Sivut

perjantai 28. elokuuta 2015

Mikko Majander: Lukemisen hulluus



Mikko Majander: Lukemisen hulluus.
Esseitä aikamme kulttuurista.
Into 2015, 227 sivua.

Kirjan nimi, Lukemisen hulluus, houkutteli tarttumaan Mikko Majanderin esseekokoelmaan. Kirjan tekstit ovat ilmestyneet alunperin Demokraatti-lehden kolumneina, mikä näkyy paitsi kirjoitusten tyylissä myös joidenkin aiheiden "epäajankohtaisuutena". Toisaalta tekstit luovat ilmestymisajankohtansa ajankuvaa, ja välillä havahduin ajattelemaan, esimerkiksi, että "onko siitä tosiaan noin kauan, kun Barack Obama valittiin ensimmästä kertaa USA:n presidentiksi?" tai "ai niin,   noista kirjoista kohkat tiin vuonna 2008!" Majander on ajankohtaistanut joitakin kolumneja lisäämällä niihin jonkinlaisen jälkikirjoituksen.

Kirjallisuus on tietysti perimmältään ajaton aihe, vaikka toisinaan tietyt teokset puhuttavat enemmän kuin toiset. Majander kirjoittaa kirjoista – "Keltaisen kirjaston kellokkaista, kuten Paul Austerista ja Jhumpa Lahirista, Barack Obaman muistelmista ja Panu Rajalan Walteri-elämäkerrasta  – ja ihmisistä ja ilmiöistä niiden takana Doris Lessingin Nobel-puheesta kotimaisen kirjallisuuden jokasyksyiseen "Sirkus Findandiaan".

Majander kirjoittaa myös esimerkiksi teatterista ja ennen kaikkea musiikista. Siinä missä kirjallisuusesseet herättivät omakohtaisia muistoja luetuista kirjoista, olivat musiikkiesseet pikemminkin polkuja tuntemattomaan, kurkistuksia maailmaan jota en juurikaan tunne. Onneksi kirjan tekstit ovat kautta linjan helposti lähesyttäviä ja keskustelevia.



Muissa blogeissa sanottua: Ullan luetut kirjat, Täällä toisen tähden alla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti