Sivut

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mila Teräs: Jäljet



Mila Teräs: Jäljet
Karisto 2017, 285 sivua.

Tilan ikiaikainen tunnelma alkaa kuljettaa sivellintäni, holvien hiljaisuus puhua. 
Kuva tulee puolittain näkynä, unena.
Siveltimelläni on oma tahto. Se vetää, hakeutuu vain siihen mikä sykkii, suoraan valtimoon. Siihen, kuinka tumma puuppo tuskin pystyy pidättelemään valoa, Bretagnen huimaavaa aurinkoa, mahtavampaa kuin mikään missään, meren peilaamaa.
Villi valo murtaa oven miltei saranoiltaan, säkenöi lattialle.
Värin vahvuus kouraisee, keltainen, joka löyhkäävä viljalta ja maalta, elämältä.
Taltuttamaton valo – sen maalaan yhdellä kirkaisevalla vedolla oven alle.

Mila Teräksen Jäljet on herkkä romaani Helene Schjerfbeckistä, rakastetusta taiteilijasta. Sen kehyksenä on vuosi 1945, jolloin ikääntynyt taiteilija oleskelee ruotsalaisessa kylpylähotellissa ja käy mielessään keskusteluja rakkaan ystävänsä, kirjailija-kuvataiteilija Helena Westermarckin kanssa. Muistoissaan Schjerfbeck palaa köyhyyden ja lonkkavamman varjostamaan lapsuuteensa, aikaan Ateneumin taidekoulussa, Pariisissa, Bretagnessa ja Cornwallin rannikolla, rakkauteen ja pettymyksiin, ristiriitaiseen äitisuhteeseen ja kamppailuun arjen velvollisuuksien ja sairauksien kanssa. Tärkeintä on kuitenkin maalaaminen, värit, kauneus.

Viime vuosina olen lukenut useammankin kotimaisen taiteilijaromaanin, jotka kertovat joko todellisesta tai fiktiivisestä taiteilijasta. Pauliina Vanhatalon Pitkä valotusaika kertoo valokuvaajasta, Katja Kaukosen Kohina arkkitehdistä, Joel Haahtelan Mistä maailmat alkavat kuvataiteilijasta, Venla Hiidensalon Sinun tähtesi Albert Edelfeltistä. Jos tämä on jonkinlainen suuntaus, toivotan sen tervetulleeksi, sillä niin kiehtovaa on lukea taitavan kirjailijan tekstiä luovuudesta, kauneudesta ja rakkaudesta taiteeseen.

Historiallisista henkilöistä kertovissa romaaneissa on se sudenkuoppa, että elämäntarina ja anekdootit saattavat tuntua lukijasta turhankin tutulta. Niin, tuostahan luin siitä taidekirjasta tai tuosta elämäkerrasta, tämä mainittiin siinä artikkelissa! Samoin todellisten taideteosten kuvailu on taiteilua kaltevalla pinnalla: teosmaininnat kytkevät fiktion historiaan, mutta kovin tiuhat kuvailut kaikkien tuntemista teoksista saattavat tuoda tekstiin paperinmakua ja itsetarkoituksellisuutta. Teräksen romaani välttää pääsosin nämä karikot, osin siksi, että Schjerfbeckin elämä ja teokset on kerta kaikkiaan niin kiehtova aihe, mutta ennen kaikkea siksi, että kirjailijan kieli on niin vahvaa ja runollista. Olisin halunnut lainata tähän tekstiin vaikka kuinka monta kohtaa Jäljet-romaanista, mutta tyydyn tuohon sitaattiin, jossa Helene maalaa teostaan Ovi.

Olen jo kauan halunnut lukea vuonna 2003 Finladia-palkitun Rakel Liehun romaanin Helene, ja Teräksen romaanin lukeminen vain vahvisti halua viipyä enemmänkin Schjerfbeckin maailmassa – niin taiteilijan tauluja erilaisissa näyttelyissä katsellen (viimeksi lauantaina Hyvinkään taidemuseon Arkea ja unelmia -näyttelyssä), taidehistoriaa opiskellen kuin tällaisia elämäkerrallisia romaaneja lukien.

8 kommenttia:

  1. Tämä on kirjaston varauslistalla. Odotan kovasti. Schjerfbeck oli loistava taiteilija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Schjerfbeck on tosiaan huikea! Toivottavasti saat kirjan pian!

      Poista
  2. Rakel Liehun Helene on ihana! Olen lukenut sen vuosien kuluessa kahteen kertaan ja Jäljet siivitti haluani lukea se vielä kerran. Sain tämän kirjan loppuun eilen ja voi miten ihana Teräs tässä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kommenttisi jälkeen haluan entistä enemmän lukea Liehun Helenen! Ja tosiaan, Mila Teräksen kieli ja eläytyvä kerronta huikaisevat.

      Poista
  3. Pakko lukea -- missä vaiheessa ehdin, on toinen juttu... Minä pidin myös Rakel Liehun Helenestä. Tuula Levon romaani Venny Soldanin sisaresta (jossa väistämättä tulee myös Vennyn elämää) ei sen sijaan ihastuttanut niin paljoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minun pitää tosiaan lukea Liehun Helene! Minulta jäi Levon romaani aikanaan kesken, vaikka kaikki Tuusulanjärven piirejä sivuava kiinnostaa kovasti. Jotenkin ei temmannut mukaansa tai kieli tai tyyli jätti kylmäksi, en enää muista.

      Poista
  4. Kuulostaa ihanalta kirjalta, menee lukulistalle. Helenen mainitsi Albert Edelfeltkin Hiidensalon kirjassa. Ja vahva, runollinen kieli houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, Hiidensalon kirja on minulla lukupinossa, odotan siltäkin elämystä! Hiidensalo ja Teräs viittaavat siis ristiin toistensa päähenkilöihin; Jäljet-romaanissa kuvataan, kuinka Edelfelt kävelee mallinsa (Virginie?) kanssa Schjerfbeckiä vastaan Pariisin kadulla.

      Välillä on vaikea muistaa, että Edelfelt (1854-1905) ja Schjerfbeck (1862-1946) olivat aikalaisia, sillä Schjerfbeck eli niin paljon kauemmin ja ehti ja uskalsi kurkottaa realismista modernismiin.

      Poista