 |
| Kansi: Päivi Puustinen |
Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Otava 2013, 270 sivua.
Kirjoitan jotta olisit olemassa, edes vähän. Jokainen sana on ajatus sinulle, pisara vettä maahan. Joskus tuntuu kuin kulkisi autiomaan halki, yöllä, tähtien alla. Näkisi teltan raosta kuvaelman, ääneti liikkuvat hahmot, ihmiset jotka ovat pitkään olleet poissa. Tai kuin selailisi kirjaa ja yrittäisi löytää kohdan, jonka muistaa; huteran lauseen joka on muuttunut jo toiseksi.
Joel Haahtelan uusimmassa romaanissa Tähtikirkas, lumivalkea nuori, kuvataidetta harrastava mutta lennätintoimistossa toimittajanuraansa aloitteleva mies kirjoittaa muistikirjaa Pariisissa vuonna 1889. Mies on lähtenyt kotimaastaan Suomesta vasten tahtoaan ja osoittaa päiväkirjamerkintänsä kuin kirjeen menettämälleen rakastetulle. Asetelmasta nousee mielleyhtymiä niin Juhani Ahon pienoisromaaniin Yksin (1890), Kristina Carlssonin 1800-lukulaisen jäkälätutkijan elämästä kertovaan romaaniin William N. päiväkirja (ilm. 2011, sijoittuu vuosiin 1898–9) sekä Anna Kortelaisen populaareihin historiantutkimuksiin, joissa kuljetaan muun muassa Albert Edelfeltin jalanjäljissä.
Olen lukenut kaikki Haahtelan romaanit lukuunottamatta esikoisteosta Kaksi kertaa kadonnut. Romaanit Naiset katsovat vastavaloon ja Elena luin ennen blogia enkä muista niistä juuri mitään, mutta ensinmainitun haluaisin lukea uudelleen ja ajallisesti etäisenäkin lukukokemuksena se on yksi suosikki-Haahteloistani. Myös Perhoskerääjästä pidin paljon, samoin romaanista Tule risteykseen seitsemältä. Viime vuonna ilmestynyt Traumbach oli hellyyttävä, pinnalta katsoen "ei niin minun kirjani", mutta vähän yllättäen teos varasti paikan sydämessäni. Lumipäiväkirja jätti minut kylmäksi, kun taas Katoamispisteestä pidin ehkä kaikkein eniten.
Edellä mainittujen kirjojen perusteella voin todeta, että Euroopassa harhaileva, suhdetta elämänsä naiseen (rakastettuun) ja elämänsä mieheen (isään) punnitseva mieshenkilö on varsin tavanomainen kuvio Haahtelan tuotannossa. Myös taaksepäin, menneisyyteen katsominen ja historian käänteiden merkityksen korostaminen on tyypillistä. Sen sijaan se, että romaanin kerronta alkaa 1800-luvulta – ylipäätään menneillä vuosikymmenillä liikutaan suurin osa kirjasta – ja että päähenkilön retket vievät aina Bangokiin ja Singaporeen asti tuntui yllättävältä. Haahtela ei kuitenkaan olisi Haahtela, ellei romaanissa olisi toinenkin kertoja-päähenkilö: päiväkirjojen kirjoittajan jälkeläinen, joka lukee, puhtaaksikirjoittaa ja kommentoi isoisoisosisänsä päiväkirjoja Helsingissä vuonna 2012.
Tähtikirkas, lumivalkea tuntuu Haahtelan romaaniksi suorastaan eeppiseltä ja runsaalta; se on paljon pidempi kuin useimmat aiemmat, pienoisromaaneiksikin luonnehdittavissa olevat kirjat. Paikoin ikävöin tutuksi tullutta tiivistä ilmaisua; Haahtela luo hienoa ajankuvaa ja paikallisväriä kuvatessaan Euroopan ja Kaukoidän kaupunkeja vuosisadanvaihteen molemmin puolin, mutta kiinnostavinta antia minulle oli jälleen kerran henkilöiden sisäiset tunnot ja merkityksellisten hetkien kiteytykset. Haahtela kertoo sydämeenkäypiä tarinoita (joille kyynikot ehkä hymähtelevät, mutta minä en), joissa jokainen hetki voi olla merkityksellinen, julma tai kaunis, ja jättää kauaskantoisen jäljen.
Minuunkin jäi jälki, Tähtikirkkaasta, lumivalkeasta. Ihan heti en halua aloittaa uutta kirjaa tai jatkaa vanhoja, kesken olevia, vaan haluan sulatella romaanin ihmiskohtaloita ja antaa Haahtelan kuulaiden lauseiden kaikua ajatuksissani. Ihana kirja, hyvin haahtelamainen. Ja kuitenkin vähän erilainen kuin aiemmat. Hyvällä tavalla.
