sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Louisa M. Alcott: Sireenien alla (Apiloita, omenankukkia ja nostalgiaa)




Jalavakujan puut olivat kasvaneet liian pitkiksi, iso portti oli aina kiinni ja vanhan talon ovet olivat useamman vuoden olleet lukossa. Mutta kuitenkin kuului sieltä ääniä ja sireenit kumartelivat korkean aidan yli ikään kuin sanoakseen: "Jos meitä haluttaisi, voisimme kertoa somia salaisuuksia", ja portin luona kasvava elämänlanka koetti kasvaa avaimenreikään asti, jotta se voisi vilkaista pihalle ja nähdä mitä siellä tapahtui. 


Näin viehättävästi alkaa Louisa M. Alcottin nuortenromaani Under the Lilacs Martta Räsäsen suomentamana vuoden 1951 painoksessa. Pienten koulutyttöjen, Babin ja Bettyn, rauhalliset nukkejen syntymäpäiväkutsut keskeytyvät, kun sireenien alle juoksee iloinen sirkuskoira Sancho. Pian tytöt tutustuvat myös koiran nuoreen isäntään, sirkuksesta karanneeseen nuoreen Ben-poikaan. Vaikka kirjassa kuvataan surullisiakin asioita, idylli ei järky, ja kirja päättyy sanoihin: Suljettu portti, jonka vieressä pieni matkalainen kerran makasi, olisi nyt auki.

Louisa M. Alcott tunnetaan Suomessa ennen kaikkea klassisesta tyttöromaanistaan Pikku naisia (Little Women) ja sen jatko-osista Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä ja Plumfieldin pojat. Suomeksi on käännetty myös nuortenkirjat Kahdeksan serkusta, Kun ruusu puhkeaa, Tytöistä parhain ja Sireenien alla, josta viimeksi mainittu on painunut unohduksiin, koska siitä ei ole vuosikymmeniin otettu uusia painoksia. Koulutyttönä ahmin kaiken, mitä vain sain luettavakseni L. M. Montgomerylta, F. H. Burnettilta ja Louisa M. Alcottiilta, ja Sireenien alla löytyi onnekkaasti antikvariaatista. Muistan sen kihelmöivän jännityksen, jota koin alkaessani lukemaan suosikkikirjailijani kirjaa, josta en etukäteen tiennyt yhtään mitään. Tämä tapahtui ennen kuin osasin englantia riittävän hyvin lukeakseni suosikkejani alkukielellä, ja kauan ennen kuin tutustuin nettikirjakauppoihin, googleen ja Project Guttenbergiin, josta alkuteoksen Under the Lilacs voi käydä lukemassa ilmaiseksi. Itsekin päätin tämän kirjan uudelleenlukemisen myötä joko ostaa alkuteoksen pokkarina verkkokirjakaupasta tai koettaa lukea sen ruudulta, sillä suomalainen laitokseni on "kolmas, lyhennetty painos". Kenties sodanjälkeisessä Suomessa oli tarve säästää paperia ja painomustetta, muuten en pysty tällaista lyhentämistä ymmärtämään. Alcottin teoksen kohtalo ei tosin ole harvinainen; myös mm. Montgomeryn Anna-kirjoja on suomennettu lyhentäen. Aiheesta voi lukea lisää Sallan lukupäiväkirjasta.

Huhtikuun haasteen yhteydessä mainitsin Sireenien alla "aliarvostettuna kirjana". Varsinaisesti kirja ei ole aliarvostettu, vaan aika tuntematon nykyään. Toivoisin, että joku suomentaja ja kustantaja tarttuisivat Louisa M. Alcottin suomentamattomiin tai puutteellisesti (lyhentäen) suomennettuihin teoksiin kuten Sisko Yli-Martimo ja Minerva-kustannus ovat tehneet Montgomeryn kohdalla julkaistessaan suomeksi mm. Pat-romaanit. Muutama vuosi sitten ilmestyi Helmen kustantamana ja Inkeri Koskisen suomentamana Alcottin aikakauslehtinovellien kokoelma Naamion takana, mutta minua kutkuttaisi enemmän tietää, mitä suloisia tyttökirjoja minulla on vielä Alcottin tuotannosta löytämättä...

