Terhi Rannela: Scarlettin puvussa (Nykyajan tyttökirjat -haaste)

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa
Otava 2011, 208 sivua.
Kirja on luettu osana Nykyajan tyttökirjat -haastetta

Terhi Rannelan nuortenromaani Scarlettin puvussa on Tuulen viemää -mukaelma, jossa viitataan sekä Margaret Mitchellin Amerikan sisällissodan aikaan sijoittuvaan romaanin että Victor Flemingin ohjaamaan elokuvaan, jossa pääosaa esittää Vivien Leight. Rannelan kirjan sankaritar on nimetty Leighin mukaan Viivi Lintuseksi, kun taas monen muun hahmon nimi on mukailtu Mitchellin romaanista: Viivin pitkäaikainen on-off -poikaystävä on Aki Virtanen (vrt. Ashley Wilkes) joka kihlautuu yllättäen vaatimattoman näköisen, hiljaisen ja kiltin Olivian (vrt. Melanie) kanssa. Sopivalla (tai Viivin mielestä tietenkin sopimattomalla) hetkellä näyttämölle astuu Reko Putkonen (vrt. Rhett Butler), pohjanmaan murretta puhuva ja Harley Davidsonilla ajava, hillittyä Akia huomattavasti rosoisempi nuori mies.

Kirjassa on kaksikin Scarlett O'Haran rakasta kotiplantaasia vastaavaa "Taraa": Viivin Tara-niminen muotiblogi ("Vintagea ja menneiden vuosisatojen lumoa rakastavan 17-vuotiaan neidon ajatuksia"), jossa Viivi voi purkaa sydäntään, kirjoittaa sydämensä kyllyydestä lempikirjastaan ja -elokuvastaan, esitellä vaatteitaan ja saada vakiolukijoiltaan vinkkejä ja henkistä tukea asuvalintoihinsa ennen tärkeitä juhlia. Toinen Taran vastine on Viivin rakas kotitalo Villa Viisas "yhdeksänkymmentävuotias, vaaleansiniseksi maalattu puutalo", jonka tilalle kaupunki aikoo yllättäen kaavoittaa kerrostaloja. Idyllisen puukaupunginosan asukkaat nousevat kapinaan kaavasuunnitelmaa vastaan, ja tämä taistelu vanhojen rakennusten ja rakkaiden kotien puolesta on tämän tyttöromaanin "sisällissota".

Kirjassa kuvataan elävästi Viivin kokemia kiukun, loukatun itsetunnon ja ihastumisen tunteita, mutta ei mennä niihin kovin syvälle, vaan kirjan pääpaino on tapahtumissa ja lukiolaisten arjen kuvauksessa. Kuten esikuvansa Scarlett, myös Viivi on toiminnan nainen, joka ei jää rypemään itsesäälissä vaan ottaa vastoinkäymiset haasteina. Ystävien, perheen ja koirien (jotka ovat nimeltään Onneli ja Anneli!) seura, bloggaaminen sekä teekupilliset piristävät ja rohkaisevat, jos Lintusen siipi meinaa olla maassa.

Olen lukenut Mitchellin romaanin yli viisitoista vuotta sitten ja varmaan nähnyt elokuvankin viimeksi samoihin aikoihin, mutta Rannelan romaani palautti monet kohtaukset elävästi mieleen. Pidin siitä, että Scarlettin puvussa -romaanin intertekstuaalisuus on paitsi aivan ilmeisellä tasolla (nimet), myös vähän vähemmän alleviivatusti romaanin juonessa, kohtauksissa ja henkilöiden persoonissa. Lukija joko tunnistaa nämä Tuulen viemää -viittaukset (ja viittaukset muihin kirjoihin, elokuviin ynnä muihin) tai sitten ei, mutta kirja on yhtä kaikki viihdyttävää ja paikoin naurunpyrskähdyksiinkin houkuttelevaa luettavaa.

Mitchellin Scarlett O'Hara ei ole itsekkyydessään ja ajattelemattomuudessaan suinkaan suosikkini kirjallisuuden naishahmoista, mutta ihailen kyllä hänen sinnikkyyttään, periksiantamattomuuttaan ja vahvuuttaan (Scarlett muistaakseni kehittyi hieman empaattisempaan ja sympaattisempaan suuntaan romaanin kuluessa). Viivi Lintusessa on esikuvansa mukaista impulsiivisuutta, sähäkkyyttä ja omanarvontuntoa, mutta myös herkkyyttä, lämpöä (erityisesti äitiään ja mummaansa kohtaan) sekä rakkautta kaikkeen kauniiseen ja perinteiseen. Viivin käsitykset itsestään ja muista muuttuvat hieman romaanin aikana, vaikka Scarlettin puvussa ei mikään varsinainen nuoren naisen kehitysromaani olekaan.

Viivi tekee runsaasti huomioita kanssaihmisistään heidän pukeutumisensa perusteella ja mietti itse paljon vaatteitaan - Viivin äiti työskentelee teatterin puvustajana ja on opettanut tyttärensäkin suunnittelemaan ja ompelemaan vaatteita. Vanhojentanssit ovat tärkeä osa Viivin toista lukiovuotta (tämä herätti minussa muistoja yli kymmenen vuoden takaa...): Viivi suunnittelee ja ompelee pukunsa yhdessä äitinsä kanssa ja panikoi, kenestä tulee hänen tanssiparinsa Akin peruttua lupauksensa kihlautumisensa myötä.

Jos hakee Rannelan romaanille esikuvia kotimaisesta tyttökirjaperinteestä, mieleen tulevat toisaalta Mary Marckin huolettomat, kahviloissa ja illanvietoissa pyörivät koululaisromaanit ja toisaalta eräät Rauha S. Virtasen kirjat (muun muassa miljöökuvausten vuoksi). Scarlettin puvussa on varsin kepeää - ei kuitenkaan höttöistä - luettavaa, niin sanottu "hyvän mielen kirja" (kuten tyttökirjan mielestäni jossain määrin kuuluukin genrensä mukaan olla), mutta siinä herätellään myös ajatuksia nais- ja mieskuvasta.

Terhi Rannelan Scarlettin puvussa on ensimmäinen Nykyajan tyttökirjat -haasteeseen lukemani kirja, ja kirja olikin pitkälti sellainen, jollaisia toivoin tässä haasteessa löytäväni. Kirjan sankaritar on teini-ikäinen, kirjassa kuvataan tavallista, turvallista arkea, perhettä ja kaveri- ja seurustelusuhteita sekä niitä harrastuksia ja asioita, jotka kiinnostavat monia nuoria tyttöjä: vaatteita, elokuvia

Lumiomena-blogissa on tänään kirjoitettu vanhemmasta tyttökirjasta. Katja kirjoittaa Helmi Krohnin Eeva-Liisasta (1943): "Romaanina Eeva-Liisa kantaa hyvin tyttökirjojen perintöä: Eeva-Liisa on kirjoittava - vaikkakin kirjoittamista aloitteleva - tyttö, jonka keskeishuolenaiheena ovat koululaisten sosiaaliset suhteet" Samaa kirjoittamishalua löytyy myös Rannelan modernista tyttökirjasankarittaresta.

Scarlettin puvussa on luettu myös Tarinoiden taikaa -blogissa, Saran kirjoissa, Sallan lukupäiväkirjassa, Kirjakaapin avaimessa, Le masque rouge -blogissa ja Susan kirjastossa.