Martin Widmark (teksti) ja Helena Willis (kuvat): Syntymäpäivän arvotus
LasseMajas detektivbyrå: Födelsedagsmysteriet, suom. Outi Menna.
Tammi 2013, 89 sivua.
Kyselin vuosi sitten kirjabloggaajakollegoilta kirjallisia joululahjavinkkejä tuolloin seitsenvuotiaalle kummipojalle, joka osaa lukea sekä suomeksi että ruotsiksi. Kirjava kukko -blogin Velma ehdotti Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaa, jonka alunperin Ruotsissa ilmestyneitä kirjoja on käännetty nopeaan tahtiin suomeksi. Olenkin sittemmin ostanut kummipojalleni Lasse-Maija –kirjoja sekä suomeksi että ruotsiksi, ja lainannut niitä kirjastosta meille kotiin, missä ne ovat päätyneet iltasatulukemistoon. Itse en ollut näitä kirjoja aiemmin lukenut, mutta bongattuani hiljattain kirjaston hyllystä sarjan uusimman kirjan, Syntymäpäivän arvoitus, päätin lukea kirjan itse lapsille ääneen. Pienimmätkin pyörivät yleensä ympärillä kun luen, vaikka kirja olisi vähän isommille suunnattu, ja arvelin, että sarjaan uutuutena tullut värikuvitus voisi kiinnostaa nuorempiakin lapsia.
Luimme kirjan lähes yhdeltä istumalta perjantai-iltapäivän iloksi (vähän samaan tapaan, kun koululaiset varmaan näitä kirjoja itsekseenkin lukevat eli ahmimalla). Lasse-Maija –kirjathan ovat lastendekkareita, ja ainakin tämä Syntymäpäivän arvoitus oli varsin klassinen suljetun huoneen mysteeri. Tällä kertaa kouluikäiset harrastelijasalapoliisit Lasse ja Maija selvittävät (poliisimestarin avustuksella) syntymäpäiväjuhlilla varastetun timanttikaulakorun kohtaloa. Hassua kyllä, en arvannut syyllistä (korun kätköpaikan kylläkin), ja olin itse asiassa vähän hämmästynyt tarinan mustavalkoisuudesta ja asenteellisuudesta, sillä syyllinen oli SPOILERVAROITUS juuri se epämiellyttävän oloinen ja alusta asti kärttyinen henkilö, ei suinkaan se Lucia-kiharainen täydellinen kakkumaakari SPOILER PÄÄTTYY. Hmm, minun täytyy lukea vielä ainakin pari sarjan kirjaa jotta osaisin sanoa, onko tämä Lasse-Maija –kirjoille tyypillinen maailmankuva.
Helena Willisin kuvitus toimii hyvin ja pääsee tosiaan oikeuksiinsa väreissä. Hahmojen lievä karikatyyrimaisuus ja rosoisuus varmasti vetoaa lapsilukijoihin ja erityisesti poikiin, jotka saattaisivat antaa pakit "liian kauniille" kuvitukselle.
Kivoja nämä sinun lastenkirjapostaukset. Lainasin tuon Ruben ja ratikkarallin heti kirjastosta ja tämä lähtee seuraavaksi kokeiluun.
VastaaPoistaKiitos Elina! Minäpä hain eilen kirjastosta Zilliacuksen kertomuksen kadonneesta saaresta :)
VastaaPoistaKivat kuvitukset ! Syntymäpäiväkakku on ihana.
VastaaPoistaMinulla on Ruben ja Harman kartano. Nyt tarvittaisiin joku lapsi jolle voin lukea sitä :D
Rita, Ruben ja Harman kartanossa on myös aikuisten taso, joten kirjan voi halutessaan lukea itsekseenkin! :)
PoistaIhana värikuvitus , tekisi mieli lukea :)!
VastaaPoistaBleue, värit tekevät kyllä paljon – nuo karttakuvat kutittelevat ihanasti minunkin silmiäni :)
PoistaMä olen kyllä edelleen tyytyväinen, että vinkki osui kohdalleen. :)
VastaaPoistaEi ne syylliset ihan aina noin itsestään selviä taida olla, mutta kaikissa kirjoissa on samanlainen aika rajattu joukko ihmisiä, joilla kaikilla on jonkunlainen motiivi rikokseen.
Velma, kiva kuulla, että syyllinen ei ole aina se, joka ilkeää kaivaa nenäänsä ;). Nämä kirjat ovat kyllä iskeneet alakouluikäisten lukuhermoon )
Poista