Minä muistin, kuinka ystäväni puhui valkokohotuksesta jokseenkin haltioituneena ja selitti, että nimenomaan se toi maalauksen pimeimpiinkin kohtiin aavistuksen valonhohdetta, enkä silloin, kuunnellessani ystävääni, voinut välttyä ajatukselta, että kaiken maailmaan kertyneen romun, surun ja pettymysten alta kajasti kuitenkin aina valo, lumivalkea pinta.
P.S. Tässäkin romaanissa on perhosia!
Minä tutustuin Haahtelaan tuossa keväällä kahden kirjan voimin ja pidin. Elena odottaa puhelimessa äänikirjana ja kaipa sitä ne loputkin pitäisi lukea jossain välissä :-)
VastaaPoistaMinna, jos et ole vielä lukenut Kaksi kertaa kadonnut -esikoista, niin luepa se – se on dekkari, ja olisi kiva kuulla mielipiteesi siitä! :)
PoistaKuulostaa hyvältä. Kirja, joka jättää jäljen aina aina jollain tavalla suuri tai merkityksellinen. Odotan innolla, että pääsen tämän pariin ja luulen, että luen hieman säästellen.
VastaaPoistaKatja, tämä on erityistä herkkua Haahtela-faneille jo siksikin, että tämä on näin pitkä... Olen melko varma, että tämä nousee korkealle sinunkin "Haahtela-värisuorassasi". Ihania lukuhetkiä!
Poista(Kaikki Haahtelan kirjat eivät tosiaan ole jättäneet minuun erityistä jälkeä; Elenasta en muista edes, mikä oli se lopun erityinen käänne ja Lumipäiväkirja ei niin kolahtanut, mutta tämä oli aivan ihana.)
Pakko huudella täältä sivusta että tuo "Haahtela-värisuora" on aivan mainio termi - ja siitäkin on kiittäminen Pekkaa, joka on kohta luonut ihan oman (ja kuitenkin yleisesti bloggaajien käyttämän) kirjabloggaustermistön Knasuineen jne. Ihana! <3
PoistaSara, kiitos "lähdetiedosta", luulin itse asiassa, että Haahtela-värisuora oli Katja termi :). No ei kyllä ole yllättävää, että se on Pekan lanseeraama. Niin ne mainiot termit leviävät!
PoistaMoni kirjabloggaaja puhuu pekkaa. Minäkin. :D
PoistaKääk! ♥
PoistaAh. ♥ Onneksi pääsin kirjan loppuun myöhään illalla, niin uskalsin lukea hienon juttusi heti tuoreeltaan! Ostin kirjan perjantaina, mutta viikonloppu oli niin kiireinen, että eiliseen mennessä olin päässyt vasta sivulle 100. Eilen oli kuitenkin vähän paremmin aikaa, ja lopulta oli sitten pakko valvoa perille asti.
VastaaPoistaLukukokemukseni oli aika samanlainen kuin sinun. Löysin tästä paljon rakasta vanhaa tuttua, mutta myös uutta. Hieman kateellisena ihastelin sinne tänne siroteltuja kiteytyksiä, joista saisi helposti koottua upean runokirjan. Loppupuolen sanataide yllätti, jätti suorastaan sanattomaksi. Ja kerrankin oli jotain hyötyä ruostuneista saksan taidoista. :)
Ahon Yksin tuli väkisin mieleen minullekin, ja tuo Carlsonin kirja pitää lukea. Ah!
@Pekka: Carlsonin Williamia myytiin kesän alennuksessa kolmen (!) euron hintaan. Sillä hinnalla kannoin kotiin ja luin. En ymmärtänyt aikoinaan miksi hänen Darwinin puutarhuriaan kehuttiin niin kovasta, mutta tämä William on loistava, mestariteos.
PoistaPekka, hauska kuulla, että sinulle tuli samat intertekstit mieleen. Komppaan Sannaa, kannattaa tosiaan lukea William N. päiväkirja. Toivottavasti bloggaat Tähtikirkkaasta, lumivalkeasta, on aina mukava lukea todellisen entusiastin lukukokemuksesta. Tämä oli tosiaan ihana kirja, yksi parhaista haahteloista minulle.
PoistaSanna, William N. on tosiaan hieno kirja. Herra Darwinin puutarhaa en ole vielä lukenut, mutta sain sen juuri tänään postissa blogiystävältä (kiitos Linnea!) ja tartun siihen suurin odotuksin.
Minä en Maria odottaisi Darwinista liikoja -- olin Darwinin aikaan erikoistuneen kirjallisuudentutkijaystäväni kanssa yhtä mieltä siitä, että se olisi ainakin saanut olla hieman pidempi. William taasen toimi juuri niin lyhyenä kuin se on :).
