Mikko-Olavi Seppälä & Riitta Seppälä: Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu

Mikko-Olavi Seppälä ja Riitta Seppälä: Aale Tynni. Hymyily, kyynel, laulu
Wsoy 2013, 488 sivua.

Olennainen piirre Aale Tynnin kirjailijakuvassa on, että se 1940-luvun lopulla idealisoitui ja erkani itse kirjailijasta. »Aale Tynni» oli arvoilla latautunut symbolikimppu. Tässä kuvastossa runoilija oli taistellut voitokkaasti kansallisen kunnian puolesta niin kotimaassa kuin ulkomaan kilpakentilläkin. Hän oli liittynyt elimellisesti kirjalliseen perinteeseen ja samalla äiti-lapsirunoillaan valanut luottamusta kansakunnan tulevaisuuteen ja jatkuvuuteen. Hänen rakkaus- ja äitirunojaan arvostettiin siveellisesti puhtaina; ne eivät loukanneet avioliiton pyhyyden ideaa. »Aale Tynni» ei tarkoittanut ihan Suomi-neitoa, mutta kovin kauas tästä »kultamitalivaimon» kuva ei jäänyt.

Tähän kuvaan tuli väistämättä säröjä, koska runoilija kuitenkin oli lihaa ja verta, ajassa muuttuva ihminen.

Asetelma, jossa tytär ja tyttärenpoika kirjoittavat elämäkertaa äidistä ja isoäidistä, on mielenkiintoinen. Riitta Seppälä esiintyy kirjassa luonnollisesti myös henkilönä, Aale Tynnin toisiksi vanhimpana lapsena. Se, että kirjoittajat ovat tunteneet Aale Tynnin henkilökohtaisesti, on elämäkerran kannalta etu, etenkin kun vaikeitakaan perhe-elämän aiheita ei ole karteltu eikä siloiteltu. Tynni oli eläessään varsin pidättyväinen eikä antanut itsestään kovin paljon esimerkiksi lehtihaastatteluissa, mutta hänen runsas kirjeenvaihtonsa vuosikymmenten ajalta tarjosi elämäkertureille yltäkylläisen materiaalin, samoin kuin muut arkistolöydöt ja Tynnin aikalaisten muistelut.

Elämäkerta on ilahduttavan runsas ja yksityiskohtainen, joskin Tynnin inkeriläinen tausta esi-isineen käydään läpi ehkä turhankin seikkaperäisesti. En silti ottaisi kirjasta sanaakaan pois, ja rakastan kerronnan perinpohjaisuutta etenkin silloin, kun kuvataan Aale Tynnin kasvua runoilijaksi ja kirjallisen uran monipuolisuutta: ensimmäisen kokoelman julkaisu ja vastaanotto, työ lastenkirjojen ja aapisten parissa, runouden suomentajan ura. Samalla nykylukijalle muodostuu kuva kirjallisista piireistä ja kirja-alan lainalaisuuksista 1930–luvulla ja sitä seuranneina vuosikymmeninä.

Kuvauksissa Aale Tynnin ja Martti Haavion suhteen kehittymisestä oli minulle aika paljon tuttua, varmaankin siksi, että luin vuosi sitten Aale Tynni-Haavion kirjoittaman ja Riitta Seppälän toimittaman teoksen Kuva kaivattuni – P. Mustapään runojen taustaa (Salainen).  Aale Tynni ja Martti Haaviohan rakastuivat kummankin ollessa vielä tahoillaan naimisissa, eikä heillä Tynnin sanojen mukaan pitkään aikaan ollut yhteistä paikkaa muualla kuin runon maailmassa. Seurustelu – yhteiset kävelyt puistossa, keskustelut kirjallisuudesta ja vaivihkaa runonsäkeisiin kätketyt rakkaudentunnustukset – katkesi vuosiksi kokonaan Haavion puolison Elsa Enäjärvi-Haavion sairastuttua syöpää ja menehdyttyä siihen 1951. Tynni ja Haavio avioituivat vasta 1960, Tynnin käytyä tätä ennen läpi rankan ja riitaisan avioeron Kauko Pirisestä.

Tynni–Haavion uusperheen kuvaus on sikälikin mielenkiintoinen, että siitä on olemassa runsaasti materiaalia myös Martti Haavion lasten näkökulmasta, ennen muuta Katarina Eskolan päiväkirjoissaan ja muisssa teoksissaan kertomana. Aale Tynnin lapsista tiesin vähemmän. En esimerkiksi tiennyt, että Aale Tynnin poika Matti Pirinen oli äitinsä tavoin runoilija, joka "nakutti kirjoituskonetta kilpaa toisessa huoneessa työskentelevän äitinsä kanssa". Äidin hahmo oli läsnä pojan runoissa ja toisinpäin: Matti esiintyi Aale Tynnin runoissa pienestä pojasta lähtien, aina dramaattisen putoamiskuoleman jälkeiseen muistorunoon "Musta kivi" asti ja varmasti sen jälkeenkin.

Suuri menetys Aale Tynnille oli myös rakkaan puolison ja työtoverin Martti Haavion kuolema vuonna 1973, jonka jälkeen Tynni käytti runsaasti aikaa Haavion eli runoilija P. Mustapään muiston vaalimiseen ja kirjaillisen jäämistön järjestämiseen. Runojen kirjoittaminen jatkui. Tärkeän innoittajan ja ateljeekriitikon poismenon jälkeenkin; kokoelman Tarinain lähde runot syntyivät osin surutyön tuloksena. Myös Martin kanssa yhteistyössä hiottu käännösrunokokoelma, sittemmin klassikoksi muodostunut Tuhat laulujen vuotta tuli valmiiksi, ja myöhemmin Tynni käänsi vielä muun muassa mytologisen runoeepoksen Edda.

Aale Tynni oli minulle suhteellisen tuntematon runoilija ennen Hymyily, kyynel, laulun lukemista, mutta nyt haluan tutustua paremmin hänen tuotantoonsa.Tynnin elämässä ja persoonassa tekee vaikutuksen hänen työteliäisyytensä, tunnollisuutensa ja rohkeutensa puolustaa oikeiksi kokemiaan arvoja ja taidekäsityksiä, vaikka ajan henki osoittaisikin toiseen suuntaan. Tynni puhui mitallisen ja laulullisen runon puolesta vapaan mitan aikana ja piti kansallisen ja kansainvälisen vastakkainasettelua käsittämättömänä: rakkaus omaan kotiseutuun ja synnyinmaahan sai Tynnin suhtautumaan uteliaisuudella ja kunnioituksella myös toisten kansojen omaleimaisuuteen, perinteisiin ja kulttuuriin.

Muualla sanottua: Täällä toisen tähden alla, Helsingin sanomat, Turun sanomat