Alice Munro: Jupiterin kuut

Alice Munro: Jupiterin kuut
The Moons of Jupiter, suom. Kristiina Rikman.
Keltainen kirjasto 480.
Tammi 2017, 317 sivua.

Siis jos hän olisi pysynyt siellä missä rakkautta ei joutunut kaitsemaan, sen sijaan että lähti sinne 
missä se piti luoda tyhjästä, yhä uudelleen, tietämättä koskaan tuottaisivatko ponnistelut tulosta?

Yllä oleva lainaus on Lydian ajatuksista novellissa "Levää", jossa nainen pakenee kokoon kuivunutta suhdettaan pysähtyneeseen merenrantakylään ja viettää majapaikan ruokalassa iltaa kolmen työmiehen kanssa. Lydia miettii, millaista hänen elämänsä olisi ollut, jos hän olisi rakastunut ja mennyt naimisiin jonkun Vincentin kaltaisen miehen kanssa vuosia sitten: siinä elämässä olisi sateiset illat, maalaismaisema, puroja ja hautausmaita ja virginiantuomia ja peippoja pensasaidan nurkissa. Kuitenkin hän on jo kauan sitten valinnut toisin eikä edes vilkaise Vincentiin kahdesti – mutta ilahtuu saadessaan seuraavana päivänä miehen jättämän lahjan, paperipussillisen levää. Pitäisi olla paikallinen pitääkseen levän mausta, mutta lahja lämmittää Lydian mieltä.

Alice Munron lukeminen on kuin lähtisi kävelylle vanhan ystävän kanssa ja näkisi maisemat uudella tavalla. Tai kuin keskustelisi omasta elämästään tämän viisaan naisen kanssa ja tulkitsisi sitäkin toisin. Hyvin usein Munron kertomusten henkilöt katsovat taaksepäin, muistelevat jotakin elämänsä käännekohtaa, joka ei välttämättä tapahtuessaan tuntunut niin mullistavalta.

Nobelistin varhaistuotantoon kuuluvassa Jupiterin kuut -kokoelmassa ollaan usein rakkauden käännekohdissa, punnisemassa omaa elämää ja tunteita. Kovin usein nuo käännekohdat johtavat eroon, vaikka sitten niin, että lähdetään pyörätuoleilla eri suuntiin. Novellissa "Onnettomuus" tragedia saa keski-ikäisen miehen mullistamaan elämänsä perinpohjaisesti, ja samalla hän muuttaa kaikkien muidenkin elämän. Tuo novelli järkytti minua kaikkein eniten, "Rouva Cross ja rouva Kidd" liikutti eniten, niminovelli kosketti eniten.

Kristiina Rikmanin käännös on nautittavaa luettavaa, kieli on yksinkertaisessa kauneudessaan ja vivahteikkuudessaan varmasti vähintään alkutekstin veroista. Munron novelleissa kuvataan eri vuosikymmenten ja eri ikäisten ihmisten elämää, mutta suomennoksen kieli tuntuu aina sopivan kuvattavaan aikakauteen ja henkilöhahmojen suuhun. Jopa kokoelman kaksiosaisessa avausnovellissa  "Chaddeleyt ja Flemingit" Rikman löytää oikeat sanat kuvaamaan sosiaalisen ja maantieteellisen kontekstin eroja: on hienompaa syödä päivällistä kuin illallista, ja on kovin noloa, jos vanha serkku sanoo hienostuneen aviomiehen kuullen "jassoo" (ärsyttävämpää kertojalle on kuitenkin aviomiehen nirppanokkaisuus).

Arki on usein sellaista, että ei oikein ehtisi tai jaksaisi lukea pitkää proosaa, mutta Alice Munron tekstissä on taikaa. Munro kertoo arjesta niin, että lukijan sydän pamppailee jännityksestä ja myötätynnosta. Jupiterin kuut on kokoelma kehrättyä kultaa.