Sivut

lauantai 24. syyskuuta 2011

Rauha S. Virtanen: Ruusunen

Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Wsoy 1968, 2. painos.

- Minä pidän enemmän siitä, että puolukkametsä on jossakin ihmisessä. Ja kun ajattelee havupuiden tuoksua ja saniaisten kahinaa ja levottomia muuttolintuja, jotka hankkivat koko ajan lähtöä, siinä on sinua enemmän kuin uskotkaan.

Näin kuvailee kirjailija Antti Rannikko seitsemäntoistavuotiasta Niina Lähdettä, Rauha S. Virtasen nuortenromaanin Ruusunen päähenkilöä. Katkelma on hyvin kuvaava: Ruusunen on romanttinen, luontoa runsaasti kuvaileva ja syksyinen romaani. Romaanin jännite syntyy ennen kaikkea siitä, että se kuvaa Niinan ja Antin rakastumista ja suhdetta - siis alaikäisen abiturientin ja naimisissa olevan kolmikymppisen pienen lapsen isän suhdetta. Jos olisin lukenut kirjan teini-ikäisenä, olisin varmaankin lukenut Ruususta ennen muuta Niinan tarinana, mutta nyt luin sitä enemmänkin perhekuvauksena.

Niinan perheeseen kuuluvat Pirtamon tekstiilitehtaalla työskentelevät myyntijohtaja-isä ja sihteeri-äiti sekä kaksi siskoa, järkevä ja käytännöllinen Susanna sekä hieman yksinäinen, itseään ja vahvuuksiaan vielä etsivä kömpelö Tuire. Susanna jää tarinassa jokseenkin varjoon, hänen tehtävänsä on lähinnä huomautella Tuirelle tämän virheistä ja olla perheen tyttäristä se, josta ei tarvitse kantaa huolta. Tuire sen sijaan on melko tasaveroinen päähenkilö, vaikka romaanin nimi viittaakin nimenomaan Niinaan.

Vaikka Niina ryhtyy epäsovinnaiseen suhteeseen, josta seurauksena on vuorenvarmasti sydänsuruja ja yhteisön karsaita katseita, olin lukiessani enemmän huolissani Tuiresta, joka yrittää saada kavereita toisia tyttöjä kiusaamalla, alisuoriutuu koulussa ja jää entistä enemmän yksin, kun ennen niin läheinen ja avoin Niina sulkeutuu omaan maailmaansa. Muilta perheenjäseniltä kuin Niinalta Tuire saa sitäkin vähemmän ymmärrystä ja positiivista huomiota. Vanhemmat lähinnä toruvat Tuirea läksyjen laiminlyömisestä, nauravat, kun neljätoistavuotias tyttö pyytää rahaa meikkeihin ja koruihin ja vertaavat Tuirea jatkuvasti kauniiseen, suosittuun ja koulussa pärjäävään Niinaan.

Aiemmin lukemissani Rauha S. Virtasen nuortenkirjoissa päähenkilöiden vanhemmat on yleensä kuvattu varsin sympaattisiksi, ymmärtäväisiksi ja taidetta ja kulttuuria arvostaviksi ihmisiksi - joissain kirjoissa vanhemmat ovat jopa hieman idealisoituja. Lähteen perheen vanhemmat sen sijaan ovat varsin inhimillisiä vikoineen ja rajoitteineen. Niinan, Tuiren ja Susannan isälle ja äidille on tärkeää, mitä muut ajattelevat, he väsyvät ajoittain töistään niin, että sen vaikuttaa perhe-elämään ja uusivat sohvakaluston, kun tehtaan silmäätekeviä on tulossa päivälliselle. Äiti tosin mainitsee, että jos vain isä saa ylennyksen, hän lopettaa työt ja alkaa panostaa enemmän kotiin ja omiin taiteellisiin harrastuksiinsa, kuten korttien maalaamiseen, mutta pääasiassa Lähteen perheen arvot ovat melko konservatiiviset, materialistiset ja sovinnaiset.

Lähteen perheen elämä avartuu, kun heidän vanhaan taloonsa tien toiselle puolelle muuttaa vuokralaisiksi Rannikon perhe. Lähteen perheen äiti innostuu harrastamaan Rannikon Annariitan, vanhan perhetuttunsa kanssa, ja tytöt, ennen muuta Niina, menettävät sydämensä Rannikon pienelle Petri-pojalle. Kirjallisuutta rakastavalle ja kirjoittamista tavoitteellisesti harrastavalle Niinalle kirjailijan muutto naapuriin on iso juttu, ja vähitellen hän saa Antilta palautetta omista novelleistaan ja romaanikäsikirjoituksestaan. Romaanissa käsitelläänkin jonkin verran myös Niinan kirjallisia haaveita ja  hänen kehittymistään kirjoittana vajaan vuoden ajanjaksolla.

