Haruki Murakami: 1Q84

Haruki Murakami: 1Q84 osat 1&2
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff.
Tammi 2013, 782 sivua. Keltainen kirjasto 444.

Haruki Murakami: 1Q84 osa 3
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff
Tammi 2013, 446 sivua. Keltainen kirjasto 448.

Aomame piti vahtia joka ikinen päivä. Hän ei lukenut eikä kuunnellut musiikkia, tuijotti vain puistoa korvat höröllä, valmiina erottamaan jokaisen ulkoa tulevan äänen, hyvä jos vaihtoi asentoa. Jos taivas oli pilvetön, hän kurottui välillä tarkistamaan, että taivaalla oli yhä kaksi kuuta. Sitten hän käänsi nopeasti katseensa takaisin puistoon. Kun Aomame piti silmällä puistoa, kuut pitivät silmällä häntä.
 Tengo ei kuitenkaan tullut. 
 
Haruki Murakamin 1Q84 on kokonaisuudessaan yli tuhatsivuinen romaani, jonka omintakeiseen ja omalakiseen maailmaan lukija voi suorastaan upota. Aloitin kirjan jo viime toukokuussa, kun ensimmäinen nide (osat 1&2) ilmestyi suomeksi, ja luin kolmannen osan loppuun tammikuisina pakkaspäivinä.Vahvimpana mielessäni on tällä hetkellä juuri tuo kolmas osa, vaikka selailinkin ensimmäistä nidettä muistin virkistämiseksi.

Kolmannessa osassa tulee mukaan uutena näkökulmahenkilönä Ushikawa, terävä-älyinen mutta epämiellyttävä etsivä, joka pääsee niin Aomamen kuin Tengonkin jäljille selvittäessään uskonnollisen liikkeen johtajan murhaa. Tengon uudelleenkirjoittama, pikkuväestä kertova Ilmakotelo-romaani on ilmestynyt, ja nuori mies kirjoittaa uutta romaania samasta maailmasta, samaan aikaan kun Aomame lukee Ilmakoteloa yksinäisessä piilopaikassaan ja pitää sitä oppaanaan vuodessa 1Q84.

1Q84 on kimppu erikoisia juonenkäänteitä, omituisia henkilöhahmoja (joista osa on sydämeenkäyvän sympaattisia ja osa kammattavia) ja keskenään risteäviä todellisuuksia. Pelkästään se, että romaani sijoittuu Japaniin, riittäisi tekemään siitä eksoottisen suomalaiselle lukijalle, vaikka Murakami ammentaa paljon myös eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä ja populaarikulttuurista. Lisäksi tapahtumat sijoittuvat kolmenkymmenen vuoden taakse, vuoteen 1984 – sekä tietenkin sen rinnakkaistodellisuuteen, vuoteen 1Q84, jossa taivaalla loistaa kaksi kuuta ja kaikki on muutenkin hieman vinksallaan. Romaanin tunnelma on ajoittain hyytävä, mutta paikoin myös vaivihkaisen koominen ja ennen kaikkea romanttinen. Romaanissa luetaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, kävellään yksin rannalla, linnuilla on synkkä ja märkä sydän ja rakastettua kaivataan niin että tekee kipeää.

Tämän romaanin lukeminen tarjoaa todellista tarinaan sukeltamisen ja eläytymisen nautintoa. Välillä 1Q84 uppotuessani untui kuin olisin ollut vuoristoradalla, sydän pamppaili ja pidättelin hengitystäni samaan aikaan kuin Aomame. Minun täytyy kuitenkin sulatella kokonaisuutta jonkin aikaa, ennen kuin osaan sanoa, kuinka paljon todella pidän Murakamin romaanista. Aihepiirissä ja juonenkäänteissä on paljon myös sellaista, mikä vieraannuttaa, vaikka ajoittain kirjan ihanuus pakahduttaa. Ainakaan 1Q84 ei jättänyt kylmäksi – päinvastoin, viimeisen sivun jälkeen on lämmin olo.

Tengon kirjoittama tarina sijoittui maailmaan, jonka taivaalla paistoi kaksi kuuta. Se oli pikkuväen ja ilmakotelojen maailma. Paikka oli lainattu Fuka-Erin romaanista, mutta nyt siitä oli tullut Tengon oma. Kun hän kirjoitti, hän eli sen maailman keskellä. Kun hän laski kynänsä ja nousi työpöydän äärestä, hänen mielensä jäi siihen maailmaan. Silloin Tengolle tuli erikoinen olo: mieli irtaantui ruumiista, ja todellinen ja kuvitteellinen alkoivat sekoittua. Tarinan mies, joka meni kissojen kaupunkiin, koki varmaan jotain samaa. Maailman painopiste oli vaivihkaa siirtynyt. Eikä päähenkilö päässyt enää koskaan siihen junaan, joka olisi vienyt hänet pois kissojen kaupungista. 

– – Aomamen kuva häilyi koko ajan jossain Tengon mielen sopukassa. Aomame eli ja hengitti siinä maailmasssa – Tengo tunsi sen. Hän tiesi, että Aomame etsi häntä ja oli siksi sinä eräänä iltana päättänyt löytää hänet. Tengo ei ollut unohtanut Aomamea, eikä Aomame häntä.