temaattisista poluista.
Minäkin olisin Hannan tavoin maininnut Larjavaaran Ketunmorsiamen, joka toki minun mielestäni oli aika kehno. Suden vuosi taas oli hyvä joten laitapa tämänkin, ennestään minulle tuntemattoman kirjan korvan taakse. Kiitos lukuvinkistä:)
VastaaPoistaHanna, olet oikeassa, Ketunmorsiamen kuuluisi olla listassa. En ole sitä lukenut, mutta (muistaakseni sinunkin blogistasi) siitä lukenut. Se vaikuttaa tyylillisesti niin erilaiselta (satiirinen harlekiini?!?) kuin nämä muut, että jätin sen pois. Ehkä lisään kuitenkin, noita suomalaisia yliopistoromskuja. on niin vähän...
VastaaPoistaLumikko, kehusi lämmittävä todella paljon <3, kiitos! Pitääpä lisätä tuo Tartt, minäkin rakastin siinä sitä latinan ja kreikan syventyvää pienryhmäopiskelua...
Sanna: Ei kai tässä auta kuin lisätä se, objektiivinen tiedonvälitys ennen kaikkea ;). Ei kettua karvoihin katsominen... Minäkään en ollut tästä kirjasta kuullut, bongasin sen kirjaston uutuushyllystä.
VastaaPoistaTämäkin kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta (-kin-pääte siksi, kun blogeista saatavia lukuvinkkejä tulee koko ajan niin ihanan paljon!). Luin tästä katalogissa ja pohdin tilaamista, mutta jätin sitten kuitenkin - ainakin toistaiseksi.
VastaaPoistaYliopistomaailma on kiehtova ympäristö romaanille ja taide kiinnostaa (luin taidehistoriaa joskus kesäyliopistossa), joten listasi lopussa oli myös tosi kiva! Täytyy ottaa se talteen. :)
Runsaudenpula on tuttua kiinnostavien kirjojen kanssa :). Stewenin kirjassa oli paljon sellaista mistä pidin, mutta okkultismi-juonesta ja dekkarimaisuudesta en niinkään.
VastaaPoistaMinulle alkoi tätä kirjaa lukiessa taas harmittaa, etten ehtinyt taidehistoriaa(kin) haaliman opintoihin, kun sitä olisi saanut vapaasti jonkun kokonaisuuden lukea. No vielähän sitä ehtis... :). Ota toki lista talteen, lisää vielä tuo Larjavaara ja Tartt - olin niin lyhyen aikaa tänään läppärillä, etten ehtinyt lisätä niitä listaan, ja puhelimella en jostain syystä pysty tekstejä muokkaamaan :).
Mutta en halua lukea haukuttua Larjavaaraa tai Tarttia, joka on käsittääkseni dekkaristi. :) Ja niin, saattaa se lopulta olla, että tämäkin jää lopulta tuon dekkarimaisuuden takia. Olen ronkeli. :)
VastaaPoistaNyt taitaa kommentointi onnistua! Eilen yritin useaan otteeseen toisella koneella ja toisella selaimella kommentoida tähän, mutta ei onnistunut. Muiden blogeihin kyllä onnistui. Kummallista!
VastaaPoistaSitä vain, että minuakin yliopistomaailmaan liittyvät romaanit kiinnostavat, joten pitää laittaa kirjan nimi korvan taakse. Kiitos!
Karoliina, minäkään en aio lukea Larjavaaraa ;). Tartt ei ole dekkaristi, mutta murha tuossa Jumalat juhlivat öisin kyllä tapahtuu (kukaan poliisi tai etsivä ei sitä muistaakseni niin paljon tutki, kun luullaan onnettomuudeksi), mutta aihetta käsitellään enemmän syyllisyyden ym. tunteiden kautta. Lumouduin kirjasta silloin kun se ilmestyi, mutta enää en lue "murharomaaneja" (dekkarit erikseen), enkä halua palata kirjaan sen enempää kuin Rikhard Masonin vastaavanlaiseen romaanin Meren huoneissa (ks. postaus "ärsyttävät juonet").
VastaaPoistaKiitos kun jaksoit palata kommentoimaan, Jaana! Joskus en pysty itsekään kommentoimaan postauksiini läppärillä, ennen kuin avaan koko postauksen uudestaan esim. blogiarkistosta klikkaamalla, en ymmärrä! Muutenkin ihme temppuilua ollut Bloggerissa viime päivinä...
Kiva että sait lukuvinkin! Ainakin minä nautin kirjan miljöökuvauksesta ja teoreettisista pohdinnoista, vaikka joku niille olisi haukotellutkin. Henkilökuvaus sen sijaan ei ole kirjan vahvinta ainesta, siinäkin mielessä tämä vertautuu moniin dekkareihin (toki siinäkin genressä on vahvaa henkilökuvausta, mutta näin yleisesti).
Minulla on iso tyköveto taiteisiin. Tekisin taidekirjoja enemmänkin, mutta niitä syntyy Suomessa aika vähän. Matkoilta ostan aina taidekirjoja jopa kielillä, joita en hallitse. Eniten olen kuitenkin ostanut saksankielisiä. Tämä kuulostaa ihan kiinnostaalta. Täytyy katsoa, mitä suven kirjastolistaani mahtuu.
VastaaPoistaJa nyt jatkan 'kollaamista' linnassasi...
Niin, valitettavasti taidekirjat ovat kalliita kustantaa ja aika epäkannattavaa Suomen pienillä markkinoilla :(. Huomasinkin blogisi sivupalkissa Riitta Konttisen taidekirjoja, täytyypä tutustua arvioihisi ja etsiä sitten kirjat käsiin kirjastosta/kirjakaupasta.
VastaaPoistaValitettavasti niin innokkaasti kuin kirjaan tartuinkin, niin petyin - ja aika pahasti. Liikaa puuduttavia luentoja ja kökköä toimintaa, eikä romanssikaan oikein saanut tulta alleen. Sinänsä mielenkiintoiset lähtökohdat ja hyvä idea, mutta olisi kyllä vaatinut kustannustoimittajalta enemmän punakynää. Pahus ):
VastaaPoistaKiitos kommentista Minna Kristiina! Ikävää että petyit. Minä hypin toimintakohtaukset yli kun en niitä oikein kestä missään kirjassa (tai elokuvissakaan), mutta "luennot" eivät minua puuduttaneet vaikka ne olisi tosiaan voinut muokata vähän luontevammiksi.
VastaaPoistaTuon kustantannustoimittajan lisätyön perään joutuu haikailemaan ikävän usein; Stewenin kirjassa oli kuitenkin, tosin kuin monissa muissa samantyyppisissa lukuromaaneissa, onnistuttu välttämään liiallinen pituus.