Niinan ja Antin suhteesta tuli jonkin verran mieleen L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjojen Emilian ja Dean Priestin suhde. Emilian ja Deanin ikäero on suurempi, mutta toisaalta Emilia on 1900-luvun alkuvuosiin sijoittuvan siveän kihlauksensa alkaessa jo lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, siis aikuinen nainen, ja Dean ei ole naimisissa toisen kanssa. Suhteessa on kuitenkin samantyyppistä vanhemman ja kokeneemman osoittamaa vallankäyttöä suhteessa nuoremman kirjoittamisharrastukseen: vaikka Dean ei ole kirjailija, hän on paljon lukenut ja kirjoittanut mies, jonka makuun ja arvostelukykyyn Emilia luottaa niin, että polttaa romaanikäsikirjoituksensa, kun Dean on puhunut siitä ivallisesti ja vähätellen. Myöhemmin Dean tunnustaa olleensa vain mustasukkainen Emilian kirjoittamiselle; tämä kuvio tuli mieleeni kun Ruususen Niina arvelee Antin arvostelun kärkkään sävyn johtuvan osittain siitä, että mies on tullut hetkeä aiemmin torjutuksi.

Antin hahmo ei saa minulta muutenkaan juuri sympatiaa. Eniten minua häiritsi se laskelmoivuus ja röyhkeys, jolla Antti lähestyi Niinaa: heti alussa vuodatetaan siirappisia sanoja ja kohta jo ehdotetaan elokuvatreffejä. Antti käyttää myös poikaansa sumeilematta tekosyynä vierailla usein Niinan luona.

Antin vaimo Annariitta esitetään ensin Niinan silmin kylmänä ja kovana, tunteet järjen kustannuksella sivuuttavana naisena. Annariitta on kuitenkin ensimmäinen aikuinen, joka huolestuu Tuiren alavireisestä olemuksesta, puhuu asiasta tytön vanhemmille ja yrittää piristää Tuirea. Ja kuten Annariitta toteaa, Antti ja Niina ovat niin tunteidensa viemiä, että muiden on oltava ennen kaikkea järkeviä.

Lukukokemuksena Ruusunen oli ihana, mukaansatempaava ja nautittava. Kesällä luin kaksi muuta lapsena/nuorena minulta lukematta jäänyttä Virtasen kirjaa, Kiurut laulavat ja Luumupuu kukkii, jotka ovat suloisia, mutta episodimaisuudessaan ja melko nuorille suunnatussa viattomassa maailmankuvassaan hieman ikävystyttäviä luettavia näin aikuisena (ilman nostalgiakerrointa). Ruususessa sen sijaan oli selkeä juoni ja jännite ja hyvin kiinnostavat, moniulotteiset henkilöhahmot. Haluaisin tietää Niinan ja Tuiren myöhemmistä vaiheista. On sääli, että Virtanen ei kirjoittanut Ruususelle jatkoa, mutta toisaalta teoksen voima on juuri sen kuvaamassa, suhteellisen lyhyessä (n. 9kk) ajanjaksossa, jonka jälkeen niin Niina kuin Tuirekin jätetään uuden elämänvaiheen kynnykselle, edessään kaikenlaista innostavaa ja ihanaa.

Kuva Flickr.

Sara vertasi jokin aika sitten kiinnostavasti Riikka Pulkkisen Rajaa ja Rauha S. Virtasen Ruususta. Virtasen kirjassa vedetään raja eikä Niinan ja Antin suhde etene suudelmia pidemmälle. Pulkkisen kirjassa sen sijaan kuvataan niin ikään seitsemäntoistavuotiaan Marin ja kolmikymppisen opettajansa Julianin fyysistä suhdetta hyvinkin yksityiskohtaisesti. Yksi syy siihen, että Virtasen kirja on viattomampi, on tietenkin julkaisuajankohta (1960-luvun loppu) ja se, että Ruusunen on nuortenkirja kun taas Raja on aikuisten romaani. Ilmestyessään Ruusunen on kuitenkin varmaan herättänyt enemmän moraalista kuohahtelua kuin Raja. 

