Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012

William Shakespeare: Romeo ja Julia (juoniselostus)

William Shakespeare: Romeo ja Julia
Romeo and Juliet, suom. Yrjö Jylhä.
Otava 1997.

Kuten monen muun 1990-luvun teinin, myös minun ensikosketukseni William Shakespearen alunperin 1500-luvulla kirjoittamaan näytelmään tapahtui Baz Luhrmannin elokuvan Eilliam Shakespearen Romeo + Julia kautta. Vuodatin lukemattomia kyyneliä Leonardo DiCaprion ja Claire Danesin koskettavia roolisuorituksia katsellessani. Mikä tärkeintä, elokuva sai minut tarttumaan Shakespearen alkuperäisteokseen, Yrjö Jylhän käännöksenä.

Klassikoiden elokuva- ja muut sovitukset ovat tietenkin aina tulkintoja, Luhrmannin elokuvassa Danesin esittämä Julia tanssahtelee enkelinsiivet selässään ja DiCaprion Romeo osallistuu jengitappeluihin 1900-luvun Veronan kaduilla. Eniten vapauksia Luhrman on kuitenkin ottamut juonen suhteen: elokuvassa sekä Romeo että Julia kuolevat myrkkyyn hautaholvissa. Shakespearen alkuperäinen loppuratkaisu ei ollut niin melodramaattinen. Sekä Romeo että Julia kuolevat myrkkyyn. Todellisuudessa Romeo ja Julia kuitenkin pelastuva viime hetkellä munkki Waldemarin parantajantaitojen ansiosta. Vasta siitä Romeon ja Julian tarina todella alkaa.

Romeo ja Julia -näytelmää tavataan kuvata tragediaksi, mutta itse puhuisin ennemminkin tragikomediasta. Kun Romeo ja Julia alkavat hautaholvista pelastuttuaan elää avioliittoaan todeksi, heidän ihanteelliset käsityksensä toisistaan haihtuvat. Se, mikä Julian mielestä, rakkauden ensihuumassa, oli Romeossa ihanaa herkkyyttä ja haaveellisuutta, tuntuukin vetelyydeltä ja saamattomuudelta. Romeon pitäisi hankkia perheelleen elanto, mutta hän juuttuu liian usein kirjoituspöytänsä ääreen rustaamaan runoja. Myös Romeon ehdottomuus tympii Juliaa, hän toivoisi miehensä olevan joustavampi ja kykenevän tinkimään ihanteistaan arjen realiteettien edessä. Romeo puolestaan pettyy, kun Julian sorja varsi pyöristyy raskauksien myötä ja tällä ei ole aikaa tuijotella kaiket päivät Romeota silmiin puuron kiehuessa hellalla ja pienokaisen parkuessa kehdossa.

Romeon ja Julian arki- tai suorastaan inhorealistinen kerronta saattaisi tuntua puuduttavalta, ellei Shakespeare keventäisi sitä taitavalla, ironisella huumorilla. Näytelmän loppukohtauksessa näemme, kuinka Romeo kuuntelee anoppinsa ohjeita perhe-elämää varten Julian murjottaessa nurkassa. Lukija voi aavistaa, että Romeota alkaa itseäänkin kaduttaa, että tuli naineeksi Capuletin - Capulet ja Montague eivät kerta kaikkiaan mahdu saman katon alle.

Claire Danes ja Leonardo DiCaprio Baz Luhrmannin elokuvassa William Shakespearen Romeo + Julia



18 kommenttia:

  1. Eivätkö ne Capuletit ja Montaguet koskaan opi, voi voi. Minäpä en muuten ole nähnyt tuota elokuvaa vieläkään kokonaan, pitänee tarttua toimeen.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä hyvät romanssit menevät ihan hukkaan, jos yhtään käsitellään häiden jälkeistä aikaa. Luhrmann osasi lopettaa ajoissa.

    VastaaPoista
  3. Komppaan Taikaa, Shakespearekin olisi voinut lopettaa häihin. Mutta toisaalta tuo lopun humoristinen kohtaus saa nauramaan ja naurua tarvitaan aina.

    VastaaPoista
  4. Leffa on nähtynä, mutta täytyyhän alkuperäisteokseen tutustua! Mielenkiintoisen kuuloinen!

    VastaaPoista
  5. Mulla on tämä vielä lukematta! Sen sijaan Hamlet on luettuna ja näiden välinen yhteyshän on ihan selvä. Ehkä Shakespeare oli jonkinlainen jatko-osien edelläkävijä?

