Eila Pennanen: Tornitalo

Eila Pennanen: Tornitalo
Wsoy 1952, 203 sivua.

Ainoa, mitä jäi jäljelle noista sopottavista sanoista, oli tämä: äiti oli jollakin surullisella tavalla väärässä. Ahdistavaa, unisuuden lieventämää tuskaa tuntien hän koetti kuvitella vanhempiaan alakerran vuoteisiin, sillä hänestä tuntui. että kaikki parantuisi jos he olisivat siellä. Hän rupesi kuuntelemaan taloa, kuten hän usein teki. Talo oli muka hiljaa, pieni harmaanvalkoinen talo mäen rinteenssä. Se piileskeli ruusupensaiden takana ja oli pitävinään silmiään kiinni. Ei se kyennyt Kaijaa pettämään; talo tietenkin valvoi ja pöyhisteli yön tuunnoissa.

Eila Pennasen novellikokoelma Tornitalo osui silmiini kirjaston poistokirjojen nurkassa. Oman lähikirjastoni poistohyllystä teen harvoin löytöjä, sillä kirjoja poistetaan vähän ja ne ovat yleensä sellaisilta kirjailijoilta tai genreistä, jotka eivät minua kiinnosta. Isomman kaupungin poistohylly tai oikeammin usean laatikon rivi oli puolestaan varsinainen runsaudensarvi, josta lopulta ostin kolme kirjaa – useampikin olisi houkutellut, mutta sain puhuttua itselleni järkeä ja päätin lainata loput kiinnostavat jossain vaiheessa kirjastosta. Eila Pennasen kirjassa houkutteli runollinen nimi, kaunis selkämys ja uteliaisuus kirjailijaa kohtaan. Eila Pennasen nimi on tuttu, mutta en olisi osannut nimetä häneltä yhtään kirjaa tai muutenkaan sijoittaa häntä kirjallisella kentälle. Ilmeisesti Pennanen oli aikoinaan tunnettu paitsi kaunokirjallisen tuotantonsa, myös yhteiskunnallisen ja kirjallisuuspoliittisen toimintansa ansiosta.

Tornitalo sai minut miettimään sitä, milloin kaunokirjallinen teos on vanhentunut – ja ennen kaikkea, miksi jotkut laadukkaatkin romaanit ja novellit vanhenevat, ja toiset säilyvät ikivihreinä klassikoina. Tekstin kieli vaikuttaa varmasti paljon, mutta ei selitä kaikkea. Käännöskirjallisuuden klassikot kaipaavat, toiset enemmän ja pikemmin, uutta käännöstä tai vanhan käännöksen tarkistusta, mutta alkukielisen tekstin täytyy kestää ajan hammas omin voimin. Sisältö vaikuttaa tietysti myös: mitä ilmeisemmin kirjailija rakentaa tekstinsä jonkin aatteen ehdoilla, sitä nopeammin se vanhenee – siis nimenomaan kaunokirjallisessa mielessä, kulttuurihistoriallinen kiinnostavuus on sitten oma lukunsa. Toki monet ideologisetkin kirjat saattavat säilyttää ilmaisuvoimansa, ja paljon auttaa se, että teoksen edustamat arvot ovat säilyneet tärkeinä.

Kuten näistä pohdinnoista saattaa arvata, Eila Pennasen novellit saivat minut hämmentyneeksi. Aloin jo vähän epäillä omaa kykyäni lukea novelleja, kun heti kokoelman avaavassa niminovellissa lopetus tuntui niin äkkinäiseltä ja suorastaan hassulta. Seuraava novelli, "Tien alussa" on vahvempi ja kiinnostavampi kuvatessaan kahden pienen, eri taustoista tulevan tytön ystävyyttä ja sen säröjä sekä aikuisten asenteita ja puheita, jotka ovat lapselle arvoituksellisia. Tässä novellissa Pennanen kuvaa todella eläytyvästi lapsen kokemusmaailmaa. Silti siinäkin oli jotain sellaista pinnanalaista, menneeseen aikakauteen ja arvomaailmaan viittaavaa, joka ei minulle avautunut.

Novelli "Kuoriaiskesä" aiheutti kylmiä väreitä ja meni minulta jokseenkin ohi - pystyn kyllä kuvittelemaan nuoren avioparin, Arton ja Heeben, sekä Heeben mummun ja Arton kaverin Luukkosen tarinalle jonkinlaisia tulkintoja, mutta jään silti vähän neuvottomaksi: miksi tämä tarina on kerrottu ja miksi tällä tavalla? Kokoelman novellit ovat pääosin realistista kerrontaa, mutta kaikissa on jonkin verran vertauskuvallisuutta tai henkilöiden vilkasta mielikuvituksen tai tunteiden lentoa, unia tai harhoja, joka tuo kertomuksiin ripauksen mystistä tunnelmaa.

En ihastunut Tornitaloon ikihyviksi ja tunsin aikalailla vieraantumista sen kertomusten äärellä. Joillakin novelleista - oikeastaan kaikilla - oli kuitenkin hetkensä, jokin oivallus tai selkäpiihin asti käyvä kuvaus tai tunnelma. Uteliaisuuteni kirjailijaa kohtaan pikemminkin kasvoi kuin tuli tyydytetyksi tämän kokoelman myötä, mutta en koe suurta into lukea ihan heti lisää Pennasta, pikemminkin haluaisin lukea muiden tulkintoja tai tutkimusta hänen tuotannostaan, saada jotakin taustaa näille novelleille.