Sivut

tiistai 13. toukokuuta 2014

Päivi Storgård: Keinulaudalla



Päivi Storgård: Keinulaudalla
Schildts&Söderströms 2013, 266 sivua.

Äitiä lapsella ei ollut. Oli lihasjännityksestä tutiseva vuotava ihmiskimpale. Olin täyttänyt tehtäväni, ja nyt halusin vain kaikkien katoavan ympäriltä. En tiennyt, mitä tehdä lapselle. Minulle ei ollut annettu aikaa ajatella, se oli vain työnnetty syliini ennen kuin olin palannut takaisin helvetistä. Kätilö tutki ja paineli vieläkin kohtuani. Sattui. Työnsin hänet pois vihaisesti, mutta hän palasi aina uudelleen. Aaron silitti välillä otsaani. Pystyin vaivoin hillitsemään itseni, etten olisi tönäissyt häntäkin. En tulisi minäksi ennen kuin saisin olla yksin, eikä kulaan koskisi minuun.

Toimittaja Päivi Storgårdin esikoisromaanin Keinulaudalla päähenkilöllä Outilla on päältä katsoen elämä mallillaan: hurmaava puoliso, ihanat lapset ja nouseva ura radiojuontajana. Tarkemmin katsottuna kaikki on hullusti: raskausaikana itkettää jatkuvasti, synnytyksen jälkeen on ontto olo, parisuhdekin alkaa rakoilla ja välillä menee niin lujaa, että raha-asiat suistuvat raiteiltaan. Outi sairastaa kaksisuuntaitaista mielialahäiriötä, joka laittaa elämän keinulaudan sellaiseen vauhtiin, että jossain vaiheessa on väistämättä edessä äkkipysähdys, tavalla tai toisella.

En malta olla vertaamatta Keinulaudalla-kirjaa kahteen muuhun viimeisen vuoden aikana ilmestyneeseen, niin ikään äitiyttä ja masennusta käsittelevään romaaniinPauliina Rauhalan Taivaslauluun ja Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön. Näistä kolmesta vain Storgårdin romaani on ilmeisen elämäkerrallinen, ja jostain syystä se jäi myös minulle etäisimmäksi. Taivaslaulun Viljan ja Ikkunat yöhön -romaanin Elsin tarinat koskettivat syvemmin kuin Keinulaudalla-teoksen Outin. Syy ei tietenkään ole naisten kohtaloissa itsessään, vaan tavassa jolla ne on kerrottu. Outin minäkerronnassa on jotakin etäännyyttävää, ikään kuin osaisi dokumentoida vointiaan turhankin analyyttisesti ja tarkasti. Romaanissa ei myöskään ole sellaista page turner -tyylistä jännitettä kuin Ikkunat yöhön -kirjassa tai lumoavan kaunista kieltä kuin Taivaslaulussa, mutta Storgårdinkin kerronta ansaitsee kehuja vahvoista ja oivaltavista kuvauksistaan niin sairaalan seinien sisältä kuin "tavallisesta" arjestakin.

(Sairas)kertomuksena Keinulaudalla muodostaa eräänlaisen kehän: tarina alkaa lopusta ja päättyy alkuun. Outin elämää seurataan noin kymmenen vuoden ajanjaksolla, niin että varhaisemmat ja myöhemmän elämänvaiheet vuorottelevat kuukausin ja vuosiluvuin luvuissa. Tämä rakenne osittain söi tarinan jännitettä ja vaikeutti omalla kohdallani eläytymistä, mutta korosti toisaalta Outin elämän voimakkaasti aaltoilevaa luonnetta ja sitä, miten kaikki kokemukset vaikuttavat sairauden kulkuun ja myöhempiin tapahtumiin.

Muissa blogeissa sanottua: Kirjasfääri, Lukuneuvoja, Rakkaudesta kirjoihin , Kirjasähkökäyrä

2 kommenttia:

  1. Minulle Keinulaudalla oli näistä kirjoista se, joka kolahti eniten. Pidin myös tekstistä tosi paljon. Kaksisuuntaisen mielialahäiriön kaikki vaiheet tulivat selkeästi esille kirjan kuvioissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minustakin Storgård kuvasi hyvin Outin sairautta ja elämää mutenkin. Hauska, että sinäkin olet lukenut nuo kaikki kolme tässä teeman mukaan niputtamaani kirjaa. Niitä on jännä verrata: sama aihepiiri, mutta eri käsittelytapa ja yksiölliset tarinat.

      Poista