Sivut
▼
perjantai 14. elokuuta 2015
Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta
Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta.
Nainen, työ ja perhe 1600–1700-luvuilla.
Atena 2015, 184 sivua.
Miettinen tuulettaa yleistajuisessa historiateoksessaan Piikojen valtakunta varhaismoderniin aikaan liitettyjä myyttejä nuorista neitstytmorsiamista, ydinperhemallin vallitsevuudesta ja piioista ressukoina vailla itsenäisyyttä tai valinnan mahdollisuuksia. Todellisuudessa esimerkiksi avioton lapsi ei ollut – kirkon ja valtiovallan tuomitsevuudesta huolimatta – maailmanloppu, vaan etenkin talollisen tytär säilytti hyvät avioitumismahdollisuudet aviottoman lapsen synnyttämisen jälkeenkin. Pitkät kihlaukset, joiden aikana pariskunta eli avioliiton kaltaisesti yhdessä, olivat tyypillisiä. Vain jos sulhanen ei sitten lopulta vienytkään morsiantaan vihille, hän joutui vastaamaan lupauksensa pettämisestä ja maksamaan sakkoja – etenkin, jos morsian oli "aviovuoteesta syntynyt" talonpojan tytär.
Varhaismodernin ajan mikrohistoriallinen ja elämäkerrallinen tutkimus keskittyi pitkään aatelisiin siitä yksinkertaisesta syystä, että he jättivät jälkeensä henkilökohtaista aineistoa, kuten kirjeitä ja päiväkirjoja, aivan toisella tapaa kuin niin sanottu rahvas, jonka piiriin kuuluvista ihmisistä löytyy aikalaislähteistä lähinnä merkintöjä asiakirjalähteistä, kuten oikeuden pöytäkirjoista. Tämä johtaa Miettisen mukaan paitsi siihen, että suuren yleisön käsitykset aikakaudesta perustuvat pääasiassa aatelisten elämään (josta populaarikulttuurikin kirjoineen ja elokuvineen pääosin ammentaa) ja talollisten, irtolaisten ja käsityöläisten elämästä tunnetaan vain virallisiin asiakirjoihin päätyneet, usein hätkähdyttävät ja surulliset kohtalot. Myös Miettisen kirjassa muutamat elämäntarinat jäävät dokumenttien vähyydestä hyvinkin irrallisiksi ja fragmentaarisiksi, mutta tutkija pyrkii sinnikkäästi tuomaan monenlaisia ihmiskohtaloita esiin varjoista.
Nimestään huolimatta Piikojen valtakunta kertoo eri yhteiskuntaluokkien naisten elämäntarinoita piioista talontyttäriin ja irtolaisista aatelisiin. Yksi kiehtovimmista kuvauksista on liivinmaalaisesta aatelissuvusta lähtöisin olleen Anna von Dückerin ja hänen tyttärensä Hedvigin vaiheista, joihin kuuluu muun muassa kahden itsellisen naisen – äiti ja tytär saavuttivat itsenäisen aseman leskeytymisen myötä – perustama, aivan uusi kartano, jota Anna myös taajaan laajensi ostamalla talonpoikien sukuoikeuksia tai antamalla lainoja. Mieleen jäi erityisesti myös tarina mouhijärveläisestä torpantytöstä, joka pakeni ankeita oloja äitipuolensa emännöimässä kodissa lähtemällä piikomaan aina Rääveliin (Tallinnaan) asti, maksaen rahojen puuttuessa lauttamatkansakin työnteolla.
