Thorbjørn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan - Kolme iloista rosvoa

Thorbjørn Egner: Kasper, Jesper ja Joonatan. Kolme iloista rosvoa
Folk og rovere i Kardemomme by 1980), suom. Aila Meriluoto.
Wsoy 2001 (12. painos), 132 sivua.

Äänikirja: Kertoja Kauko Helovirta, Laulu Leena Hurri, Kitara Matti Wallenius.
Kesto noin 3h 25min. Laajuus kolme levyä.

Kasper, Jesper ja Joonatan oli yksi lapsuuteni suosikkikirjoista. Meillä oli se kasettikirjana, jota kuuntelin uudestaan ja uudestaan. Kolme iloista rosvoa toimii erityisen hyvin äänikirjana, sillä lauluilla on keskeinen osuus tarinankuljetuksessa. Klassikkoaseman saavuttaneen norjalaisen Thorbjørn Egnerin kirjan lopussa on lauluille nuotit, ja äänikirjassa laulut on esitetty kitaran säestyksellä. Nostalgia ja yleinen laadukkaaseen lastenkirjallisuuteen kohdistuva haalimisvimma saivat minut ostamaan Kasper, Jesper ja Joonatanin yhteiseksi joululahjaksi. Omat lapseni eivät ole oikein tottuneet kuuntelemaan äänikirjoja, sillä en ole mielellään lainannut niitä kirjastosta, ja piirretyt ja muut lastenohjelmat ovat ajaneet pelkän kuuntelun ohi. Kardemumman tarinankin kanssa kävi niin, että äänikirja ei ainakaan alkuun niin kiinnostanut, mutta kun lainasin perinteisen kirjan, se haluttiin heti iltasatulukemistoon ja sitä selailtiin ja katseltiin jonkun aikaa joka päivä useita kertoja. Erityisesti nuorimmaiset (melkein 2 ja 4 vuotta) mieltyivät kirjaan.

Kolme iloista rosvoa on tekijän kuvittama. Kuvitus on hauskaa ja ilmeikästä, vaikka Egner ei ole piirtäjänä aivan yhtä taitava kuin sanankäyttäjänä ja tarinaniskijänä. Erinoimainen suomennos on runoilija Aila Meriluodon kynästä.

Kardemumma on iloinen pikkukaupunki, joka kuvituksessa näkyvien palmujen ja kaduilla kulkevien aasien ja kamelien perusteella sijaitsee kirjailijan kotimaata Norja etelämpänä, jossain sadun taikamailla. Kardemummassa on rento ja lupsakka meininki: rahastamisen sijasta raitiovaunussa tarjoillaan leivoksia, poliisimestari Paavali on "kiltti vekkuli" ja elämään kuuluvat olennaisesti juhlat, laulu ja soitto. Oikeastaan ainoa ongelma ovat kolme rosvoa, jotka "öisin hiipivät ja vievät menneessän" leipurin piparkakkuja, lihakauppiaan silavaa (lemmikkileijonalleen) ja muuta tarpeellista. Kasper, Jesper ja Joonatan elävät kaupungin laitamilla iloista poikamieselämää, mutta tuntevat vähän osattomuutta ja ulkopuolisuuttakin: he eivät esimerkiksi ole koskaan ajaneet raitiovaunulla.

Eräs kirjan riemukkaimmista kohtauksista on se, kun rosvot kaipaavat vähän apua taloudenpitoon ja ryöstävät ankaran ja kiukkuisen Sohvi-neidin. Sohvi-neitipä ei niele sellaisenaan kolmikon hänelle kaavailemaa roolia keittäjänä ja siivoajana, vaan pistää rosvot töihin ja komentaa likaisen joukkion myös pesulle. Sohvi valmistaa toki ruokaa, kunhan hänelle on ensin kannettu vettä ja polttopuita. Täysin alakynnessä olevat rosvot kokevat Sohvin kiukkuisen komennon niin ahdistavana, että päättävät palautta Sohvin kotiinsa samalla tavoin kuin hänet ryöstivätkin, eli kantamalla riippumatossa nukkuvan Sohvin yöllä takaisin omaan kotiinsa.

Poliisimestari Paavali on niin kiltti ja höveli, että ei millän haluaisi pidättää rosvoja, mutta kun Kasper, Jesper ja Joonatan rientävät auttamaan kaupunkilaisia tulipalon sammuttamisessa ja rosvot jäävät samalla kiinni, on hänen täytettävä velvollisuutensa. Onneksi kolme iloista rosvoa ovat kypsyneet halukkaiksi noudattamaan yhteisön sääntöjä ja toimimaan sen hyväksi, ja heistä tuleekin pian kaupungin kunniakansalaisia. Kirjan loppuratkaisussa on jotakin samaa kuin Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä: kun veijarit vähään rauhoittuvat, heistä tulee yhteiskunnan tukipylväitä.

Kolme iloista rosvoa on aivan mainiota, nauruhermoja kutkuttavaa ja sydäntä lämmittävää luettavaa koko perheelle. Äänikirjakin on hieno, vaikka se ei olekaan se sama versio, jota lapsena niin usein kuuntelin. Kauko Helovirran ääni on kuitenkin yksi parhaista "lukuäänistä". Suosittelen retkeä Kardemummaan!