Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita
Fierce Kingdom, suom. Jaakko Kankaanpää.
S&S 2018, 303 sivua.

Olen vähän huono trillerien lukija: liian raa'at tai epäuskottavat tarinat vieraannuttavat, ja liian usein joku bestselleriksi ja pageturneriksi hehkutettu jännäri on minusta yksinkertaisesti tylsä. Yksi omaan pirtaani sopiva psykologinen trilleri oli viime vuonna ilmestynyt Clare Macintoshin Annoin sinun mennä (saman kirjailijan toisesta teoksesta, Minä näen sinut, en sitten tykännytkään ihan niin paljon).Gin Phillipsin romaanissa Niin kuin me olisimme kauniita onkin kiinnostavasti samoja elementtejä kuin Macinstoshin esikoisessa: äidin ja pienen pojan tiivis suhde, psykologisuuden korostuminen jännityksen rinnalla ja selviytyminen uskomattoman paineen alla.

Phillipsin kerronta onnistui koukuttamaan minut aivan täysin, mistä kertoo sekin, että Niin kuin me olisimme kauniita taisi olla ensimmäinen alusta loppuun e-kirjana lukemani romaani. Sähköiset sivut kääntyivät kuin itsestään, kun seurasin Joanin ja Lincolnin iltaa eläintarhassa. He eivät pääse pois, ja he eivät saa tulla nähdyiksi. Eläintarhaa piinaavat sellaiset ihmiset, että suojaa kannattaa hakea vaikka  villisikojen häkistä.

Kieltämättä yksi osa kirjan viehätystä on sen miljöö ja tietynlainen suljetun tilan jännite. Äidin ja pojan huoleton eläintarhapäivä muuttuu hetkessä painajaiseksi, jossa on piilossa vietetyt suvantokohtansa, täyttä juoksua kiidetyt pakomatkat ja piinaavat kohtaamiset saalistajien kanssa. Juuri jännitteen ylläpitäimisessä Phillips onnistuu erinomaisesti, samoin Joanin ajatusten ja ratkaisujen psykologisesti uskottavassa kuvauksessa.


Helmet-lukuhaasteen kohta 33: Selviytymistarina