Stefanie Dahle: Lilia, pieni keijukaisprinsessa

Stefanie Dahlen kuvitusta kirjaan Lilia, pieni keijukaisprinsessa.

Stefanie Dahle: Lilia, pieni keijukaisprinsessa
Lilia, die kleine Elbenprinszessin, suom. Maarit Varpu.
Aurinko-kustannus 2016.

Lempeää Satupäivän iltaa! Kirjoitin eilen Salla Simukan ja Saku Heinäsen Sisarla-saturomaanista, joka ammentaa rikkaasta satuperinteestä H. C. Andersenin Lumikuningattaresa F. H. Burnettin Salaiseen puutarhaan. Stefanie Dahlen kuvakirjan Lilia, pieni keijukaisprinsessa kohdeyleisö on nuorempi kuin parhaiten ehkä kouluikäisiin kolahtava Sisarla, mutta sekin nojautuu satuperinteiseen ja varsin klassisiin hahmoihin ja elementteihin. Mukana on keijuja, metsänpeikkoja ja vanha viisas paju, mutta virkistävästi myös aivan Dahlen omia luomuksia, kuten mesiäisiä, joilla on mehiläisen vartalo mutta pupun korvat ja norsun kärsä!

Nelivuotiaan koelukijan (kuuntelijan) mielipide kirjasta oli, että "ei ollut niin kiva, koska siinä ei ollut mitään jännittävää", mutta suloinen kuvitus kolahti. Hämmennystä nuoressa lukijassa aiheutti myös se, että Lilialla ei näytä olevan siipiä – voiko se siis olla oikea keiju?

Lilian tarina on ehkä tosiaan turhan tasainen ja hitaasti etenevä. jotta jännite säilyisi. Lilia ihmettelee, miksi hänen ystävänsä Fea-nymfi on niin surullinen. Fea itkee, koska pelkää joutuvansa jäämään pois keijukaisjuhlista. Nymfillä ei ole lupa poistua lammesta silloin, kun lumpeet eivät kuki. Yleensä Fea saa lumpeet kukkimaan soitollaan, mutta nyt nymfin huilu on katkennut. Lilia lähtee etsimään keinoa saada lumpeet jälleen kukkimaan ja kiertää kysymässä neuvoa monilta isommilta keijukaisilta, mutta ratkaisu löytyykin lopulta aivan läheltä.

Stefanie Dahlen tarkasti piirretyt hahmot ja utuisat maisemat kuvittavat herkästi tarinaa. Mitään rosoa tai särmää ei löydy sen enempää tekstistä kuin kuvituksestakaan, vaan Lilia johdattaa lempeän lämpimään satumaailmaan.