Myös suomalaisen kirjailijan ja kirjallisuudentutkijan Merete Mazzarellan etunimi kuuluu samaan, Margaret-nimestä juontuvaan nimiperheeseen. Voin melkein kuvitella Mazzarellan siemailevan kahvia Tammisaaressa miehensä L.:n ja joidenkin ystävien kanssa juuri nyt, lämpimässä ja lempeässä heinäkuun illassa. Keskustelu on versoo moneen suuntaan älykkäänä ja inspiroivana kuin kerrassaan Mazzarellan kirjoissa.
Aloitin Mazzarellan lukemisen lukioikäisenä kirjasta Silloin et koskaan ole yksin. Lukemisen ja kirjoittamisen taidosta. Sittemmin olen lukenut lähes kaikki Mazzarellan teokset, viimeksi uusimman, Aurinkokissan vuoden, jonka sain loppuun tänään. Luin Aurinkokissaa pienissä pätkissä lomaviikolla, jolloin oli paljon kaikenlaista nähtävää ja koettavaa, paljon hyörinää ja sosiaalista elämää. Mazzarellan keskusteleva, soljuva esseeääni rauhoitti ja elvytti, kun maisemat vaihtuivat ja elämystulva tuotti melkein ähkyn.
Kirjoitan Aurinkokissasta tarkemmin myöhemmin omassa postauksessaan. Rupesin miettimään, ketkä muut naiskirjailijat (miehiäkin on, mutta mennään nyt teeman mukaisesti) kirjoittavat niin, että lukija on kuin kahvilla tai pidemmällä vierailulla, höyryävien patojen tai teekuppien äärellä heidän luonaan, keskustelemassa, viihtymässä, olemassa ja virkistymässä. Juuri tällä hetkellä mieleen tulevat ainakin Eeva Kilpi, Alice Munro, Carol Shields, runoilija Mary Oliver, Tove Jansson. Näiden kirjailijoiden seurassa kokee tulevansa hyväksytyksi omana itsenään – tai oikeastaan unohtaa itsensä kuunnellessaan ja avautuessaan uusille ajatuksille ja näkökulmille.
Kenen luona sinä koet olevasi kuin kotonasi kirjan sivuilla?