Ruususesta ovat kirjoittaneet myös ainakin Liisa, Booksy, Salla ja tata, ja siitä on hiljattain keskusteltu Lukupiiri-blogissa.

Liitän Virtasen kirjan osaksi Siskoshaastetta.

10 kommenttia:

  1. Kuten taisit arvata viikolla, minäkin luin tämän ihan hiljattain. Koetan kirjoittaa tästä pian, mutta se on minulle vaikeaa (mitä kirjoittaminen ei yleensä ole) sen vuoksi, että minulle Ruusunen on myös nostalgiakirja. Nyt luin kirjaa osin tuntien itseni uudelleen lukiolaiseksi ja osin tietoisena niin monesta konkreettisesta ja symbolisesta seikasta, jotka Ruususen tarinaan sisältyvät.

    Oli ihana lukea sinun mietteitäsi tästä hienosta kirjasta. <3

    VastaaPoista
  2. Katja, ymmärrän tuon nostalgia-asian. Itselleni on joskus vaikea kirjoittaa kirjasta, jos se on todella hyvä, mutta sisältää vähän konkreettista tarttumapintaa (kuten esim. Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta).

    Odotan mielenkiinnolla kirjoitustasi! <3 Näkökulma on aina vähän eri, jos on lukenut kirjan jo nuorena. On ollut ihana tänä vuonna paikkailla näitä aukkojani Virtas-lukeneisuudessa, mutta vielä on ainakin kolme lukematta...

    VastaaPoista
  3. Hei Maria oli kiinnostavaa lukea omaa arviotasi Ruususesta ja tosi tarkkaan olet miettinyt kirjan perhesuhteita! En tainnut niin kiinnittää Tuiren hahmoon sellaista huomiota, mutta totta, mitä sanot. Onko Tuiressa syrjäytyvän nuoren piirteitä ja mitä Tuirelle olisi tapahtunut, jos jatkoa olisi kirjoitettu? Jännä sekin, kun kuulin, että kirjailija olisi itse kirjoittanut erilaisen lopun Antin ja Niinan tarinaan, mutta sehän ei mennnyt läpi epäsovinnaisuudellaan. Anttia en ajatellut niin laskelmoivana, kuin Rajassa tuo Julianin hahmo. Mutta niin kuin totesit tuo vallankäytön asetelma on näkyvissä!

    Ruusunen kyllä sopii erinomaisesti syksyyn ja kiinnostavaa on kuulla Katjan mietteitä kirjasta!

    VastaaPoista
  4. Sara, kiinnitin huomiota jo Raja-juttua lukiessani tuohon, mitä kerroit blogissasi Virtasen erilaisesta loppuratkaisusuunnitelmasta, todella kiinnostavaa! Jos Niina ja Antti olisivat todella jatkaneet yhdessä (Rannikot olisivat eronneet jne.), monikin kohta olisi varmaankin kirjoitettu eri tavalla kuin se nyt oli. Esim. Se, mitä Annariitta sanoi Tuirelle Antin aiemmista "runotyttöseikkailuista". Nyt kun Antin hahmo ja toiminta oli kirjoitettu tuollaiseksi kuin se oli, Antin ja Niinan lähteminen eri suuntiin oli ainoa ratkaisu niin Niinan kuin lukijankin kannalta; ainakin minä olisin jäänyt sydän syrjälläni miettimään, milloin karu todellisuus paljastuu Niina-paralle ja hän huomaa olevansa itse "annariitta", nalkuttava vaimo, jonka mies huitelee elokuvissa jonkun nuoren, henkevän runotytön kanssa :).

    En tosiaan ole Rajaa lukenut (vielä), mutta juttusi jälkeen selasin siitä niitä Mari-Julian -kohtauksia ja täytyy sanoa, että menivät kyllä mukavuusalueeni ulkopuolelle :/. On totta, että Julianiin verrattuna Antti on aika mukava mies ja ehkä enemmän tiettyä kaavaa toistava heikko luonne kuin laskelmoiva.

    Haluan uskoa, että Tuirenkin elämä kääntyi parempaan, minusta lopussa oli viitteitä siihen (Tuire sai toivomansa ystävän ja pääsee tämän kanssa ratsastusleirille, välit Niinaan lämpenivät jälleeen, Annariitan puhe saa hänet suhtautumaan asioihin käytännöllisemmin, ei niin dramaattisesti jne.)

