Sivut

torstai 26. tammikuuta 2017

Reetta Ranta & Antti Huttunen: Metsien kätkemä



Reetta Ranta ja Antti Huttunen: Metsien kätkemä.
Opas Suomen kauneimpiin kohteisiin.
Gummerus 2016, 143 sivua.

Alkaa jo hämärtää, kun lähdemme kävelemään polkua pitkin takaisin autolle, Tammea ympäröivän kuusikon juurilla kasvaa valkoisia sieniä ympyrämuodostelmissa, jotka hehkuvat vaaleina illassa tummenevaa maata vasten. Yhden kuusirivin välissä kauempana näkyy jotain outoa: kuin suuri ihmishahmo seisoisi siististi riveihin istutettujen kuusten välissä ja tuijottaisi meitä. Emme uskalla mennä katsomaan lähempää, onko kyseessä metsänhaltija vai vinoon kasvanut puu, mutta päättelemme joka tapauksessa, että on aika lähteä kohti kotia odottamaan seuraavaa seikkailua.

Ihastuin kesällä Ylen Metsien kätkemä -sarjaan ja halusin lukea myös samannimisen kirjan. Sarjan viehätys perustuu upeiden maisemien ja kiehtovien matkakohteiden lisäksi äänimaailmaan sekä retkeilijöiden, Reetta Rannan ja Antti Huttusen karismalle. Kirja ei tietenkään ole sama kuin tv-sarja, mutta lumo ja taika on saatu piirtymään sen sivuille: kuvat ovat upeita ja kerronta tempaa mukaansa kuten sarjassakin. Kirjassa on mahdollista tarjota syventävää tietoa kohteiden historiasta.

Kirjan etu on tietysti myös siinä, että sitä on helppo tutkailla ja selailla, jos haluaa itse matkata johonkin vinkatuista retkikohteista. Tässä auttavat kirjaan liitetyt kartat. Päästäpä joskus itsekin esimerkiksi tuulisille Kallankareille! Luulen, että ainakin ikiaikaista rauhaa huokuvan Paavolan tammen käymmen perheen kanssa katsastamassa piankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti