Susan Sellers: Vanessa & Virginia
Vanessa and Virginia, suom. Soili Takala.
Into 2013, 243 sivua.
Majakka oli eri asia. Siinä koin ensimmäisen kerran neroutesi täyden voiman. Sommitelman ja näkemyksen hienovaraisesta tasapainosta, jokaisen lauseen hienostuneesta toteutuksesta tiesin, että olit täydellinen taiteilija ja että mikään, mihin minä pystyisin, ei voisi koskaan kilpailla sen kanssa. Jälleen kerran olit kertonut meidän tarinamme, mutta tällä kertaa tavalla, joka silloitti kuilun elämäkerran ja taiteen välillä.
Susan Sellersin romaani Vanessa & Virginia on kuvataiteilija Vanessa Bellin pitkä fiktiivinen kirje sisarelleen kirjailija Virginia Woolfille. Se on myös elegia sisarelle, joka käveli jokeen kiviä taskussaan. Se on fiktiivinen kaksoiselämäkerta kahdesta tunnetusta, lahjakkaasta ja omaäänisestä taiteilijasta. Se on sujuvasti kirjoitettu, kaunis ja raadollinen tarina, joka ei kuitenkaan kaunokirjallisena teoksena jättänyt minuun kovin syvää jälkeä. Sen sijaan se herätti halun tietää enemmän sekä Virgianista ja Vanessasta.
Aiemmin tiesinkin tuskin mitään Vanessa Bellistä ja vain perusasiat Virginia Woolfista: lahjakkuuden etenkin modernin tajunnanvirtakerronnan kirjoittajana, kirjapainokäsityöläisyyden ja kulttuuritahtoisen kustannustoiminnan yhdessä aviomiehen ja liikekumppanin Leonard Woolfin kanssa, syvän ahdistuksen ja itsemurhan. Sellersin romaanin myötä opin, että Virginian ja Vanessan lapsuuteen kuului paljon surua (muun muassa äidin varhaisen kuoleman vuoksi), varhaista vastuuta kotitöistä, nuoremmista sisaruksista ja perheen miesväestä, pelkoa joidenkin perheenjäsenten käytöksen vuoksi sekä köyhyyttä, jos kohta myös jännittäviä leikkejä, mielikuvituksen lentoa ja orastavia taiteellisia pyrkimyksiä.
En tiedä, kuinka paljon Sellers on käyttänyt kirjailijan vapautta kirjoittaessaan sisarusten suhteista, mutta oletettavasti hänellä on ollut joitakin lähteitä, joiden perusteella hän on tehnyt tulkintojaan. Vanessa&Virginia -romaanissa sisarusten välillä on kateutta ja mustasukkaisuutta sekä kilpailua taiteellisesta menestyksestä, mutta myös syvää kiintymystä, uskollisuutta ja jopa insestiä hipovaa läheisyyttä.
Kirjassa oli useampikin kohtaus, joita lukiessani aprikoin, miksi ne ovat mukana. Näiden kohtausten merkitys avautuu ehkä paremmin niille, jotka tuntevat taiteilijasisarusten elämäkertaa ja seurapiirejä paremmin. Kiinnitin huomiota myös muutamiin ristiriitaisuuksiin, kuten että Vanessa sanoi eräässä kohtaa, että tuli Leonard Woolfille antamillaan harkitsemattomilla neuvoilla vaikuttaneeksi Woolfien liiton fyysiseen kylmyyteen, toisaalla taas, että Virginia sai avioliitossaan kokea aistillisia asioita, joista Vanessa saattoi vain haaveilla. En osaa sanoa, olivatko tämänkaltaiset ristiriidat tarkoituksellisia, onhan muistaminen aina aukkoista ja Vanessan ja Virginian suhde muutenkin ambivalentti; Vanessa saattaa hyvinkin tulkita asiat eri tavoilla kulloisista mielialoistaan riippuen.
Joka tapauksessa Vanessa&Virginia on ihan hyvä romaani. Sen kieli ja kerronta on kaunista ja soljuvaa, joskaan ei mitään erityisen säväyttävää tai havahduttavaa. Mikä parasta, siskokset Vanessa ja Virginia tulevat kirjassa lähelle – niin toisiaan kuin lukijaakin.
No niin, se on tehty. Sidon sivut yhteen ja menen eteiseen pukemaan ylleni takin ja saappaat. Kävelen joelle ja polvistun rantaan. Avaan pakettini ja kastan ensimmäisen sivun veteen. Sanat sekoittuvat. Odotan, kunnes paperi on läpimärkä, ettei tuuli vie sitä, ja päästän sitten irti. Virta nappaa sen sormistani ja vie sitä kiivaasti alavirtaan. Otan pinosta seuraaan paperin. Kun viimeinenkin on päästetty irti, teen omistuksen. Tämä kertomus on sinulle.
Muissa blogeissa: Leena Lumi, Täällä toisen tähden alla
Minulla on tämä kirjastosta viikon pikalainana, eli luultavasti kirja tulee minullakin lukuun hyvinkin pian (ellen sitten palauta sitä lukemattomana, ja niin en haluaisi tehdä :D ). Ja itse asiassa minulla on tämä omassakin hyllyssä alkukielisenä, mutta taidan tällä kertaa olla laiska ja lukea käännöksen. :) Olikin mielenkiintoista lukea mielipiteesi tästä. Vanessa Bellistä en ole tiennyt juurikaan mitään, ja Virginia Woolfista minäkään en tiedä perusasioita enempää. Siksi onkin kiinnostavaa lukea tämä kirja!
