perjantai 8. helmikuuta 2013

Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto


Julia Cameron: Tyhjän paperin nautinto. Tie luovaan kirjoittamiseen.
The Right to Write. Suom. Juha Ahokas.
Like 2004, 295 sivua.

"Suhtaudu rakkaudella kaikkeen, mitä kirjoitat", sanoin Reginelle. "Hyväksy kirjoittaminen pysyväksi asiaksi, kuin ihmiseksi johon olet rakastunut ja jolla on hyviä ja huonoja päiviä, ärtyisiä ja haltioituneita hetkiä. Anna kirjoittamisen olla oma itsensä. Anna hänelle rakkautta, ja hän yllättä sinut."

Suhtauduin Julia Cameronin Tyhjän paperin nautintoon toisaalta suurin odotuksin, toisaalta hieman epäluuloisesti. Kirjaa ja Cameronin oppeja yleensäkin ovat toisaalta kehuneet monet fiksut ihmiset ja taivavat kirjoittajat, toisaalta olin jostakin lukenut kirjan olevan periamerikkalaisen self-help -tyylinen. Odotin kirjan olevan samaa tyylilajia kuin Natalie Goldbergin Luihin ja ytimiin, ja olin oikeassa: molemmissa rohkaistaan antamaan omalle luovalle energialle lupa virrata, antamaan aikaa itselle ja kirjoittamaan joka päivä sisäisestä kriitikosta välittämättä.

Itse asiassa Cameronin ja Goldbergin kirjoissa on niin paljon yhtäläisyyksiä, että tuntuu suorastaan hämmentävältä, etteivät kirjailijat viittaa toisiinsa (paitsi Cameron mainitsee ystävänsä Goldbergin ja sanoo tämän tekevän pitkiä kävelyretkiä autiomaahan). Kumpi siis on alunperin keksinyt taiteilijatreffit, yksinäiset retket kahvilaan, taidenäyttelyyn, puistoon tai vaikka lankakauppaan inspiraation herättämiseksi? Entä aamusivut, tavan kirjoittaa joka aamu käsin muutama sivu mitä tahansa tekstiä, mikä mieleen juolahtaa? Ovatko Cameron ja Goldberg kehitelleet näitä metodejaan yhdessä, vai ovatko ne osa laajempaa kirjoittamisen kulttuuria, jotka nämä tunnetut kirjoittajagurut vain ovat nimenneet ja nostaneet puheenaiheeksi suosituilla teoksillaan?

Yksi Cameronin teeseistä on, että me kaikki olemme kirjailijoita ja että kirjoittamisen pitäisi olla yhtä lailla luonnollista ja jokapäiväistä toimintaa kuin syöminen ja hengittäminen. Cameron ajattelee siis tavallaan päinvastoin kuin Marguerite Duras, joka korostaa omakohtaisessa teoksessaan Kirjoitan myyttiä yksinäisestä taiteilijasta ja sitä, että on niitä jotka kirjoittavat, ja niitä jotka eivät kirjoita. Itse olen sitä mieltä, että kaikki ovat kirjoittajia ja että ihmisiä pitäisi kannustaa kirjoittamaan enemmän, mutta että esimerkiksi eheän romaanin sommittelu henkilöhahmoineen, jännitteineen ja tarinan kaarineen ei onnistu keneltä vain, vaikka kirjoittaisikin joka päivä. Myös sellaisen lyriikan kirjoittaminen, jonka säkeet todella elävät ja koskettavat, on varmasti vaikeaa. Kirjassa on muutamia Cameronin kirjoittamia runoja, ja pakko tunnustaa, että ne olivat minun mielestäni huonoja. Vanha vitsi siitä, että jos ei osaa jotakin, kannattaa opettaa sitä, ei ehkä kuitenkaan päde Cameroniin, sillä hän on julkaissut monipuolisesti ja tehnyt paljon muun muassa elokuvakäsikirjoituksia (runous ei ehkä kuitenkaan ole hänen vahvin lajinsa).

