Helmi Kekkonen: Kotiin. Avain 2009. 128 sivua.
Novelleja
Annan suukon lämpimälle otsallesi, haistan imelän hien ja mustikan, huulillasi on kuivunutta mehukeittoa, vaaleanpunaista ja ohutta. Silitän hennot hiuksesi korviesi taakse, sinä hymyilet, kosketus tuntuu yhä, toisen ihon kosketus ei lakkaa olemasta juuri sitä mitä se on.
Kun pari kuukautta sitten luin Helmi Kekkosen romaanin Valinta, päätin, että haluan lukea myös Kekkosen kehutun esikoisen, novellikokoelman Kotiin. Ensin ajattelin lukea sen "sitten joskus", mutta muutaman blogiarvion myötä tunsin, että haluan lukea sen jo tänä syksynä - ennen muuta Joanan arvio, jossa hän vertaa Kotiin-teoksen tunnelmia Tove Janssonin Syyslauluun. Syyslaulun sanat alkoivat soida mielessäni ja tunsin, että kirja on luettava marraskuun puolella, ennen adventinajan toisenlaisia tunnelmia. Kotiin olikin täydellinen kirja tähän sumuiseen, hämärään marraskuun päivään.
On helppo uskoa, että romaani Valinta on ollut alunperin Kotiin.-kokoelmaan tarkoitettu novelli, kuten Helmi Kekkonen kertoi Avain-kustantamon syysjuhlissa. Molemmissa kirjoissa on samoja teemoja: sisaruus, suru, kuolema, perhe, muistot, nuoruuden kasvukivut ja rakkaus. Pidin Valinnasta paljon, mutta romaanin tarina haaleni mielessäni melko nopeasti lukemisen jälkeen. Kotiin-kokoelman novellien pienet häivähdykset henkilöiden elämästä saivat minut toivomaan, että saisin tietää, miten heidän myöhemmin käy. Kokonaisuutena Kotiin oli minulle vaikuttavampi lukuelämys, paitsi temaattisesti myös kielellisesti. Valinnassa Kekkosen kielen kauneus tuntui välillä liian pakahduttavalta, novelleissa taas ei tuntunut olevan liikaa sanojen sävyjä.
Kokoelman novellit on nimetty jonkun keskeisen henkilön mukaan, ja sisällysluetteloon on poimittu jokaisesta yksi lause kuin motoksi. Minua koskettivat eniten kokoelman avausnovelli Ilona ja siihen vahvasti linkittyvä viimeinen novelli Elsa, sekä novelli Lilja. Vähiten minua sykähdyttivät novellit Mimi ja Sisko, ehkä siksi, että niiden aihepiiri ei ole minulle läheinen. Siskon tarina tuntui myös kliseiseltä ja liian dramaattiselta, vaikka liikutuinkin järkyttävästä tarinasta. Yllättävällä loppuratkaisullaan lukijoiden mielipiteitä jakaneesta Aatos-novellista minulle tuli vahvasti mieleen vuosia sitten lukemani Joel Haahtelan Elena, jonka Kekkonen mainitsee yhdeksi suosikkikirjakseen Avaimen Kuukauden jutussaan. Muutenkin Kekkosen tyyliä on verrattu Haahtelaan, mutta minusta Haahtela kirjoittaa etäännyttävämmin, Kekkosen teksti sen sijaan tulee iholle.
Punaisena lankana kaikkien novellien läpi kulkee ajatus, että asiat eivät mene niin kuin niiden odottaisi, toivoisi tai haaveisi menevän. Aviopuoliso ei ole enää se, johon kerran rakastui, äidintunteet vastasyntynyttä kohtaan eivät herää heti tai kohtu ei kaiu. Yhteistä novelleille on myös se, että niissä usein valotetaan tarinaa peilaamalla tarinan nykyhetkeä menneisyyteen, tulevaisuuteen tai toisen ihmisen näkökulmaan - joko novellin sisällä tai toisiinsa löyhästi linkittyvien novellien välillä.
Juuri tällaisista novelleista pidän: pienieleisistä, arkeen kiinnittyvistä, yhteen punoutuvista.
Kotiin ovat kulkeneet myös ainakin Linnea, Sara, Anki, Satu, Jenni ja Ina.
Arvasinko oikein? :)
VastaaPoistaKotiin oli kaunis kokemus; minä en muista tarinoita enää niin tarkkaan mutta tunteen muistan. Tämä olisi varmasti ollut myös hyvä marraskirja, mutta sopi myös jo vähän tuulisiin iltoihin meren rannalla loppukesästä. Mietin, olisinko itse arponut tätä pois mutta totesin etten halua.
Ihana arvio, Maria.
Mielenkiintoinen arvio, kiitos! Enkä ole siis ainoa, jonka mielestä Kekkosen tyyli sopii paremmin novelleihin kuin romaaniin; minullekin nämä novellit ovat jääneet mieleen ja aion lukea ne joskus uudelleenkin, mutta romaani - no, se ei koskettanut minua erityisemmin.