Sireenien alla ei ole varsinainen tyttökirja eikä oikein nuortenkirjakaan, vaikka käytän siitä niitä nimityksiä paremman puutteessa. "Lasten romaani" olisi ehkä osuvin ilmaisu kirjalle, jonka päähenkilöt eivät ole vielä teini-iässä ja joka ei ole saturomaani, mutta ei tapahtumiltaan kovin arkirealistinenkaan. Sireenien kohdeyleisö on hieman nuorempi kuin Pikku naisten; oikeastaan vertaan kirjaa mieluiten Pikku miehiin, jonka lukija voi samaistua sekä poika- että tyttöhahmoihin ja nauttia kotoisten puuhien ja hauskojen kommellusten kuvailusta. Sireenien alla -kirjassa on kuitenkin myös selkeä draaman kaari, jossa kodittoman Ben-pojan kohtalo ratkeaa onnellisesti.

Nautin Sireenien lukemisesta, etenkin niinä hetkinä, kun sain lukea kirjaa auringonpaisteisella pihalla (sireenejä meillä ei tosi valitettavasti kasva, mutta tuomen tuoksu on lähes yhtä hurmaava). Alcott kirjoittaa kauniisti ja lämpimästi, mutta Pikku naisten kaltainen klassikko Sireenien alla ei ole. Kirja on selvästi kärsinyt myös lyhentämisestä: kohtauksesta toiseen hypätään liian nopeasti ja monet isotkin tapahtumat kuitataan lyhyesti. Aikuisena ja pienten lasten äitinä huomioni kiinnittyy myös siihen, kuinka suuresti lasten asema on muuttunut Alcottin ajasta: Kaksitoistavuotias Ben ei ole koskaan saanut käydä koulua ja hänet on sirkuksessa pakotettu vaarallisiin temppuihin - ja kun hän pääseen äidillisen rouva Mossin hoiviin, häntä kohdellaan toki hyvin, mutta hän joutuu yhä tekemään töitä lehmiä paimentaen ja halkoja hakaten. Rouva Mossin tyttäret Bab ja Betty käyvät kyllä koulua, mikä kertoo lasten olleen eriarvoisia sen mukaan, oliko heillä omat vanhemmat heistä huolehtimassa (toki sukupuoli ja ikäkin vaikutti siihen, millaista osallistumista kodin askareisiin tai kodin ulkopuolisten ansioiden hankintaan lapselta odotettiin). Pikku naisia -sarjan kirjoissa lapsilla on enemmän vapautta leikkiin ja koulunkäyntiin, ottihan Plumfieldin koulun johtajatar Jo orvot ja köyhätkin lapset siipiensä suojaan. Kodin ja hyväntahtoisten aikuisten antamaa suojaa korostetaan Sireeneissäkin. Kirjan sanoma kiteytyy Bettyn ja Babin tai sireenien alla odottavaan taloon muuttavan neiti Celian järjestämiin aurinkoisiin "teeillatsuihin", joihin toivotetaan sydämellisesti tervetulleiksi myös kutsumattomat ja vähän erikoiset, resuisetkin vieraat, kunhan nämä ovat rehellisiä ja kohteliaita.

Suosittelen Sireenien alla -romaania niille, jotka pitävät Burnettin Pikku prisessasta, Pikku lordista ja Salaisesta puutarhasta sekä Anni Swanin nuortenkirjoista, sellaisista kirkasotsaisista ja romanttisista kertomuksista kuin Pikku pappilassa, Tottisalmen perillinen ja Iris rukka, joissa perhe on tärkeä ja orpolapsetkin löytävät kodin lämmön.

P.S. Vastaan Sireenien alla -kirjalla kahteen haasteeseen: Satun touko-kesäkuun minihaasteeseen Apiloita ja omenankukkia sekä Susan Nostalgian jäljillä -haasteeseen.