    VastaaPoista
  6. Minua ihmetytti, että elokuvassa Luhrmann oli muokannut kuuluisan parvekekohtauksen ihan toisenlaiseksi kuin alkuperäisteoksessa. Shakespearella se ei tosiaan ollut mitään romanttista siirappia: Juliahan heitti parvekkeelta Romeon niskaan kasan likaisia sukkia kimmastuneena siitä että mies jätti ne aina lojumaan ympäri kämppää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kyseinen parvekehan löytyy Italian Veronasta, osoitteesta Via Cappello 23. Suosittu kirjallisuuden ystävien pyhiinvaelluspaikka, johon Shakespeare-fanit tuovat Romeon kunniaksi omia sukkiaan parvekkeen vieressä olevaan aitaan kiinnitettäväksi. Haluaisin sinne ehdottomasti jonain päivänä, olisi hienoa päästä jättämään oma sukkani paikalle muistoksi.

      Poista
  7. Olen lukenut tämän yliopistolla, mutta jouduin lukemaan niin paljon Shakespearin näytelmiä, että juonet pakkaavat menemään vähän sekaisin. Oliko se tässä vai Hamletissa, missä Romeo yrittää myrkyttää anopin niillä sienillä? Ja sitten anoppi alkaa riisuutua ihan sienihöyryissä ja lopulta puukottaa sen mustan miehen, Otellon? Ja sitten ne pari muutakin ottaa sieniä ja alkaa tanssia kesäyössä ja näkevät harhoja, kaikenlaisia peikkoja ja keijukaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se oli just tämä! Sitten se paljastuukin Julian kuvitelmaksi, kun hän ensin itse muuttuu perhoseksi ja Romeo syö hänet!!!

      Poista
    2. Nyt minä muistankin, eikö anoppi sitten saarnaa likaisista astioista, kun Romeo ei ole vaivautunut tiskaamaan Julia-aterian jälkeen?!!

      Poista
  8. Minä olen aina ihmetellyt, miten tästä on tosiaan saatu aikaan niiiiin traagisia versioita. Toisaalta, ehkä se parisuhteen arki onkin sitä, että tragikomedia ottaa vallan. Alkuperäisteos on kuitenkin paras, joskin tuosta leffastakin tykkään!

    VastaaPoista
  9. Minustakin tämä on tragikomediaa parhaimmillaan! Ensin suvut tekevät kaikkensa estääkseen nuorten avioliiton, mutta eiväthän nuoret koskaan kuuntele mitään neuvoja. Olisi taas kannattanut! Turha luulla, että 13-vuotiaan vartalo säilyy keski-ikään asti. Pah.

    VastaaPoista
  10. Minä olenkin näytellyt Juliaa kerran näytelmässä! Voin kertoa, että oli aika kova paikka, kun piti esittää sitä Julian pään sisäistä kohtausta, jossa hän kuvittelee olevansa perhonen. Tanssitaidot joutuivat koetukselle.

    VastaaPoista
  11. On muuten mielenkiintoista, miten joistakin suurklassikoista, kuten Romeo ja Julia, tietää vain yhden pienen katkelman, jonka perusteella tulee arvottaneeksi koko teoksen! Inhorealistinen arki kuulostaa todella mielenkiintoiseltä, joten Yrjö Jylhä saa kunnian johdattaa suomennoksellaan minutkin tähän romanttissävyiseen tragikomediaan! Kiitos, Maria!

    VastaaPoista
  12. Oi niitä aikoja, kun tätä elokuvaa tuli katsottua kerran jos toisenkin <3 Kiitos hienosta arviosta, onneksi et säästellyt juonipaljastuksissakaan - onhan kuitenkin klassikko kyseessä ja tarina siten tuttu monille :)

    VastaaPoista
  13. En ymmärrä, miksen ole vieläkään saanut luettua tätä klassikkoa. Lukion äidinkielenopettajani kehui tätä toistuvasti loistavana arkirealismin kuvauksena. Shakespearen kielikin on niin yksioikoista ja helppolukuista, että tämän kiinnostavan pienoisromaanin voisi hyvin ahmaista jonain iltana.

    VastaaPoista
  14. Luhrmannin R & J-versio on todella laimea verrattuna Franco Zeffirellin Romeoon ja Juliaan vuodelta -68,po. Olivia Hussey ja Leonard Whiting - jo näyttelijöiden ulkonäkö ratkaisee aika paljon, Zeffirellin elokuvan Romeo-Whiting on todella komea ja karismaattinen, Julia-Hussey hätkähdyttävän kaunis vyötärölle ulottuvine mustine hiuksineen; Luhrmannin version kumikasvoinen DiCaprio-jenkki ja mitättömän näköinen Julia eivät vakuuta.
    Luhramannin versiossa rakastavaiset ottavat käytännöllisesti molemmat myrkkyä, sen sijaan Zeffirellin versiossa toimitaan Shakespearen näytelmän pohjalta julmemmin, Giulietta löytää kuolleen Romeon tikarin ja äärimmäisen rakkauden ja epätoivon vallassa työntää sen paksun renessanssipukunsa läpi suoraan sydämeen.

    VastaaPoista
  15. Tämä on vanha teksti, mutta... En todellakaan tiennyt, että tästä on monta eri versiota ja että alkuperäinen on aivan erilainen kuin nämä nykyversiot! Sivistävää :)

    VastaaPoista