VastaaPoistaLinnea, no arvasit :). Minäkään en halua luopua tästä kirjasta. Olisikin ollut aika täydellistä lukea tätä meren rannalla!
VastaaPoistaJenni, Helmi Kekkonen tuntui tosiaan onnistuvan paremmin näissä novelleissa kuin lyhyessa romaanissaan, mutta mielenkiinnolla odotan uran jatkoa: miten tyyli kehittyy, tuleeko Kekkosesta novellisti vai kirjoittako hän jonain päivänä laajojakin romaaneja ja onnistuu niissä yhtä hyvin kuin näissä tuokiokuvissa.
Olen ihan varma, että tulen ihastumaan Kotiin-kokoelmaan sitten, kun sen joskus käsiini saan. Minä pidin tavattomasti Valinnasta ja minulla sen tunnelma on edelleen mielessäni. Sinun ja monien muiden arviot kuitenkin vahvistavat ajatustani siitä, että Kotiin on ehkä vieläkin hienompi.
VastaaPoistaKatja, minäkin olen siitä varma! Tässä kirjassa oli jotain sellaista henkilökohtaisesti koskettavaa, että haluan pitää tämän hyllyssäni, mutta voisin lainata tämän sinulle jos satumme tänään samaan kirjalliseen tilaisuuteen?
VastaaPoistaHahaa, taidamme sattua! Olet ihana, jos lainaat. Kiitos jo etukäteen. :)
VastaaPoistatämä on joulun toiveeni luettuani tämän mitä olit siitä kirjoittanut.
VastaaPoistaKiitos ♥ kaimani
Hyvä arvio tosiaan!
VastaaPoistaLuin tämän alkuvuodesta 2010, kun sain suosituksen epätavalliselta taholta, 88-vuotiaalta mummultani. (Olen toki jo pitkään ollut tietoinen mummun erinomaisesta kirjamausta, hänellähän on iso hyllyllinen runokirjoja ja hän on pitänyt Haahtelastakin, mutta jostain syystä on tosi harvoin ollut sopiva tilaisuus puhua kirjoista.) Tykkäsin näistä Kekkosen novelleista, mutta vajaassa kahdessa vuodessa ne ovat haihtuneet mielestä niin tyystin, etten muista enää oikein mitään. Täytyy varmasti lukea ne joskus uusiksi, ja Valinta kiinnostaisi myös.
Kirjoitit kirjasta niin kauniisti, että taidan valita sen seuraavaksi novellinlukemisopettelukirjaksi!
VastaaPoistaKatja: kivaa, pian nähdään :) (Mitä muuta sitä tekisi bussissa kuin vastailisi kommentteihin puhelimella?)
VastaaPoistaMaria: hyvä valinta joululukemiseksi, ja olen melko varma, että rakastat tätä! <3
Kiitos Pekka! Onpa kiva kuulla, että sinäkin olet lukenut ja pitänyt, ja vielä saanut vinkin mummultasi - kun monissa novelleissakin on kyse sukupolvien ketjusta. Jos tykkäsit novelleista, pidät varmasti Valinnastakin - sillä on hyvin paljon yhteistä erityisesti Ilona- ja Elsa-novellien kanssa.
Villasukka, tämä on erinomainen kirja vasta-alkaville novellinlukijoille, sillä tarinat ovat lyhyitä - ja kertakaikkisen upeita ja kauniita!
Nyt kun aikaa on kulunut muutama kuukausi novellien lukemisesta, niin parhaiten muistan Aatos-novellin, kun jäin niitä miettimään. Siinä oli jotain kiehtovaa ja arvoituksellista! Muutenkin kirjoituksesi sai palaamaan novellien tunnelmaan ja luen kyllä ne vielä uudestaan. En ole Joel Haahtelaa enkä Elenaa lukenut. Pitäisiköhän tutustua?
VastaaPoistaSara, olin odottanut kovasti Kotiin-arviotasi, mutta jostain syystä postauksesi oli mennyt minulta ohi (joskus milloin minkäkin blogin päivitykset tulevat useamman tunnin viiveellä tuohon sivupalkkiin). Mutta löysin googlella kun tein tätä postausta ja luin sen, hieno arvio!
VastaaPoistaSPOILER: Tulkitsin tuon Aatos-novellin niin, että Aatos oli lehdestä lukenut tuosta taiteilijasta ja sitten kuvitellut tapaamiset, lievittänyt siten yksinäisyyttään.
Minäkin tulen varmasti lukemaan tämän uudestaan, useampaankin kertaan.
Ai niin, Sara: kannattaa kokeilla Haahtelaa, vaikka juuri tuota Elenaa tai romaania Naiset katsovat vastavaloon. Kävin kommentoimassa Kotiin-arvioosi :).
VastaaPoista