Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lahjoita lukutaito!


Kahdeksas syyskuuta vietetään Kansainvälistä lukutaitopäivää. Olin tänään töissä paikassa, jossa opetetaan ja opetellaan lukemaan, luetaan joka päivä, kirjoitetaan sanoja, lauseita ja hienoja tarinoita, kannetaan kirjoja repussa ja tabletteja korissa, vieraillaan kirjastossa ja kuullaan kirjavinkkauksia. Resurssien vähyys ja kuntien säästöt näkyvät ehkä joissakin asioissa, mutta silti tuossa paikassa – suomalaisessa koulussa – käyvät lapset ovat onnekkaita, sillä heille lukutaito on mahdollisista haasteista huolimatta itsestään selvää.

Näin ei ole kaikkialla maailmassa – Unescon arvion mukaan maailmassa on noin 750 miljoonaa lukutaidotonta aikuista, joista kaksi kolmasosaa on naisia. 98 prosenttia lukutaidottomista asuu kehitysmaissa. Pakolaisten tilanne on erityisen lohduton, sillä epävakaissa oloissa pakolaisleireillä lasten mahdollisuus koulunkäyntiin on entistä pienempi. Pakolaisavun lukutaitokampanja käynnistyy tänään, ja lukutaitotyötä voi tukea esimerkiksi Pakolaisavun mesenaatti-keräyksen kautta. Esimerkiksi yhdet koulutarvikkeet voi lahjoittaa neljällä eurolla, aapiset 20 pakolaiselle kahdellakympillä ja opettajan kuukaudeksi 24 eurolla.

Uutiset Suomesta ja maailmalta saavat usein surulliseksi. Uskon, että moni asia olisin toisin, paljon paremmin, jos kaikilla maailman ihmisillä olisi mahdollisuus oppia lukemaan – ja jos ne, jotka jo osaavat lukea, erityisesti eri maiden päättäjät, käyttäisivät lukutaitoaan, lukisivat uutisia, raportteja ja tutkimuksia kriittisesti ja ymmärtäen – ja kaunokirjallisuutta meiltä ja maailmalta, eläytyen ja näkemyksiään avartaen. Moni meistä ihan tavallisista ihmisistä voi auttaa, ja me kaikki voimme lukea, omaksi iloksi tai kenties jollekin toiselle, jolle vaikkapa iltasatutuokio voi olla päivän paras hetki.

1 kommentti:

  1. Ihana teksti Maria! Ja kiitos muistutuksesta, tämä on sellainen kampanja johon lahjoittaa mielellään ropojaan.

    VastaaPoista