15 kommenttia:

  1. Kirjan olen ehkä joskus lukenut, en muista varmasti.

    Sireenikuva on aivan ihana! Rakastan sireeneitä ja niiden tuoksua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kirjoituksestasi, joka saa kaipaamaan kesälomalle jotain leppoisaa tyttökirjalukemista! :) Jännä juttu että tekstistäsi välittyvä kirjan tunnelma on niin tuttu, vaikka olen lukenut tämän tyyppisiä kirjoja hyvin vähän. Alcottin Tytöistä parhaimman joskus aikoinaan, Montgomeryn Anna ystävämme nyt aikuisena, Swanilta tai Burnettilta en ikinä mitään. Lapsena/nuorena kaipasin enemmän toimintaa eivätkä perinteiset tyttökirjat juuri kiinnostaneet. Ja silti tunnistan tunnelman, kuin olisin lukenut kirjoja kymmenittäin. Kai siinä on jotain perustavanlaatuista?! :)

    VastaaPoista
  3. Oi että sireenit ovat ihania! Jostain syystä nuorempana en pitänyt niiden tuoksusta ollenkaan, ja nyt rakastan :) Tosin en missään hajuvedessä tms, vaan ihan luonnossa!

    Kiva kun "korkkasit" nostalgiahaasteen, minulla itsellänikin odottaa jo eka kirja yöpöydällä tuohon haasteeseeni liittyen.

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva. Olen aina pitänyt sireeneistä ja muistan miten onnellinen olin, kun ylioppilasvuotenani sireenit olivat täydessä kukassa juuri lakkiaispäivänä ja saimme koristeltua niillä kahvipöydän.

    Kirjoitat kirjasta kauniisti ja lämpimästi. Itse olen Alcottilta lukenut vain Pikkunaisia. Anni Swanin kirjoja, etenkin Iiris-rukkaa, rakastin ja viimeksi olen sen lukenut joitakin vuosia sitten lapsille ääneen ja hekin pitivät.

    VastaaPoista
  5. Tämä Alcottin kirja on minulle tuntematon, vaikka kuulun niihin (lukuisiin :)) kirjabloggaajiin, jotka ovat rakastaneet Pikku naisia-sarjaa sekä Kahdeksaa serkusta. Ja minä kuulun myös heihin, jotka edelleen vaalivat Salaista puutarhaa, Pikku prinsessaa ja Iiris rukkaa. Ehkäpä yritän etsiä tämän kesäksi.

    Joko teillä kukkivat sireenit? Meillä ovat vasta pienillä nupuilla.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista! Yllä oleva sireenikuva on (jälleen kerran, valkuvaustaidoton bloggaaja täällä moi...) vapaasti käytettävistä kuvapankeista; pitääpä lisätä se tuonne kuvatekstiin. Katja, meillä ei omalla pihalla valitettavasti kasva sireenejä, mutta eilen näin vantaalaisen leikkipuiston reunassa pari sireenipensasta, joissa osa kukista oli jo auennut, useimmat toki vielä nupullaan.

    Susa ja Marja-Leena, minäkin rakastan aitoa sireenin tuoksua ja sireenihin liittyy kaunis muistokin siltä illalta, kun tapasin mieheni vuosia sitten <3. Tietääkö joko viherpeukalo, onko sireeneitä vaikea saada kasvamaan ja menestymään? Vaatiiko jotain erityistä
    maaperältä? Olisi ihana saada niitä omalle pihalle...
    Satu kun luin ja myöhemmin lainasin tuota Sireenien alla -kirjan ensimmäistä kappaletta, mietin juuri sitä, että onpa todella tyypillistä tekstiä tässä tyttökirja/romanttinen lasten romaani -genressä! Juuri sellainen, joka johdattaa oikeanlaiseen, kesäisen huolettomaan tunnelmaan... Sinulla on sitten paljon vaihtoehtoja kesäiseksi
    tyttökirjalukemistoksi, kun olet lukenut niin vähän niitä :).
    Jaana, Anni Swan on ihana, kiva kuulla että jälleen uusi sukupolvi o tykännyt Iris rukasta!
    Anni Swanilla on tosiaan paljon noita orpotarinoita, joita Alcottilla, Montgomerylla ja Burnettillakin on, mutta tyyli on Swanilla omanlaisensa. Johtuneeko siitä, että Swanin kirjat tapahtuvat Suomessa ja ovat ajallisestikin lähempänä, kun tuntuu että niissä lasten köyhyys ja orpous koskettaa kipeämmin? Alcott ehkä vähän myös romantisoi köyhyyttä Sireeneissä, kuten Pikku naisissakin.

