Katriina Ranne: Ohikulkijan tuoksu
Gummerus 2014, sivua.
Sinulle
minä rakentaisin
sillan yli ruskean kuraveden
pitkospuut loskan halki
Kutoisin kaamoksen harmaaksi huovaksi
sinun kietoutua
Katriina Ranteen esikoisteos Minä, sisareni oli kaunis ja lyyrinen romaani. Kirjailijan toinen julkaistu teos, runokokoelma Ohikulkijan tuoksu on kaunis ja arkinen kirja, jossa mainitaan niin HTML-koodi kuin akvarellilehmukset. Lukukokemuksena Ohikulkijan tuoksu oli minulle hyvin samantapainen kuin vain vähän aiemmin lukemani Asta Honkamaan Naisen maisema: lukiessani soljun kauniiden sanojen virrassa, välillä jään makustelemaan jotakin kiinnostavaa ajatusta tai erityisen herkkää ilmaisua, kuljen tunnelmasta, tilasta ja tarinasta toiseen. Kun pääsen loppuun, en oikein tiedä, millaisella (runo)matkalla olen ollut ja mitä tästä kaikesta sanoisin.
Jotkut Ranteen runoista tuntuvat rakkausrunoilta (itseasiassa kirjan takakannen mukaan "Ohikulkijan tuoksun jokainen runo on rakkausruno", mutta perinteisemminkin tulkittuna moni on sitä), säkeiltä tuntemattomalle, joka kaadat maitoa kahviisi juuri kun / minä olen avannut maitotölkin / viereisessä asunnossa / ja minä nostan tölkin kevyempänä. Toiset runot tarttuvat selväsanaisesti elämän varjopuoliin ja maailman epäkohtiin: Joka kahdeksas sekunti / yksi lapsi kuolee puhtaan veden puutteeseen. Runot ovat romanttisia ja täynnä kohtalontunnetta, mutta niitä keventää hienoinen ironia, kuin ikkunaverhojen välistä häilähtävä valo.
Ohikulkijan tuoksu kertoo joitakin kutkuttavia tarinoita, kuten Jokainen mies, jonka kerran tapaan, elää kaksi elämää / Toisessa emme enää kohtaa, hän kulkee pohjoiseen, / katselee tundraa, kerää yökiitäjiä. Miehen kädet kovettuvat. / Hän ei tiedä toisesta elämästään, jossa hieroo jasmiiniöljyä / minun selkääni, jossa hänen kosketuksensa virtaa lävitseni tai Hätä on tämän näköinen: / juokset kurassa ja hiessä pysäkille, matkalaukun / kahva hajoaa, nouset väärään junaan. Joku / on vienyt kenkäsi. Räntäsade on vaakasuoraa. Palaan siihen, mitä tämän postauksen alussa hapuilin: Katriina Ranteen romaanin vahvuus oli kieli ja hänen runojensa vahvuus ovat tarinat. Nautinnollista lukea.
Teetä juodessa elämä on huulia vasten.
Mutta vasta vanhat teelehdet, kaikkensa antaneet
hylätyssä, juomalasiin työnnetyssä siivilissä
hehkuvat lämpöä joka kirjoo lasin sisäpinnan
hitaalla höyryllä, herkällä ja kauniilla
maailmalta unohtuvalla.
Muissa blogeissa sanottua: P.S. Rakastan kirjoja, Kirjakaapin avain, kirjailijan oma blogi Aarteidenkerääjä
Haasteet: Runohaaste 2014
Ihanasti kirjoitit! Tämä on hieno kirja, ja kuten sanoit, nautinnollista luettavaa. <3
VastaaPoistaKiitos Sara! :) Runoista kirjoittaminen tuntuu vaikealta, mutta Runohaasteen(kin) yllyttämänä yritän <3
PoistaHaa, olen miettinyt runokirjaan tarttumista, sillä en ole vielä sellaista blogissani tehnyt. Joskus aiemmin harrastin itsekin kovasti runoilua ja luin muiden tuotoksia, mutta sitten se jäi ja lopulta oli hankala enää aloittaa. Ja runoista tuntuu olevan hankalampi kirjoittaa kuin kirjoista.
VastaaPoistaMarika, runoista on tosiaan jotenkin vaikeampi kirjoittaa kuin proosasta. Kannustan tarttumaan tähän Ranteen kirjaan, sillä se on hyvin kertovaa runoa, helposti lähestyttävää ja mukavaa luettavaa.
PoistaTykkäsin tästä, sain luettua alkuviikosta. Hienoja oivalluksia oli kirja täynnä, romanttisia runoja ja mukavia kohtaamisia. Sellaisen iloinen mieli jäi kirjasta.
VastaaPoistaMari a, tässä on tosiaan hyviä oivalluksia, sellaisia aforisminomaisia kiteytyksiä. Ja hyvänmielen kirja!
VastaaPoistaOih... Kirja vaikuttaa ihanalta....Kiitos kauniista iltarunohetkestä, Maria ♥
VastaaPoistaKaisa Reetta, kiva että tykkäsit "runomaistiaisista"! <3
VastaaPoistaIhana ja vangitseva runoteos, täynnä toinen toistaan hienompia runoaarteita. Vei mukanaan Täysin. :)
VastaaPoista