Jostein Gaarder: Joulumysteerio

Jostein Gaarder: Joulumysteerio
Julemysteriet, suom. Katriina Savolainen.
Tammi 1996, 229.

– Joakim on oikeassa sanoessaan, ettemme saa ruveta riitelemään, vaikka uskommekin eri asioihin. Sekin on joulun sanoma. Kenties suurin kaikista totuuksista on se, että taivaallinen kauneus leviää hyvin helposti, mikäli ihmiset vain auttavat sitä leviämään. Kun kirjoitin kertomusta pienille paperilapuille, jotka taittelin huolellisesti ja sujautin joulukalenterin luukuista sisään, minulla oli vain muutama kiinnekohta.

Luin Joulumysteerion lapsille ääneen "joulukalenterina": yksi luku illassa joulukuun ensimmäisestä päivästä aattoiltaan. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi lukenut kirjan alusta loppuun, vaikka esimerkiksi viime joulukuussa selailin kirjaa ja luin siitä muutaman luvun. Joulumysteerion lumo oli jäljellä, joskin hieman haalistuneena, ja kirja oli jännästi yhtä aikaa hyvin ajankohtainen ja toisaalta ajaton, mutta nuortenkirjana ehkä hivenen vanhentunut. Toki Joulumysteerio on kirja kaikenikäisille, mutta kirjan ensisijainen kohderyhmä ovat mielestäni varhaisteini- ja teini-ikäiset, joiden mielenkiinto ei välttämättä pysy yllä tällaisen (kirkko)historiallisella nippelitiedolla kuorrutetun ja varsin löyhäjuonisen tarinan parissa.

Joulumysteeriossa on tavallaan kaksi sisäkkäistä tarinaa. Kehyskertomuksessa noin kymmenvuotias (en muista mainittiinko ikää, mutta suunnilleen sen ikäisenä aina ajattelen päähenkilöä) Joakim etsii viime hetkellä joulukalenteria isänsä kanssa, ja löytää eräästä kirjakaupasta vanhan kuvajoulukalenterin. Kalenteri ei ole myynnissä – kirjakauppias arvelee torilla kukkia myyvän Johannes-nimisen miehen tuoneen jättäneen kalenterin myymälään kiitokseksi vesilasillisesta – mutta Joakim saa sen ilmaiseksi. Kotona Joakim avaa ensimmäisen luukun ja löytää paitsi kuvan, myös pienen paperilapun täynnä tekstiä. Näin käy joka luukun kohdalla, ja lappusista syntyy tarina, jatkokertomus kahdeksanvuotiaasta Elisabeth-tytöstä, joka lähti tavaratalon leluosastolta joulun alla seuraamaan karitsaa ja päätyi matkaamaan halki ajan ja Euroopan kohti Betlehemiä ajanlaskun alussa, Jeesuksen syntymähetkellä. Joka päivä Elisabethin ja karitsan seuraan liittyi uusi "pyhiinvaeltaja", milloin enkeli, milloin paimen, tietäjä tai itse keisari Augustus, jonka verollepanokäskyn johdosta jouluevankeliumi alkaa.

Joulumysteerion sisäkansille on kuvattu kartta Elisabethin ja hänen kanssavaeltajiensa matkareitistä. 

Jostein Gaarder toimi uskonnon ja filosofian opettajana ennen kuin jäi vapaaksi kirjailijaksi, ja vaikka Joulumysteerio ei ole yhtä tietopitoinen kuin vähän vanhemmille suunnatut Pasianssimysteerio ja Sofian maailma, on kirjassa pitkähköjä "luento-osuuksia", joissa esimerkiksi itämaan tietäjä tai enkeli selostaa Elisabethille jotakin historiallista tai kristinopillista anekdoottia. Ylipäätään "joulukalenterikertomus" on aika pitkäveteinen; pyhiinvaeltajajoukko kulkee eteenpäin, enkeli Efiriel tarkistaa silloin tällöin vuosiluvun "enkelikellostaan", seurueeseen liittyi joku uusi jäsen ja silloin tällöin joku tavallinen ihminen näkee vilauksen pyhiinvaeltajista. Lapsienkeli Umuriel tuo mukaan hieman vaivihkaista huumoria, mutta vaellustarinasta puuttuu oikeastaan jännite, vaikka lukija odottaakin uteliaana, mitä Betlehemissä tapahtuu.

Kehyskertomus on vähän jännittävämpi, vaikka toki sekin, joulukalenteri-ideasta johtuen, perustuu toistolle. Toistosta puheen ollen, Joulumysteeriossa kerrataan jatkuvasti aiemmin kerrottua, ja kuusivuotiaani kysyikin eräänä iltana hämmästyneenä, että miksi aloitan alusta. Kertauksen ansiosta vähän nuoremmatkin lukijat/kuuntelijat pysyvät kärryillä siitä, mitä sisäkkäisissä tarinoissa tapahtuu (etenkin, jos kirjaa luetaan juurikin kalenterimaiseen luku päivässä -tyyliin), ja osittain se taitaa olla kerronnan tehokeinokin, mutta toisto meni ehkä vähän liiallisuuksiin. Joka tapauksessa kehyskertomukseen luo jännitettä ennen kaikkea se, että Joakim vanhempieneen saa selville, että kahdeksanvuotias norjalaistyttö on todellakin kadonnut tavaratalosta äitinsä seurasta – vuosikymmeniä aiemmin, vuonna 1948.

Viimeisessä luvussa "maagisen joulukalenterin" arvoitus selviää jollain tapaa ja langat solmitaan muutenkin yhteen, mutta tietty arvoituksellisuus säilyy. Tapahtumia voi tulkita monella tavalla, ja varsin suuretkin asiat kuitataan lopulta joulun hengessä. Kadonneen Elisabethin kohtalo kietoutuu Palestiinan kansan kohtaloihin ja pakolaiskysymyksiin, ja vaikka norjankielisen alkuteoksen ilmestymisestä on jo yli kaksikymmentä vuotta, ei Betlehemissä ja sen ympäristössä ole vieläkään todellinen rauha. Hämmentävän ajankohtaiseksi Joulumysteerion tekee myös se, että joulukalenterin tekijä Johannes on kotoisin Syyrian Damaskoksesta.

Joulumysteeriossa on hippunen ikiaikaista viisautta, hyvyyttä ja kauneutta. Ajoittaisesta pitkäpiimäisyydestä huolimatta kirja on kiehtovaa luettavaa, ja koska olin sopivasti unohtanut loppuratkaisun, sain vähän jännittääkin miten mysteeri selviäisi. Gaarderin mielikuvitus ja kyky punoa yhteen faktaa ja fiktiota sekä leikitellä elämän ja kirjallisuuden lainalaisuuksilla on ihailtavaa, ja nyt tekisi mieli lukea hänen muutkin suomennetut kirjansa uudestaan.