Ville Lukkarinen: Piirtäjän maisema.
Paikan kokeminen piirtämällä.
SKS 2015, 174 sivua.
Kuusen piirrosten arjen maailmassa on 1950-luvun Suomen hiljaisuutta ja kiireettömyyttä. Hänellä on aikaa ja kärsivällisyyttä pysähtyä katsomaan valon heijastuksia emalivadin reunalla ja yrittää kerta toisensa jälkeen tavoittaa sen hienovireisiä värisiirtymiä. Kuusen piirustukset alleviivaavat luvussa II esiin ottamiani John Bergerin ja David Hockneyn ajatusta siitä, että piirtäminen edellyttää aivan omanlaistaan hidasta aikakäsitystä.
Löysin Piirtäjän maiseman joskus viime syksynä, kun aloitin taidehistorian perusopinnot avoimessa yliopistossa ja aloin innostua piirtämisestä ensimmäistä kertaa vuosiin. Kirjan kirjoittaja Ville Lukkarinen on taidehistorian professori Helsingin yliopistossa ja luonnehtii kirjan esipuheessa itseään harrastelijapiirtäjäksi. Piirtäjän maisema ei kuulu ainakaan Turun avoimessa perusopintojen tutkintovaatimuksiin; sen sijaan Lukkarisen metodologista Katseen rajat -kirjaa on tullut opintojen kuluessa selattua ahkerasti.
Piirtäjän maisemassa Lukkarinen avaa sitä intensiivistä kokemusta, minkä piirtäminen, ja erityisesti maiseman piirtäminen, synnyttää. Esimerkkeinä toimivat pääosin suomalaistaiteilijoiden mutta myös muutamien ulkomaisten taiteilijoiden piirrokset. Samalla Lukkarinen kirjoittaa myös kävelyn aatehistoriasta, muistoista, suomalaisesta säästä ja kulttuurimaisemista. Maiseman piirtämiselle on ominaista hetken tallentaminen, sillä myöhemmin maisema ei enää ole sama – vähintään vuoden- tai vuorokaudenaika on eri, puut ja pensaat kasvavat, kukat lakastuvat, rakennukset rapistuvat tai uusia rakennetaan.
Viehätyin aivan erityisesti Helmi Kuusen (1913-2000) piirroksista ja koko piirtäjän elämäntavasta: Kuusi piirsi jatkuvasti, ja täyteen piirrettyjä luonnoslehtiöitä on säilynyt yli 300 kappaletta. Lukkarinen puhuu Kuusen kohdalla visuaalisesta päiväkirjasta: taiteilija tallensi omaa arkeaan ja ympäristöään aamiaispöydästä työhuoneeseen, ikkunanäkymästä pihakaivolle. Kuusen omakuvatkin kuvaavat taiteilijan osana ympäristöään.
Ihastuin tähän kirjaan niin, että uusin kirjastolainan niin monta kertaa kuin mahdollista, palautin – ja lainasin hetken päästä uudestaan, uusin ja palautin pakon edessä. Tuossa vaiheessa oli jo selvää, että kirja oli saatava omaksi, ja ostin Piirtäjän maiseman pari viikkoa sitten. Tällainen kirja ei tyhjene yhdellä tai useammallakaan lukemisella, vaan tulen palaamaan siihen yhä uudelleen. Jo pelkästään kuvat kauniista piirustuksista ovat lepoa sielulle.