Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies

(En oikeastaan tiedä, miten tuo kallellaan oleva lasten kottikärry tuli tähän kuvaan mukaan, mutta oikeastaan se kuvaa kirjan luonnetta hyvin. Ja meidän pihan luonnetta myös.)

Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies. Elämä ja vähäisemmät teot.
Atena 2014, 215 sivua.

Junttius kasvattaa lapsista myös luonnonläheisempiä kuin kaupunkilaisista verrokeistaan. Vaikka voihan se johtua myös siitä, että nuorimmat ovat ainakin aikuisiin verrattuna noin metrin lähempänä luontoa. Neljävuotiaalla on lähtökohtaisesti paremmat mahdollisuudet kuin vanhemmillaan tutkia erilaisia ötököitä, kasveja, muovipusseja, traktorinrenkaita ja muuta kivaa, mitä maasta kasvaa. Ei tarvitse kuin vähän kumartua ja nenä on jo maassa kiinni. 

Roope Lipastin ensimmäinen aikuistenromaani, Helsingin sanomien esikoispalkintoehdokkaanakin ollut Rajanaapuri oli riemastuttava kirja, jota lukiessani hykertelin naurusta. Myöhemmin Lipastilta ilmestyi toinen romaani, Perunkirjoitus, jota en ole lukenut, ja tuoreimpana "omaelämäkerrallista proosaa" (pilke silmäkulmassa ja kirjailijan taiteellisella vapaudella) edustava Halkaisukirvesmies, kokoelma tekstejä, joissa neljän lapsen isä, kotona töitä tekevä tekstityöläinen ja tuurinikkaroija tarinoi "elämästä ja vähäisemmistä teoista".

Osa kirjan teksteistä on ilmestynyt aiemmin lehdissä, muun muassa Kotivinkissä, Turun sanomissa, Expressissä ja Lapsemme-lehdessä. Tämä ei minua juurikaan häirinnyt, sillä vain muutama Kotivinkissä ilmestynyt kolumni oli ennalta tuttu. Etuliepeen mukaan "Kun kirjailijan halkaisukirves viuhui rakastettujen tekstien yllä, ei yksikään niistä säästynyt, mutta mukaan pääsi paljon ennen julkaisematonta materiaalia." Kirja on jaoteltu viikonpäivien mukaan; siitä löytyvät ikään kuin maanantaimietteet ("Maanantai on toivoa täynnä, kuten John Steinbeck sen luultavasti tarkoitti.") ja sunnuntaihöpinät ("Sunnuntai on ähky, jonka saa kun on syönyt sisäänsä kokonaisen viikon, ja se pitää sulattaa ennen kuin uusi alkaa.")

Pidän Lipastin itseironiasta, vähän vinosta mutta lämpimästä huumorista ja arjen oivalluksista, etenkin kun voin itse varsin hyvin eläytyä siihen, mistä puhumme kun puhumme tavaroista, joita erittyy lattian läpi koko ajan, luistinten määrää ei pysty laskemaan ennen kuin on suorittanut koko alakoulun matematiikan oppimäärän ja herkkujen salasyöminen käy lähes mahdottomaksi. "Halkaisukirvesmies" on selvästi "Rajanaapuurin" (siis Rajanaapuri-romaanin kertojan naapurin) sielunsukulainen ja kohtalotoveri: kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta tärkeintä on tehdä parhaansa (vaimon mieliksi) ja ottaa muuten rennosti. Kirja sisältää "huoneentauluja", joista voi ammentaa esimerkiksi seuraavanlaista arjen asennetta:

Jos laittaa laudankappaleen kompostiin, se ei hajoa ikinä, mutta jos sen laittaa tukirakenteeksi, se mätänee parissa viikossa. 

Halkaisukirvesmies pyörii lähinnä kotoisissa ympyröissä, mutta välillä otetaan kantaa myös kansainvälisiin asioihin ja ulkomaanmatkailuun: Parasta on tietenkin jos pääsee huonoon hotelliin. Britanniassa se onnistuu helpoiten. Sellaisen kokoemuksen jälkeen sekä oma koti, elämä että asuinkunta tuntuvat luksukselta, mikä on sikäli saavutus, että keskimääräisen suomalaisen asuinkunta sopii suunnittelultaan parhaiten kauhuelokuvien lavasteeksi. 

Tässäpä kirja kaikille niille, jotka kaipaavat vertaistukea ja vinkkejä vaikkapa lastenkasvatukseen, painonhallintaan, remontointiin, perhesuunnitteluun ja rahankäyttöön. Vähintäänkin kirjan lukeminen pidentää ikää muutamien kunnon naurujen verran. Suosittelen!