Vaikka kirja keskittyy (Ruotsi-)Suomen alueella eläneiden naisten kohtaloihin, on kontekstina Eurooppa laajemminkin. Eräs kiinnostava ilmiö on se, että tilastollisesti Pohjois- ja Etelä-Euroopan välillä kulkee rajalinja: pohjoisessa, kuten Isossa-Britanniassa, Skandinaviassa ja Pohjois-Ranskassa naiset avioituivat tyypillisesti vasta noin kolmikymppisinä, kun taas esimerkiksi Espanjassa morsiamet saattoivat olla jopa vain viidentoista vanhoja. Miettinen korostaa naisten, naimattomien ja lapsettomienkin, roolia pohjoisen melko karuissa oloissa, joissa ei ollut varaa jakaa töitä tiukasti miesten ja naisten töihin tai hyljeksiä vaikkapa talonpojan naimatonta sisarta, vaikka tämän status olikin heti alhaisempi sen jälkeen, kun veli avitoitui ja taloon tuli uusi emäntä. Mikäli elo sukulaisten nurkissa ei millään luontunut, tarjosi vieraan palvelukseen lähteminen pakotien toraisasta talosta sekä taloudellista itsenäisyyttä. Jos talonpoikia ei riittänyt sulhaskandidaateiksi, oli myös torpanemännyys tai asema arvostetun käsityöläisen puolisona hyvinkin varteenotettava vaihtoehto. Piikojen valtakunta havainnollistaa, kuinka naisilla oli yhteiskunnan odotuksista ja rajoituksista huolimatta jonkin verran liikkumavaraa ja mahdollisuus tehdä erilaisia valintoja elämänsä suhteen.
Liittyyköhän tuo myöhäinen avioliiton solmiminen jotenkin siihen, että pohjoisempana käytiin konfirmaatiolla myöhemmällä iällä eikä avioliitto ennen sitä ollut mahdollinen?
VastaaPoistaKiva että tulee näitä uusia tutkimuksia tavallisten ihmisten elämästä.
Ketjukolaaja, Miettisen mukaan tuolle ilmiölle ei ole löydetty selitystä ("selittämätön jakolinja"), mutta arvelisin sen liittyvän naisen ylipäätään itsenäisempään asemaan pohjois(issa)maissa, naimattomat naiset jäivät kotitaloihinsa töihin tai lähtivät palvelukseen (tämä ei tosin selitä aatelisnaisten myöhäisempää avioitumista...). Konfirmaatiohan on protestanttisissa maissakin jo viiidentoista iässä, joten se ei selitä avioitumista vasta kolmikymppisenä. Mutta varmasti tuo ero noissa ripillepääsyn ajankohdista juontuu jostakin ja myös vaikuttaa moneen asiaan. Voisin kuvitella, että katolisen konfirmaation varhainen ajankohta liittyy juurikin tuohon varhaiseen avioitumisikään, on siis osaltaan mahdollistanut sen.
VastaaPoistaMielenkiintoinen kirja. Olen selaillut juuri kolmea tuon aihepiirin kirjaa. Tuo on näistä uusin. Tämä on myös hyvä Työteliäs ja uskollinen: naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään.
VastaaPoistaKiitos vinkistä Ulla; pitää tutustua tuohon "Työteliäs ja uskollinen" -kirjaan. Toinen sen kirjoittajista (toimittajista?), Kirsi Vainio-Korhonen, on tuttu monista kiinnostavista kirjoistaan ja artikkeleistaan.
PoistaKiitos tästä kirjoituksesta ja lukuvinkistä. Olin lukenut Miettisen tutkimuksesta, mutten ennen tätä arviota tiennyt, että siitä on ilmestynyt kirja. Se täytyy ehdottomasti lukea.
VastaaPoistaOle hyvä, Paula; tämä Piikojen valtakunta onkin ilmestynyt ihan vastikään. En ole lukenut Miettisen Ihanteista irrallaan -väitöskirjaa, mutta nyt heräsi mielenkiinto tutustua siihenkin (se löytyy verkosta elektronisena julkaisuna, tämä vinkkinä jos joku muukin kiinnostui.)
VastaaPoistaTämäpä kuulostaa mielenkiintoiselta! Naishistoria kiinnostaa! Kiitos hyvästä bloggauksesta ja kirjavinkistä! :)
VastaaPoistaOle hyvä Anna! :)
Poista