    Katja, ajattelin sinua tätä kirjoittaessani, kun olit kirjasta kysellyt <3 Vähän kuin kiitokseksi Kamomillapihasta :). On ollut ihana löytää kirjablogimaailmasta muitakin aikuisia naisia, jotka vielä rakastavat klassisia tyttökirjoja...

    VastaaPoista
  7. Kiitos "vastalahjasta", aivan ihanan oloinen kirja. :) Minä luen tyttökirjaklassikoita aina ajottain, on ihanaa palata niihin ja löytää uusia kirjoja tutuilta kirjailijoilta.

    Tulin vielä kertomaan, että voitit blogin pienissä suklaa- ja kirja-arpajaisissa. Onneksi olkoon! Otathan pian yhteyttä.

    VastaaPoista
  8. Ihanaa Katja, kiitos! Olen ollut niin onnekas viime aikoina blogiarpajaisissa, että en kohta enää kehtaa osallistua :). Nyt lähden pullakahveille tuomen katveeseen, mutta ehdin toivottavasti illalla lähettää sinulle s-postia :).

    VastaaPoista
  9. Tytöistä parhain, Plumfieldin pojat ja Pikku naisia ovat vieläkin hyllyssäni. Pikku naisia ostin myös filminä nyt yhdelle synttärisankarittarelle.

    Tämä kirja on minullekin tuntematon. Myös Sininen linna oli, mutta sain sen sitten lahjaksi ihanalta blogiystävältä...

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista
  10. Ole hyvä, Leena <3. Olen saanut sinulta lukuisia kirjavinkkejä, kiva että joskus näinkin päin :).

    VastaaPoista
  11. Hei Pienen mökin emäntä

    Postauksesi on niin ihanasti ja lämpimästi kirjoitettu! Kiitos tästä! Hienoa, kun nostat esiin klassisia tyttökirjoja, jotka ovat minun sydämeni asia. Sireenien alla en ole lukenut ja muistan, kun lapsena haaveilin lukevani kirjan, koska sen nimi luki Alcottin kirjojen takakansissa, mutta sitä ei ollut koskaan saatavilla kirjastosta. Tästä pitäisi todellakin ottaa uusintapainos! Minulla on vielä oma Montgomery-projektini kesken ja Anna-sarjan viimeisintä kirjaa (viime vuonna ilmestyi) en ole lukenut ja samoin Patit on lukematta. Mutta ehkäpä tässä tämän kesän aikana. Minä pidän myös sireenien tuoksusta...

    VastaaPoista
  12. Kiitos Sara! :) Olen ilmeisesti ollut todella onnekas, kun löysin Sireenien alla lapsena antikvariaatista. Uusintapainos olisi todella paikallaan niin tästä kuin myös esim. Maria Gripen Varjo-kirjoista (nyt olen vihdoin saanut haalittua kaikki sarjan kirjat) sekä Ingalls Wilderin Pieni kaupunki preerialla ja parista muusta sarjan kirjasta, joista jäi uusintapainokset ottamatta pari vuotta sitten, kun muutamista muista sarjan kirjoista ne otettiin. Teet tärkeää työtä Tyttökirjaklassikot-kauppasi kanssa, Sara!

    VastaaPoista
  13. Rakastin yläasteella noita L. M. Montgomeryn, F. H. Burnettin ja Louisa M. Alcottin kirjoja :) aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, smilingloopy - totta puhuen rakastan noita kirjoja vieläkin :)

      Poista
  14. Luin tämän kirjan juuri ja olen kanssasi samaa mieltä, lyhentäminen on sabotaasia. Kirja on viehättävä, mutta siitä löytyy myös viittausta Naamion takana -tunnelmiin, kuten postauksestani voi lukea. Kiitos postauksesi, sain tietää kirjan alkuperäisen nimenkin, jota olen yrittänyt selvittää.

    VastaaPoista