Cameronin mielestä pitää antaa itsensä kirjoittaa myös huonoa tekstiä; sitä voi myöhemmin muokata paremmaksi tai sen voi unohtaa (jälleen yhtymäkohta Goldbergin ajatteluun). Inspiraatiota ei pidä jäädä odottamaan, ja usein "huonossa vireessä" kirjoitettu teksti osoittautuukin myöhemmin onnistuneeksi ja toisin päin. Itse asiassa silloin, kun teksti tuntuu virtaavan paperille vimmalla, on erityisen tärkeää pitää taukoa ja käydä taitelijatreffeillä imemässä uusia vaikutteita, jotta "luovuuden lähde" ei tyhjentyisi.

Cameronille kirjoittaminen on (oman sisimmän) kuuntelua ja asioiden muistiin merkitsemistä, ei uuden keksimistä. Kirjoittaja on ikään kuin välikappale jollekin, joka tahtoo tulla kirjoitetuksi hänen kauttaan. Parhaat, myös lukijoita koskettavat teokset ovatkin varmaan syntyneet niin, että kirjailija on palavasti halunnut kertoa jonkin mieltään polttelevan tarinan, pikemminkin kuin "juonen keksimisellä".

Tyhjän paperin nautinto on hyvää inspiraatiokirjallisuutta ja lempeää rohkaisua kirjoittajalle. Koska kirjassa on paljon anekdootteja ja omakohtaisia kokemuksia, sitä oli viihdyttävä lukea. Suosittelen kirjaa niille kirjoittajille, joiden on vaikea päästä alkuun tai uskoa itseensä - ne, jotka haluavat hioa kertaalleen kirjoitettuja tekstejään eteenpäin, voivat myös saada kirjasta tsempitystä mutta hyötyvät ehkä enemmän teknisemmistä oppaista, joita koetan esitellä Kirjoittajan helmikuun puitteissa ensi viikolla.

Meidän on luotava luova rutiini, työjärjestys, jokapäiväinen käytäntö, johon voimme aina palata. Itse kirjoitan kolme sivua käsin joka aamu. Se ei vie kauan, mutta se vie minut kauas.

11 kommenttia:

  1. Onpa mahtavaa lukea näistä kirjoittajan oppaista! Tyhjän paperin nautinto minulla on jossakin hyllyjen kätköissä ja täytyypä sitä vilkaista. Olin unohtanut tämän! Durasin Kirjoitan on todella kiinnostava, kun luin juttusi ja haluan sen lukea. En muista nyt oliko listallasi Woolfin Oma huone, jossa puhutaan paljon kirjoittamisesta ja tietenkin naisten vapaudesta kirjoittaa. Kirjoittajan helmikuu on kyllä hieno kuukausi Maria! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Sara! :) Olen lukenut Oman huoneen joskus muutama vuosi sitten, mutta voisin lukea sen uudelleen nyt helmikuussa ja postata siitä, jos saan inspiraation ja aikaa riittää.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä inspiroiva kirja. Jos pääsee sen sellaisen tietynlaisen amerikkalaistyylisen ylioptimistisuuden ja jatkuvan sparrauksen yli, niin tästä sai paljon haluja kirjoittaa.

    VastaaPoista
  3. Calendula, kyllä tämä on joistakin lievästi ärsyttävistä piirteistään huolimatta hyvä - perusvire on ihana, eivätkä nuo amerikanismit niin kauheasti tunge läpi kuitenkaan.

    VastaaPoista
  4. Tyhjän paperin nautinto on kirjahyllyssäni. Pitäisikin lukea se uudestaan..:)

    Kiitos kirjan esittelystä, Maria, ja nautinnollista viikonloppua sinulle!<3333

    VastaaPoista
  5. Todella kiva lukea näistä kirjoittajaoppaista, varsinkin kun itselläni on viime aikoina taas noussut halu kirjoittaa jotakin - siis muutakin kuin blogitekstejä, vaikka blogin kirjoittaminen antoisaa ja tärkeää onkin. Tämä voisi olla minulle sopivaa luettavaa, koska juuri se alkuunpääseminen ja usko itseen tuntuvat olevan hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, suosittelen kyllä tutustumaan tähän - pienillä amerikkalaisuussuodattimilla varustettuna. Jotain inspiroivaa Cameronin tyylissä on.