    Tästä kirjasta voisi kyllä jutella vaikka kuinka :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä kirjoituksesta Maria! Sait minut todella kiinnostumaan Ruususesta, jota en muistaakseni nuorena lukenut, vaikka aika paljon Virtasen kirjoja luinkin. Seljat luin uudelleen muutama vuosi sitten + sen ekan jatko-osan, mutta muita Virtasia en ole aikuisiällä lukenut.

    VastaaPoista
  6. Kiitos perinpohjaisen pohditusta tekstistä! Olen lukenut tämän teininä, eikä muistiinpanoja niin varhaiselta ajalta ole, harmi! Muistelisin kuitenkin, että tämä ei silloin sytyttänyt lainkaan samalla tavalla kuin nuo viattomammat kirjat vähän nuorempana. Kirjahan on aika pliisu, ja olisin silloin kaivannut sitä epäsovinnaisuutta enemmän. Tästä on aika tuore tv-sarjaversiokin, jossa Anttia esittää Antti Reini, ja siinä Antin laskelmoivuus tuli muistaakseni hyvin esille. En oikein tykkää Reinistä, joten saattaa silläkin olla vaikutusta :)

    VastaaPoista
  7. Odotan tämänkin lukemista, kiinnostavasti kerroit.Koska ajallisesti sijoittuu syksyyn, sopivat hetket olisivat käsillä!

    VastaaPoista
  8. Anna Elina, tämä Ruusunen tosiaan on vielä aikuisellekin kiinnostava! Myös nuo uudemmat Seljat ovat minusta vähemmän tyttökirjamaisia kuin ensimmäiset neljä, kenties rankkojen aiheiden (Chile) takia.

    Kirsi, kiinnostavaa, tuo tv-sarja (googlasin ja nimi taisi olla Pieni rakkaustarina) meni minulta ihan ohi aikanaan,harmi!
    Kunpa se tulisi uusintana.

    Johanna, sinulla taisikin olla jonkinlainen Virtas-projekti meneillään. Tässä kirjassa on tosiaan paljon syksyn tunnelmaa!

    VastaaPoista
  9. Hurjan mielenkiintoinen kirjoitus :) Ruususessa on sen verran paljon tasoja, että siinä kyllä riittää pohdittavaa ja analysoitavaa, varsinkin kun kirjan loppu on suht avoin: henkilöiden kohtalot todellakin jäävät mietityttämään.

    Näissä myöhemmissä virtasissa henkilöhahmot ja tapahtumat tosiaan muuttuvat vähemmän idyllisiksi. Perhekuvauksiin ja henkilöhahmoihin tulee monipuolisuutta ja säröjä. Esimerkiksi Joukukuusivarkaissa on hyvinkin synkkää kuvastoa.

    Antti oli laskelmoivuudessaan minusta uskottava kuvaus hyväksikäyttäjästä. Hyväksikäyttö oli suuressa määrin henkistä, kun Antti vuoroin imarteli, vuoroin väheksyi Ninaa. Myös se helppous, jolla Antti tuntui siirtyvän suhteesta eteenpäin, mukanaan "suloinen muisto", tuntui aika kolkolta, kun taas Ninaan suhde luultavasti jätti enemmän arpia.

    Olisi kyllä todella mielenkiintoista tietää, millaista loppua Virtanen oli halunnut kirjalle kirjoittaa - millaisena hän olisi nähnyt Antin ja Ninan suhteen tulevaisuuden, ja olisiko Antti kuvattu eri tavalla.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Liisa :). En ole lukenut Joulukuusivarkaus-, Lintu pulpetissa - ja Tuletko sisarekseni -kirjoja, täytyypä jatkaa niihin seuraavaksi. Joulukuusivarkaus on itseasiassa sellainen, josta en tiedä oikeastaan mitään; noiden kahden muun juoni on tuttu. Pitänee tilata verkkoantikvariaateista noita, kun en jaksa kirjaston varastosta alkaa tilaamaan ja maksamaan varausmaksuja.

    Tuo mainitsemasi "suhteen loppu" oli tosiaan kolkko mutta melkein myös koominen (minulle lukijana), kun Antti sanoi jutun kestäneen 9kk ja jotain tyyliin "lapsi on kaunis, eikö niin?" - kun itse en huomannut, että suhteesta olisi syntynyt mitään hyvää ainakaan Niinalle. No, saihan hän arvioita teksteistään... Olisi lähettänyt vaikka Nuoren Voiman arvostelupalveluun tms.!

    Minuakin jäi tuo Virtasen toivoma erilainen loppu kaihertamaan. Saralle olisi nyt lisähaastattelun paikka ;).

    VastaaPoista