.JPG)
Kaisa Järnefelt (teksti) ja Riikka Jäntti (kuvitus): Taikapäivä
Tammi 2014, 39 sivua.
Seikkailu, herää!
Kukkuu, kukkuu.
Lumpeenlehden alla
päivä vielä nukkuu.
Kukkuu, kukkuu.
Auringon aamusäteet
kuistilta taskuusi kerää.
Silloin seikkailu herää!
Kukkuu, kukkuu.
Kukkuu, kukkuu.
Kaisa Järnefeltin kirjoittama ja Riikka Jäntin kuvittama Taikapäivä kiinnitti huomioni kevään lastenkirjojen joukossa herttaisen ja perinteisen kuuloisella tarinallaan ja kansikuvallaan. Taikapäivä onkin suloinen, pullantuoksuinen satukuvakirja, jossa on melko paljon tekstiä - perheen pienimmät eivät ehkä jaksa kuunnella kirjaa yhdeltä istumalta, mutta niinpä tarina onkin mukavan monipolvinen. Kertovaa tekstiä ryydittävät lyhyet runot. Lähtöasetelma on idyllistä kesäloma-arkea: Maaria-tyttö viettää kesälomaa isovanhempiensa punaisessa tuvassa. Kesäpäivässä on taikaa, joka vie iloiseen seikkailuun Raparperi-ratsun selässä, sammakkojen ja hiirten keralla.
Kirjasta, jossa inhimilliset hiiret ja heidän suloinen miniatyyrimaailmansa ovat tärkeässä roolissa, tulee väistämättä mieleen Beatrix Potterin eläintarinat ja Jill Barkkemin Tiheikön väki, vaikka Järnefeltin ja Jäntin kirja on ihan omanlaisensa. Taikapäivässä ihmislapsi ja eläinhahmot kohtaavat ja tutustuvat, ja hiiri Hulda Hillevi antaa Maarialle ja Raparperille tärkeän, keskiyöhn mennessä suoritettava tehtävän vanhojen ihmesatujen tapaan.
Riikka Jäntin kuvat ovat lempeitä, iloisia ja värikkäitä. Kuvituksessa on samaa ihanaa vanhanaikaisuutta kuin tarinassakin. En ihan heti hoksannut, että Jäntin kuvitukset olivat minulle ja lapsille aiemmin tuttuja Päivi Alasalmen mainioiden satukirjojen (Turhamainen aasi, Sinnikäs meripoika ja Kultainen kissanpentu) kuvituksista. Alasalmen kirjojen kuvitus onkin mustavalkoinen ja muutenkin eri tyyliä, mutta tunnistan Jäntin tavan piirtää ihmisiä ja heidän ilmeitään.
Taikapäivä on hyvänmielen tarina erilaisuuden rikkaudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, työn touhusta ja juhlien riemusta. Parasta kirjassa on se, että se tavoittaa jotakin aitoa lapsen maailmasta: ajattomuuden tuntua, ennakkoluulottomuutta ja seikkailuun ja mielikuvitukseen heittäytymistä.
– Raparperi, minäpä tiedän miten toisen uniin voi nähdä. Jos nukkuvan laiskiaisen nenää koskettaa timoteillä ja laittaa heinän toisen pään oman korvansa taakse, näkee mistä toinen uneksii.
Taikapäivästä on blogannut myös Rita.
Minä arvioin kirjan vielä meidän muksuille hieman pitkäksi mutta aion lainata tämä kirjastosta. Ihana juttu, että tästä lastenkirjasta on jo tullut kaksi blogiesittelyä :)!
VastaaPoistaTuo lainaamasi runopätkä kuulostaa todella hyvältä.
Bleue, hyvä että aiot lainata kirja, sillä voihan sitä lukea vähän kerrallaan. Nyt pitää kyllä googlata, missä muussa blogissa tämä on jo esitelty, sillä en eilen löytänyt hakemallakaan :).
VastaaPoistaNo nyt löysin, Ritahan tästä oli kirjoittanut, samana päivänä kuin minä! :)
VastaaPoistaJoo Rita kirjoitti ja kehui :)! Pitääpä yrittää muistaa laittaa varaten jos ihan suosittelet, kiitos :)!
PoistaHieno postaus. Tietoa, tuntemusta ja omaa kokemusta. Tosi hauska lukea kun itsellä on juuri sama kirja tässä vieressä :)
VastaaPoistaAjattelisin että jos tuntuu pikkulapsille liian pitkältä, voihan heidän kanssaan käydä kuvia ja pääjuonta läpi. Itse nautin lapsikavereitten kanssa keskusteluista. Heillä on tosi kivoja huomioita tarinoista ja kuvista.
Kiitos linkityksestä !
Kiitos Rita! Ja samaa mieltä; tekstin pituus ei ole este tutustua kirjaan ihan pientenkin kanssa, kunhan vain kuvissa riittää katsottavaa. Ja tarinan voi lukea pienissä pätkissä.
Poista