VastaaPoistaSara, mukava sitten kuulla, mitä tykkäät – jos et ehdi lukea kirjaston kirjaa, luet sitten alkukielisen :) Tämä on kyllä avartava tällaiselle Virginia/Vanessa-ummikolle, mutta sitten alkaa tietysti miettimään, kuinka paljon perustuu lähteisiin ja kuinka paljon on kuviteltua. Pitääpä lukea joku elämäkerta, Woolfista nyt ainakin.
PoistaMaria, minulle kirja oli säväyttävä, sillä en saa millään kylläkseni Virginiasta ja siihen kuuluu myös hänen lähipiirinsä. Vanessa oli äärettömän kiinnostava persoona. Tämän jälkeen luin kuin jälkihyökynä Erään avioliiton muotokuvan ja nyt minulla on tuo kirja jopa elokuvana. Viime mainittu kirja sivuaa siis Woolfin rakastettua, mutta se avaa paljon ikkunoita sen aikaisen älymystön elämään ja kirjassa on myös Virginian mielipide rakastettunsa kirjallisista kyvyistä (tai niiden vähyydestä).
VastaaPoistaMinusta tuon ristiriitaisen seksuaalisen asian voi tulkita monin tavoin. Tässä vain muutama oletus: !) Virginia oli ehkä kertonut Vanessalle, että ei tunne mitään Leonardin kanssa ja sitten Vanessa kertoo tämän Leonardille, jolloin motiivina voi olla joko auttaa siskoa tai sitten...jopa päinvastoin tai b) kysymyksessä on hetken tuoma heitto eli Virginia olisikin saanut avioliitostaan jotain ja iloitellut sillä tai Virginia onkin tarkoittanut todellisuudessa jotain muita kuin juuri ja nimenomaan avioliiton tuomia iloja, mutta ei ole paljastanut Vanessalle kenestä on ollut kyse.
Luen parhaillaan Woolfin viimeistä teosta, jonka hän ehti nähdä painettuna ennen kuolemaansa ja olen jälleen kerran kuin jossain muualla. Hyvin antava teos, sillä Woolf kirjoitti sitä VIISI vuotta ja kirjoittaminen oli sairauden takia ajoin katkolla, mutta selvästi huomaa, että Virginian ei tarvinnut enää senkään vertaa pidätellä itseään kuin aikaisemmin. Hän oli päätöksensä tehnyt ja vapaa tuomaan kaikki teemansa esiin. Loppuun asti hän puolustaa biseksuaalisuutta.
Minustakin Sellers kirjoittaa vetävästi!
Leena, muistinkin että olet Woolf-entusiasti ja rakastat etenkin Mrs. Dallowayta <3 Olethan lukenut Michael Cunninghamin Tunnit? Varmaan olet, mutta ehkä ennen blogia, koska en sitä nopealla googlaamisella Leena Lumista löytänyt. Vau, luet Vuosia; se on varmasti hengästyttävä.
PoistaHyviä teorioita tuohon ristiriitaan. Minun pitäisi selata kirjasta esiin ne kohdat, joissa Woolfin avioliitosta puhutaan, ja miettiä mikä ne selittäisi.
Sen mitä olen Virginian, Leonardin ja Vita Sackville-Westin biografioita lukenut & sikäli muista oikein niin juttu menee näin: Virginia saattoi lapsena joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi ja saada siitä lähtemättömät traumat. Ennen avioliittoa Leonardin kanssa lääkäri tekee hänelle selväksi sen, että Virginian labiilin tilan vuoksi hän ei suosittele avioliittoon seksiä & varsinkin varoitettiin hankkimasta lapsia. Eli englantilaisen termin mukaan "marriage was never consummated" tai tätä pidetään todennäköisenä. Suhde Vitaankin vaikuttaa olleen puhtaasti "platoninen" vaikka rakastajattaresta puhutaan. Ja Virginialla oli pitkiä masennusjaksoja ja hermoromahduksia, joiden vuoksi häneltä myös kiellettiin kirjoittaminen.
VastaaPoistaRomaanissa voi tietysti kirjoittaa mitä tahansa omaa keksimäänsä eikä tuoda "lähteitä" esille :).
Sanna, tuohon hyväksikäyttöön tosiaan viitattiinkin Sellersin romaanissa; että sellaista olisi ollut ainakin velipuolen taholta.
VastaaPoistaFiktiossa on tosiaan vapaus. Tykkään itse siitä, että jos romaanin pää- tai sivuhenkilönä on historiallinen henkilö, niin raamit tulevat tiedetyistä faktoista ja että ei tehdä mitään kovin radikaaleja tulkintoja. Sellersin romaanikin on varmaan pitkälti sellainen, mutta en osaa arvioida, kun en tosiaan paljon aiheesta tiedä. Pitääpä lukea! (Luen parhaillaan Kate Atkinsonin romaania, jossa erään koulutytön yksityisopettaja on antanut englannin piskeluaiheeksi Virginia Woolfin koko tuotannon, ja kehottaa lisäksi lukemaan "aiheen liepeiltä", apua! ;)
Woolfin ja muidenkaan biografioita ei kauheasti ole suomennettu -- Nicolsonin Virginia taitaa olla yksi harvoja ja se on kaikkein heikoin. Minulla on Hermione Leen, joka on mielestäni perusteellinen ja hyvä. Sen saa aina lainaan.
PoistaOlen parantumaton "aiheen liepeiltä" lukija -- en opiskeluaikoina kyennyt yhtään seminaariesitelmää tekemään enkä nyt yhtään luentoa valmistamaan ilman että luen aiheesta aika kaukaakin "liepeiltä" ja lähestyn polttopistettä aloittaen uloimaasta renkaasta :). Sitten tulee itse aiheen kanssa aina kiire...
Hei, sinulle on haaste blogissani :)!
VastaaPoista