Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Pohjolan lasten Raamattu


POhjolan lasten Raamattu
Useita kertojia ja kuvittajia.
Lasten Keskus 2014, 152 sivua.

Liian pelkistetty. Jumala ravisti sitä kuin säästöpossua. "Kukkia" hän huusi. "Tulppaaneja! Esihistoriallisia ohdakkeita! Kieloja! Tappajarhododendroneja!" Jumala ei tiennyt kukista yhtikäs mitään, siksi ensimmäiset näyttivät eriskummallisilta, mutta ne elivät, koska Jumala oli ne luonut. Kasvit tuntuivat kuitenkim kaatuvan hyvin herkästi, joten hän teki naisen ja miehen huolehtimaan niistä, kastelemaan ja istuttamaan uusiin paikkoihin, kunnes ne vahvistuisivat ja pysyisivät pystyssä ihan itsekseen.

Helatorstaina esiteltäväksi kirjaksi sopii mainiosti Pohjolan lasten Raamattu. Kirjassa on sekä useita kertojia että useita kuvittajia eri Pohjoismaista; Suomesta mukana ovat muun muassa kuvittajat Elina Warsta ja Lena Frölander-Ulf sekä useiden rakastettujen hengellisten laulujen sanoituksista tunnettu runoilija Anna-Mari Kaskinen.

Olen huomannut vuosien varrella, että Suomessa julkaistavissa lasten Raamatuissa on varsin kirjava taso. Useimmat ovat ulkomaista tuotantoa ja etenkin kuvituksissa on toivomisen varaa. Jotkut lasten Raamatut voivat olla kuvitukseltaan laadukkaitakin, mutta harvoin hyvissäkään kuvituksissa on mitään kovin luovaa tai kokeilevaa. Tämä on toisaalta ymmärrettävääkin - lasten Raamattujen kuvituksia säätelevät konventiot ja perinteet, joiden kyseenalaistaminen vaatii rohkeutta. Itse Raamatussa, etenkin Vanhassa Testamentissa, on aika hurjiakin juttuja, ja kuvat joissa Daniel hymyilee lempeästi lauhkeiden pehmoleijonien luolassa ehkä pehmentävät lapsen lukukokemusta. Toisaalta dramaattiset tapahtumat ja erilaiset ihmeet ja ihmeteot tarjoavat mahdollisuuksia tulkinnoille ja taiteelliselle vapaudelle.

Pohjolan lasten Raamatussa taiteellista vapautta on käytetty sekä teksteissä että ennen kaikkea kuvituksissa. Kokonaisuus on kirjava kuin lasten Raamattujen genre konsanaan. Taitavat kuvittajat ja graafikot ovat loihtineet eloa niin Salomonin tuomioon kuin Getsemanen puutarhaankin. Toisaalta kirjasta löytyy myös kovin arkista "lastenkirjakuvituksen tusinatavaraa", joka ei ainakaan omaa silmääni miellyttänyt. Ehkä eniten ihastuin minulle aiemmin tuntemattoman tanskalaiskuvittajan, Mette Marcussenin luomiskertomus-tulkintaan sekä Otto Dickmeissin mustavalkoinen piirros kultaiseen sääntöön.

Kirjan teksteihin pätee pitkälti sama kuin kuvitukseenkin: toisissa Raamatunkohdissa kertoja on luonut omat, nykymaailman arvoihin ja kulttuuriin sopivat tulkintansa (esimerkiksi Jens Blendsdruppin tulkitsemassa luomiskertomuksessa ihminen ei suinkaan ole luomakunnan herra vaan sen palvelija: Jumala luo Aatamin ja Eevan, jotta nämä tukisivat ja vahvistaisivat hoivallaan heiveröisiä kasveja), toisissa taas pitäydytään perinteisessä kerronnassa.

Mette Marcussen: Luomiskertomuksen kuvitusta kirjassa Pohjolan lasten Raamattu.

Otto Dickmeissin kuvitusta.

Jukka Lemmetyn kuvitusta.

Halla Solveig Porgeisdottirin kuvitusta.

Elina Warstan kuvitusta.

Jens Ahlbomin kuvitusta.

Lars Gabel Olsenin kuvitusta.

Pohjolan lasten Raamattua on tutkiskeltu myös Amman lukuhetkessä ja Hyllytontun höpinöissä.

6 kommenttia:

  1. Raamattu on oikea runsaudensarvi. Sinulla on ilmeisesti enemmänkin tietoa lasten raamatuista, Itse tutustuin vasta elämäni ensimmäiseen sellaiseen, vuonna 2012 julkaistuun. Hassua että tein postauksen juuri kun sinä ja pari muuta bloggaria arvioivat tuota Pohjolan lasten raamattua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, en ole mitenkään systemaattisesti seurannut Lasten Raamattu -julkaisuja Suomessa, mutta omat lapseni ovat saaneet kirjasta eri painoksia seurakunnalta synttärilahjoiksi tms. Olin myös nuorena useamman vuoden mukana vapaaehtoisena kirkon lapsi- ja nuorisotyössä, sielläkin tuli lasten Raamattuja vastaan. Tämä Pohjolan lasten Raamattu on kyllä ihan omassa luokassaan niiden joukossa, joihin olen tutustunut, vaikka en ihan kaikista kuvituksista tai kerrontaratkaisuista varauksetta tykännytkään.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Omppu, niin on! Tyylistä tulee vähän mieleen Lilla spöket Labanin kuvittajan, Lasse Sandbergin kädenjälki, ja toisaalta myös suomalaispiirtäjä Marika Maijala.

      Poista
  3. Tämä on kyllä mainio! :) Marcussen oli minunkin makuuni. Meillä eivät vain lapset oikein syty tälle, vaan selaavat mieluummin sellaista "perinteisempää" lastenraamattua, jonka esikoinen sai juuri neljävuotislahjaksi seurakunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, lapset ovat tunnetusti niitä suurimpia konservatiiveja ja tykkäävät nimenomaan perinteisestä :D. Meillä vähän sama homma; sellaset kuvitukset, joita itse luonnehdin "tavanomaisiksi" tai "perinteisiksi", tai "koulukirjamaisiksi" (joissa ei sinänsä ole edes mitään vikaa, tässäkin kirjassa monet "perinteiset" kuvitukset miellyttivät silmääni myös), ovat usein lasten mieleen.

      Poista