PoistaHyvin haahtelamainen mutta hyvällä tavalla erilainen kuulostaa lupaavalta ja houkuttelevalta!
VastaaPoistaSatu, uskon että et tule pettymään, kun luet kirjan :)
PoistaKröhöm, minähän en vieläkään ole Haahtelaa lukenut. Jälleen muistutus siitä, että pitäisi.
VastaaPoistaKatri, kannattaa kokeilla, toisiin Haahtelan tyyli iskee, toisiin ei. En ehkä suosittele aloittamaan tästä uusimmasta (vaikka tämä on todella hyvä!) mutta kokeile vaikka romaania Tule risteykseen seitsemältä, tai Elenaa, niistä saa käsityksen Haahtelan tyylistä ja tunnelmasta.
PoistaVoi että! <3 Ristiriitaista, toisaalta en halua lukea yhtään arviota tästä ennen kuin olen itse lukenut kirjan, mutta en kuitenkaan malttanut olla vähän kurkkimatta tekstiäsi, ja se lupaa kyllä erinomaisen hyvää. :D Odotan tämän pariin pääsyä kuin kuuta nousevaa! <3
VastaaPoistaSara, minä teen usein samoin, vilkuilen varovasti ;). Nautinnollisia lukuhetkiä Tähtikirkkaan parissa <3
PoistaHaahtela on minulle tuore tuttavuus; luin Elenan noin kuukausi sitten ja pidin paljon, hämmästyttävän paljon siihen nähden, että yleisesti ottaen kammoksun kotimaista kirjallisuutta. =D Jokin miehen kirjoittamisessa sykähdytti. Ja aion lukea lisää, ehdottomasti, ja katsoa, oliko Elena minulle yhden hitin ihme, vai alku hienolle, yhteiselle taipaleelle herra Haahtelan kanssa. =D
VastaaPoistaIrene, Haahtelan kirjoista tykkää moni sellainenkin, joka ei yleensä perusta kotimaisista (mieskirjailijoiden) kirjoista (koivuklapiproosasta! :D), eikä ihme, sillä Haahtelan tyyli on jotenkin eurooppalainen, ja tapahtumatkin keskittyvät usein muualle kuin Suomeen. Rohkeasti vain lukemaan lisää Haahtelaa, jos tykkäsit Elenasta niin tykkäät tod.näk. monesta muustakin hänen kirjastaan! :)
PoistaVoih, olen jo varma pelkästään kirjan kauniin nimen perusteella, että rakastun.. En uskaltanut lukea arviota vielä kovin tarkkaan, mutta sen verran, että hyvältä vaikuttaa ja en malta odottaa, että saan kirjan (lue: jonain kauniina päivänä, kenties perjantaina tai lauantaina, palkitsen itseni työviikon jälkeen). <3
VastaaPoistaKaisa, tämä onkin juuri oikea palkinto sinulle! <3 Muistan, kuinka kauniisti olet kirjoittanut Haahtelan kirjoista.
PoistaKuulostaa lupaavalta! Traumbach jätti minut vähän kylmäksi, mutta pari muuta aiemmin lukemaani Haahtelaa ovat lumonneet minut täysin.
VastaaPoistaZephyr, Traumbach on tosiaan aika erilainen Haahtela, sellainen aika veitikkamainen kirja. Tavallaan pidän monista muista Haahtelan kirjoista enemmän, mutta jollain mystisellä tavalla Traumbach on minulle rakas, kenties juuri valoisuutensa ja lempeytensä vuoksi. Tähtikirkas, lumivalkea on enemmän "perinteistä Haahtelaa", joten se kannattaa kyllä lukea jos olet muutamasta aiemmasta kirjasta tykännyt! :)
PoistaOioioi! Kuulostaa niin lupaavalta! Innolla odotan että saan tämän käsiini ja pääsen lukemaan ja nauttimaan :).
VastaaPoistaSanna, uskon että pidät Tähtikirkkaasta paljon :). Ihania lukuhetkiä, kun saat kirjan käsiisi!
PoistaOlen nyt kovin utelias Haahtelan suhteen. Voisitko suositella mistä kirjasta kannattaisi aloittaa? :)
VastaaPoistaJessucca, suositteln valitsemaan ensimmäiseksi Haahtelaksi joko Perhoskerääjän, Tule risteykseen seitsemältä tai Elenan. Ne ovat ehkä "tyypillisimmät" Haahtelat ja etenkin kaksi viimeksimainittua ovat hyvin kauniita ja haikeita tarinoita.
PoistaTuli mieleen, että saattaisit tykätä myös Helmi Kekkosen kirjoista (romaani Valinta ja novellikokoelma Kotiin). Ne ovat hyvin kaunista kieltä, ja vaikka tapahtumat ovat realistisia, tunnelma on vähän unenomainen ja utuisa.