Anna-Lisa Lundkvist: Tyttö sateessa

Anna-Lisa Lundkvist: Tyttö sateessa
Flickan i regnet, suom. Laila Järvinen
Wsoy 1966 (3. painos, Vihreä kirjasto), 198 sivua.

–Sanoitko tärkeäksi? Hän kirkui ja käytti kiihdyksissään omaa äidinkieltään. –On sekin sana! Tärkeäksi, sitä juuri te olette joka ikinen! Aina tulostani lähtien olen tuntenut, kuinka tärkeitä ja itsetyytyväisiä te olette. Te kehräätte kuin lihavat kissat omahyväisyydessänne. "Katso meidän hyvin rakennettuja talojamme!" — "Katso meidän suuryrityksiämme!" — "Katso, katso, katso! Kaikkialla näkyy meidän erinomaisuutemme ja edistyneisyytemme!" Kyllä kai! Onnea teillä on ollut! Te olette säästyneet kaikelta, te. Mitä te tiedätte hädästä ja kauhusta ja nälästä? Ette tiedä miltä tuntuu, kun kaikki luhistuu ympärillä eikä jää mitään, ei niin mitään jäljelle! Ei mitään muuta kuin kauhea tuska, joka valtaa öisin eikä hellitä ikinä. Ei, kuinka te voisitte ymmärtää sitä? Se täytyy kokea! Mutta voisitte ainakin olla tallaamatta meitä muita. Ja lakata pitämästä itseänne loistavana hyväntekeväisyysyhdistyksenä. Minä vihaan teidän hyväntekeväisyyttänne. Ja vihaan teitä – kaikkia!

Anna-Lisa Lundqvistin alunperin Ruotsissa vuonna 1950 ilmestynyt nuortenromaani Tyttö sateessa kuvaa toisen maailmansodan jättämiä arpia turvallista ja hyvinvoivaa ruotsalaista idylliä vasten. Romaanissa seitsemäntoistavuotias Joy matkustaa äitinsä synnyinmaahan sodan runtelemasta kotimaastaan Saksasta. Joyn kaunis ja ihailtu näyttelijä-laulajaäiti on vangittu maanpetosepäilyjen vuoksi. Tyttö sateessa on julkaistu Wsoyn Vihreässä kirjastossa, jonka kohderyhmänä olivat ymmärtääkseni aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret tytöt. Olen tainnut lukea sarjasta aiemmin vain Soile Kaukovallan Teinitytön ikkunan, mutta mielikuvani sarjasta on se, että siinä julkaistuissa kirjoissa käsitellään usein aika kipeitä aiheita – mistään ruusunpunaisesta tyttökirjaviihteestä ei siis ole kyse, vaikka Tyttö sateessa alkaakin "Tyttö ruusuntuoksussa" -nimisestä luvusta, jossa romaanin varsinaista päähenkilöä vasta odotetaan saapuvaksi.

Kirjan alku toi suorastaan hämmentävästi mieleeni toisen ruotsalaisen nuortenkirjan Salaisuus varjossa. Myös siinä, Maria Gripen 1980-luvulla julkaistussa neliosaisen sarjan avausosassa keskiluokkaiseen perheeseen saapuu nuori tyttö (tämä on tietysti varsin yleinen aloitus kirjallisuudessa – uusi henkilö saapuu ja muuttaa ilmapiiriä ja henkilöiden välisiä suhteita), joka ei halua ketään vastaan junalle, vaan kävelevät yksin pitkän matkaa ja saapuvat yllättäen isäntäperheen ovelle, Lundkvistin Joy kirjan nimen mukaisesti sateessa ja Gripen Carolin kuunvalossa.

Toinenkin Tyttö sateessa -kirjan kohtaus assosioitui mielessäni Gripen Carolinin tarinaan. Romaanissa Varjojen lapset sokea isoäitihahmo Hyväneuvo muovailee savesta Carolinin muotokuvan, joka paljastaa Carolinin sisimmän ja näyttää tytöstä sellaisia puolia, jotka tämä on pyrkinyt salaamaan muilta tai joista ei ole ollut itsekään tietoinen. Lundqvistin Joy kohtaa oman isoäitihahmonsa Susanna-tädin, joka – niin ikään sokeudestaan huolimatta tai kenties juuri sen ansiosta – lukee tarkasti Joyn persoonaa ja pukee sanoiksi tämän hyviä ominaisuuksia, jotka ovat jääneet uhmakkaan ulkokuoren alle.

Olisipa kiinnostavaa tietää, oliko Lundqvistin kirja Gripelle tuttu – toki Gripen romaanissa tämä salatun identiteetin ja sitä avaavan katseen teema on paljon monisyisempi ja koko teoksen kannalta merkityksellisempi, mutta olisiko kenties nuorena luettu Tyttö sateessa voinut antaa joitakin tiedostamattomia virikkeitä Carolinin tarinalle? Identiteettiään etsivän nuoren ja tarkkanäköisen vanhuksen kohtaamiset ovat varmasti nuortenromaanien peruskuvastoa, mutta vanhuksen (fyysinen, vaan ei henkinen) sokeus ja havaintojen pukeminen sanoiksi tai kuviksi toistuu hämmentävän samankaltaisena Lundqvistilla ja Gripellä.

Joyn tarina on pohjimmiltaan varsin perinteinen nuoren tytön kehityskertomus, johon kuuluu epävarmuutta ja itseluottamusta, ihastumista ja ystävyyttä, kompleksinen äitisuhde, taiteellista kunnianhimoa ja eettisiä pohdintoja. Kirja on myös koululaiskuvaus opettajineen, luokkatovereineen ja läksyineen, unohtamatta perinteistä juonikuviota, jossa viaton saa rikkomuksesta syyt kiskoilleen. Joyn sukulaisperhe, ennen muuta ikätoverit Lena ja Knut mutta myös sekä perheen isä Björn nousevat keskushenkilöiksi Joyn rinnalle. Lenassa ja Knutissa Joy ja hänen salaperäinen, hämmentävä taustansa herättävät ristiriitaisia tunteita. Tunteiden ja tunnelmien kuvaajana Lundqvist onkin vahvimmillaan, kun taas dialogi (johon toki myös ajan hammas ja kääntäjän panos vaikuttavat) ja jännitteen ylläpitäminen ajoittain takkuavat. Kaiken kaikkiaan Tyttö sateessa on koskettava ja sodanjälkeisen Ruotsin ilmapiiriä kiinnostavasti valottava romaani.

Luin Tytön sateessa osana Blogistanian III lukumaratonia ja osallistun kirjalla Saran kirjat -blogin Vihreä kirjasto -haasteeseen. Myös Sara on blogannut Lundkvistin kirjasta.