Anna Rotkirch: Yhdessä

Anna Rotkirch: Yhdessä. Lasten kasvatus ei ole yksilölaji
Wsoy 2014, 270 sivua.

 Perheestä ollaan aina vahvasti jotain mieltä. Niin vanhoilliset kuin radikaalit poliittiset voimat esittävät vaatimuksia ja uudistuksia. Sikäli kun taustalla on virheellinen ymmärrys perheen toiminnasta, ehdotukset voivat olla paitsi ihmisoikeuksia loukkaavia ja syrjiviä myös lapsen kehityksen kannalta haitallisia. Ei ole mitään perustetta sanoa, että ainoa oikea perhe olisi heteropariskunnan muodostama ydinperhe. Ei myöskään ole mitään järkeä väittää, että ydinperhe on aikansa elänyt ja jotenkin huono perhemuoto. Ei tulisi olettaa, että palkattu ammattilainen lähtökohtaisesti hoitaisi lapsia isovanhempia paremmin. Ja niin edespäin. Yhteisöllinen kasvatus tarjoaa tieteellisen, arvoneutraalin viitekehyksen, josta käsin voi arvioida poliittisia projekteja ja korjata ideologisia ylilyöntejä. 

Yhdessä on evoluutiotutkimuksen ja soveltavan sosiaalipolitiikan rakkauslapsi. Rotkirch yhdistää kansantajuistettua tietoa ihmisen parinmuodostuksesta, perhesiteistä, rakkauden biologisesta perustasta ja lapsen psykososiaalisesta kehityksestä punnittuihin kannanottoihin äitien, lasten ja laajasti jaetun kasvatus- ja hoivavastuun puolesta. Kirjan lopussa on viitteet tieteellisiin tutkimuksiin, mutta lopulta on tietenkin kyse tulkinnoista ja arvovalinnoista. Yksi Rotkirchin painotuksista on se, että Suomessa perheet voivat hyvin osittain siksi, että yhteiskunta tukee monin tavoin sekä vanhempien että isovanhempien terveyttä ja taloutta - ja toisaalta perheissä aiheuttaa jonkin verran pahoinvointia se, että äidit jäävät turhan usein yksin esimerkiksi hoitaessaan pientä lasta kotona. Yksilöiden valintoihin Rotkirch ei ota kantaa ja muistuttaa, että tutkimustulokset esimerkiksi erilaisten perhemallien vaikutuksesta lapsen hyvinvointiin ovat yleistyksiä ja tilastollisia todennäköisyyksiä, eivät ennaltamäärääviä totuuksia.

Rotkirch kirjoittaa niin sisarusten ja vanhempien ystävyyssuhteiden merkityksestä kuin isäntunteiden hormonaalisesta perustasta. Aivan erityisellä lämmöllä Rotkirch kirjoittaa siitä, kuinka jokainen vastasyntynyt on oma persoonansa ja heti ensihetkestä valmis sosiaaliseen vuorovaikutukseen, vaikka onkin vuosikaudet kykenemätön selviytymään ilman aikuisten hoivaa. Se, että ihmiset synnyttävät pitkään hoivaa tarvitsevia jälkeläisiä, ohjaa naisia ja miehiä tekemään sellaisia valintoja, joiden turvin on mahdollista panostaa lapsiin mahdollisimman paljon niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin - ja parasta panostusta on useiden aikuisten tarjoama hoiva ja kasvatus, vaikka alkuvaiheessa äiti onkin etusijalla.

Kirjassa oli paljon tuttua asiaa ja näkökulmia, jotka ovat tulleet lukuisia kertoja esiin esimerkiksi lehtien palstoilla. Toisaalta Yhdessä myös ravistee joitakin myyttejä ja itsestäänselvyyksiä. Olemme esimerkiksi tottuneet ajattelemaan, että nyky-Suomessa isät osallistuvat poikkeuksellisen paljon lastensa hoitamiseen. Maailmanlaajuisessa vertailussa näin ehkä onkin, mutta Rotkirch muistuttaa, että erilaisten perhepoliittisten valitojen vuoksi esimerkiksi Ruotsissa isät jäävät huomattavasti useammin pois töistä hoitaakseen pieniä lapsiaan kotona kuin Suomessa. Ja vaikka nykyään isät osallistuvat perhe-elämään aktiivisemmin kuin esimerkiksi 1950-luvulla, ei kehitys ole ollut suoraviivaisesti kohti osallistuvampaa isyyttä: metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä isät kantoivat ja hoivasivat lapsiaan huomattavasti enemmän. Yhtä kaikki, isä on tärkeä lapsen tunne-elämän ja kognitiivisten taitojen ja sosiaalisten taitojen kehitykselle, mutta se, että isä asuu perheessä, ei sinällään merkitse paljoa, vaan se, millä tavoin hän on läsnä ja antaa aikaa ja huomiota lapselleen.

Yhdessä on kevyttä luettavaa, joka sopii myös perhe-elämän lyhyiksi katkomiin lukuhetkiin. Tällaista kirjaa lukiessa tulee väistämättä peilattua omia ja sukulaisten, ystävien ja tuttavien valintoja: onko niiden takana mahdollisesti tällainen tai tällainen mekanismi tai lainalaisuus? Mitä valintoja teen tulevaisuudessa, ja miten perustelen ne itselleni - ja miten puolestani ymmärrän toisten erilaisia valintoja? Miten poliittiset päätökset ja yleiset arvot ohjaavat ja rajaavat valintojamme perhe-elämän suhteen?