      Poista
  6. Minulle Cameronin Tie luovuuteen - joka on yleinen opas tukahtuneen luovuuden herättämiseksi, ei nimenomaan kirjoitusopas, vaikka sen harjoituksiin kuuluukin paljon kirjoittamista - oli aikanaan todella tärkeä siinä, että pääsin yli monista henkisistä blokeista jotka olivat estäneet minua ylipäätään kirjoittamasta ja varsinkaan löytämästä niitä asioita ja sitä tapaa, jolla haluan kirjoittaa. Monet Tyhjän paperin nautinnon ideoista ja harjoituksistakin (esim. aamusivut) ovat samantyyppisiä kuin siinä, joten Tyhjän paperin nautinnossa ei sitten enää ollut minulle valtavasti uutta. Olen kuitenkin tykännyt lukea niitä tekstejä ja välillä tehdä harjoituksiakin aina, kun olen jotenkin tukossa tai muuten vain kaipaan kannustusta kirjoittamiseen.

    Ja minusta on jopa jotenkin vapauttavaa, että ne Cameronin runot kirjassa eivät ole mitenkään hirveän hyviä, koska yksi kirjan ajatuksista on kuitenkin juuri se, että pitää uskaltaa kirjoittaa myös huonoja tekstejä, jotta ylipäätään saa ajatukset ja luovuuden liikkeelle, ja virran lähdettyä virtaamaan on mahdollista kirjoittaa niitä hyviäkin. :-) Totta on kyllä, että näiden kannustavien oppaiden rinnalle tarvitsee teknisempiä oppaita tai monipuolisempia harjoituksia, jos on kiinnostunut kirjoittamisesta muutenkin kuin oman mielen ja elämän tutkimisena. Tai sitten jonkin sopivanlaisen kirjoittajaryhmän. Olen kuitenkin iloinen, että itse aikanaan törmäsin Goldbergiin ja Cameroniin siinä vaiheessa, kun luovuuteni oli täysin säikäytetty hengiltä kaikenlaisilla "kirjoita näin, älä kirjoita noin koska se on tyhmää ja huonoa, ja ketään ei takuulla kiinnosta lukea mitään tuollaista" -tyyppisillä oppailla ja kirjoituksilla. Nyt kun osaan ylipäätään luottaa kirjoittamiseeni ja antaa sen virrata, osaan ottaa teknisemmistä oppaista ja neuvoista sen mikä on hyödyksi, ilman että lannistun jos joku ohjaa erilaiseen suuntaan kuin mistä itse eniten pidän.

    VastaaPoista
  7. Kirjan nimi on kuin suoraan minun elämästä, olen aina - lapsuudesta asti - rakastanut tyhjiä vihkoja . Muistan, kuinka joskus muinoin kuvittelin linja-autossa matkalla kouluun, kun kuljimme yhden kallioleikkauksen ohi, että tuossa kalliossa on Aladinin luola täynnä vihkoja ja papereita kirjoitella ja piirrellä.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kovasti kaikista näistä opaspostauksista, Maria! En jaksa kaikkiin kommentoida :-)...

    Olen seurannut Cameronin tweettejä nyt jonkin aikaa Facebookin kautta (suosittelen muillekin!) ja vaikka ne ovatkin ihanaa pusi pusi -tyyliä, minulle ne toimivat. Annan niiden avulla helpommin itselleni anteeksi olla kesken ja heikko kirjoittajana.

    Olen kokeillut joskus Goldbergiä, mutta jostain syystä se ei lähtenyt minulla lainkaan nousuun. Jätin kirjan kesken - ja niin moni sitä kehuu. Ehkä annan sille joskus uuden hetken, mutta tämän haluan lukea ensin. Kiinnostavaa kuulla, että teoksissa on paljon yhteistä! Toivottavasti tämä kuitenkin vetää minut mukanaan. Vähän pelkään tuota pusi pusi -tyyliä, mutta uskon toisaalta, että sellaista tsemppiä tarvitsee joskus oikein pahasti.

    Kiitos - vinkkasin näistä postauksistasi jo eteenpäinkin - kiitos myös kätevästä tagityksestä! ;-)

    VastaaPoista