Sivut

maanantai 7. toukokuuta 2012

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto


Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto
Alle sieben Wellen. Suom. Raija Nylander.
Atena 2012, 246 sivua.

Tulisiko tämän edetä? - Ehdottomasti. 
Mihin? - Ei mihinkään. Ihan vain edetä. Sinä elät elämääsi. Minä elän elämääni. Ja loput elämme yhdessä. 

Vuosi sitten luin Daniel Glattauerin ensimmäisen suomennetun romaanin, Kun pohjoistuuli puhaltaa, joka kertoo Leon ja tahollaan naimisissa olevan Emmin sattumalta alkaneen sähköpostirakkaustarinan. Vaikka en kirjaan aivan varauksettomasti ihastunutkaan, halusin välttämättä tietää, kuinka Emmille ja Leolle käy koukuttavasti päättyvän Pohjoistuulen jatko-osassa Joka seitsemäs aalto. Ilokseni pidinkin jatko-osasta ensimmäistä osaa enemmän.

Juoni eteni tällä kertaa jouhevammin kuin edellisessä teoksessa, mikä selittyy osittain sillä, että Leon ja Emmin tutustumista ei tarvitse enää kuvata eikä heidän taustojaan avata. Siitä huolimatta Joka seitsemäs aalto toimisi varmaan myös ilman Pohjoistuulen lukemista, sillä edellisen kirjan tapahtumia kerrataan kirjassa jonkin verran, jopa muutamaa viestiä kopioiden tai lainaten. Näilläkin aalloilla myös soudetaan ja huovataan: kirjan jännite tulee paitsi henkilöiden elämäntilanteista (Emmi on syvästi sitoutunut uusperheeseensä, etenkin lapsiin, ja Leo koettaa tahollaan elää elämäänsä), myös siitä, että Leo ja Emmi jossain määrin puhuvat - tai oikeammin kirjoittavat - toistensa ohi, välillä ristiriitaisesti ja toisiaan ärsyttäen.

Sähköpostiromaanin muoto toimii periaatteessa hyvin, mutta omaa lukemistani häiritsivät ajoittaiset lyhyiden viestien ryppäät samoin kuin joissakin viesteissä esiintyvä jaarittelu ja jankkaaminen (jotka toki ovat enemmän sisällön kuin muodon ongelmia). Eniten pidin pitkistä, perinteisiä kirjeitä muistuttavista viesteistä, joissa pureuduttiin suhteen ja elämän kipukohtiin.

Emmistä ja Leosta kertovia kirjoja voisi luonnehtia "älykkääksi viihteeksi" - tarina on melko kaavamainen ja käsittely kepeä, mutta kieli on nautittavan nokkelaa ja romanttiseen juoneen on saatu uusia nyansseja. "Saavatko he joskus toisensa" -asetelmasta tuli mieleeni samaa genreä edustava David Nichollsin Sinä päivänä ja älykkäästä kepeydestä David Foenkinosin Nainen, jonka nimi oli Nathalie. Suosittelen lukujumin purkamiseen ja aurinkoisiin kevät- tai kesäpäiviin.

Kirjan ovat lukeneet myös Hanna ja Susa.

Haasteet: Ikkunat auki Eurooppaan (Itävalta)

4 kommenttia:

  1. Luin juuri hetki sitten sen ensimmäisen osan. Itse tykkäsin siitä kyllä hirveästi! Taidan pitää pienen tauon ennen tämän seuraavan lukemista, koska en kestä ajatusta, ettei minulla ole enää lainkaan Glattaueria luettavana :(

    VastaaPoista
  2. Jane, moni on kyllä tykännyt Pohjoistuulesta paljon. Glattauer on ilmeisesti julkaissut aika paljonkin kirjoja, pitäisi vain opetella saksaa tai toivoa, että niitä suomennettaisiin lisää :).

    VastaaPoista
  3. Minä olen tosiaan pitänyt molemmista ja nyt tämän jälkimmäisen luettua Leon ja Emmin tarina on tavallaan kasvanut yhdeksi kokonaisuudeksi mielessä. Ihana <3

    VastaaPoista
  4. Susa, tämä oli kyllä ihan suloinen tarina, vaikka vierastankin vähän kirjojen alkuasetelmaa ja sitä roolia, joka herra B.R:lle kirjoitettiin :).

    VastaaPoista